Minun seutuni vuonna 2050?

27.02.2020

Riitta Björkenheim.Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKissa logistiikka-asiantuntijana työskentelevä Riitta Björkenheim on saanut opiskella MDI Akatemiassa tämän päivän aluepoliittisia ilmiöitä.

Tuntuu jotenkin, että värikkäät otsikot ikävistä muutoksista vyöryvät vastaan niin lehtien sivuilta kuin ruuduiltakin. Aina niitä ei kutsuta aluepolitiikaksi, vaan niissä viitataan negatiiviseen muuttoliikkeeseen, syntyvyyden laskuun tai työvoimapulaan.

Yksi aluepolitiikan ilmiöihin keskittyvien opintojen aikana saamistani tehtävistä oli etsiä pitkästä listasta itselleni tärkeitä arvoja ja pohtia niiden perusteella, minkälaisen haluaisin oman asuinseutuni olevan, kun päästään vuoteen 2050.

Voisin pohtia tässä algoritmejä, tekoälyä ja koneoppimista, mutta minun arvoni ovat ilmeisesti rouhean pehmeitä, sillä sain kuulla pohdintojeni maalaavan aika muumimaailmamaista asuinpaikkaa. No, se ei ehkä ole ollenkaan huono asia täällä Strömsön kotiseudulla.

Asuminen seudullani olisi vahvasti elinkaarimallin mukaista. Kymmenen kilometrin säteellä löytyisi niin upeita tornitaloja kuin hevostilojakin. Asumista jokaiseen lähtöön. Minun seudullani olisi kuitenkin myös selkeä keskus, laajasti tunnistettuja maamerkkejä – inspiroivia selfie-taustoja.

Yhden tärkeän arvon, uudistumisen tunnusmerkkinä löytyvät globaalit yhteydet, joita tarvitsemme saadaksemme maailmalta uusia ideoita, asiantuntijoita ja osaamista. Siksi seudullani on luonnollisesti vilkas lentokenttä sähkölentokoneyhteyksineen, autonomiset kulkuneuvot, hyvät raideyhteydet lähelle ja kauas – ehkä jopa hyperloop – sekä innovatiivinen satamayhteisö meriliikenteen solmukohtana.

Tarvitsemme yritys- ja teollisuuspuistoja, joissa hyödynnetään kestäviä energiaratkaisuja ja jotka toimivat rohkean innovoinnin kehitysalustoina, tuottaen samalla maailmanluokan menestystarinoita. Kuulostaa ehkä vähän naiiviltakin, mutta minun seudullani vuonna 2050 työpaikat ja rakennukset teollisuudessa ovat sellaisia, joissa sekä robotit että työntekijät viihtyvät ja joiden rakentaminen ei pilaa ainutlaatuista luontoamme.

Seutumme tarvitsee myös mallin elinikäiselle oppimiselle, joka toimii eräänlaisena yhteiskuntakouluna. Rohkaisten ja kannustaen meitä kaikkia elinikäiseen oppimiseen, esimerkiksi vieraita kieliä, digitaitoja, eräopaskokkikursseja tai vaikka filosofiaa ja astronomiaa.

Työ muuttuu eikä meitä nuoremmat sukupolvet enää tee työtä samoin kuin me. Eikä millenniaalien jälkeiset sukupolvet halua arjeltaan samaa kuin millenniaalit. Elämältä, vapaa-ajalta ja työltä odotetaan merkityksellistä, innostavaa, alati muuttuvaa palapeliä. Pidetään aivan itsestäänselvyytenä, että ilmapiiri on innostava, seudulla on avoimet verkostot, kaupunkiwifi-verkot ja mahdollisuudet matalan kynnyksen harrastamiseen – vuoden 2050 versiot crossfitistä, joogasta, taide- ja näytelmäkerhoista sekä lähiruokatoreista. Luonnollisesti myös Instagram-kuviin sopivia kahviloita. Tai mikä sovellus onkaan siihen mennessä korvannut Instagramin?

Minun seutuni on riittävän mielenkiintoinen tarjotakseen asukkailleen merkityksellisen arjen ja värikkään vapaa-ajan. Mitkä ovat sinun tärkeimmät arvosi? Minkälaista olisi asuminen ja työskenteleminen sinun Vaasan seudullasi vuonna 2050?

 

Kolumni julkaistu Vaasa Insiderissä 26.2.2020



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää