Meris löysi paikkansa yrittäjänä Korsnäsissä

08.03.2022

Meris 1Meris Bilajac tuli Suomeen vuonna 2007 ja perusti oman kiinteistönhuoltoyrityksensä jo vuonna 2009. Nykyään Meris Teamwork on löytänyt paikkansa Korsnäsistä tarjoten kaikkea autonpesusta puutarhanhoitoon, siivoukseen ja muihin huoltotöihin sekä yksityishenkilöille, yrityksille että kunnalle.

Korsnäsin keskustassa sijaitsevasta hallista löydämme Saudina Bilajacin kiillottamassa uudelta näyttävää autoa, samalla kun hänen aviomiehensä Merisin puhelin soi lakkaamatta. Meris Teamworkissa on siis täysi vauhti päällä, sillä sen palvelutarjonnasta löytyy niin kiinteistönhoitoa, autonpesua että siivoustakin. Sekä yritys että yrittäjät ovat löytäneet kodin täältä Korsnäsistä.

Pariskunta tuli Suomeen Bosniasta vuonna 2007 ja jo kaksi vuotta myöhemmin Meris Bilajac perusti yrityksen, täysin yksin ja ilman viranomaisten tai muiden apua.

– En osannut vielä kovin hyvin ruotsia, eikä se ollut aivan helppoa. Tuolloin minulla ei ollut aavistustakaan, että VASEK on olemassa, mutta nyt viime vuosina olen saanut paljon apua heiltä ja yritysneuvojaltani Kjell Nydahlilta, toteaa Meris.

Alussa hän työskenteli Suomessa kasvihuoneilla, kuten niin moni muukin samassa tilanteessa oleva. Hän kiinnitti huomiota siihen, että kunnassa oli monia kiinteistöjä ja puutarhoja, jotka näyttivät huonosti hoidetuilta, ja vinkkasi silloiselle työnantajalleen yritysideasta, jonka tämä myös toteutti.

– Sitten sain alkaa työskennellä enemmän juuri sellaisissa tehtävissä, mutta jonkin ajan kuluttua liiketoiminta päättyi ja muutimme sitten Yttermarkiin. Silloin päätin perustaa oman yrityksen, Meris kertoo.

Meris 4Meris Teamwork sai paikallisen yrittäjäyhdistyksen vuoden 2020 ”Vuoden yrittäjä” -palkinnon.

Kovasta markkinoinnista huolimatta yritystoiminta ei lähtenyt vauhtiin, ei ennen kuin perhe muutti Korsnäsiin. Sitten yritys alkoi saada hyvin erilaisen kaliiberin tarjouspyyntöjä, ja Meris uskoo, että hyvin tehty työ ja hänen kädenjälkensä laatu olivat ratkaisevan tärkeitä.

– Olen painottanut paljon vastuun ottamista ja sitä, että hyvää työtä pitää tehdä aivan joka kerta. Nykyään yrityksellä menee hyvin, työllistämme neljä henkilöä kokopäiväisesti ja yhden osa-aikaisesti.

Kiinteistönhallinnan lisäksi – mihin sisältyy kaikki nurmikon leikkaamisesta, lumenpoistosta, kattopesusta ja siivouksesta maalaukseen – Meris Teamwork tarjoaa myös autonpesua ja -siivousta, ojienraivausta ja puidenkaatoa sekä myös työkalujen ja koneiden vuokrausta. Asiakkaina ovat sekä yksityishenkilöt, yritykset että kunta.

– Monet iäkkäät tarvitsevat nykyään apua kaikkeen mahdolliseen, ja voimme tehdä niistä suurimman osan. Työ on vaihtelevaa, eikä mikään päivä ole samanlainen. Tuntuu hienolta, kun voi tavata erilaisia ja uusia ihmisiä koko ajan. Varaamme aina aikaa juttuhetkellekin, jos asiakas niin haluaa, hän lisää.

Meris 6Meris Teamworkista voit vuokrata kaiken pienemmistä työkaluista moottorisahoihin, maatäryttimiin, perävaunuihin ja nostureihin.

Korsnäsin kunnalta vuokrattuun halliin mahtuu kaikki tarpeellinen nosturista traktoriin, ruohonleikkurit ja moottorisahat, sekä erilaisia vuokrattavia työkaluja aina maatäryttimistä ruuvinvääntimiin ja perävaunuihin.

– Tämä on palvelu, joka puuttui aiemmin Korsnäsissä ja jota tarvitaan. Maalahteen tai Vaasaan on pitkä matka vuokraamaan työkalua yhdeksi päiväksi, Meris toteaa.

Tekemiinsä investointeihin hän on VASEKin avustuksella hakenut investointitukea ELY-keskuksesta, ja hän on hyvin kiitollinen VASEKin neuvontapalveluista.

– Voin kysyä mitä tahansa ja saada tarvitsemani vastaukset.

Meris 8Autopesu ja -siivous sisältyvät myös tarjottaviin palveluihin. Saudina Bilajac antaa viimeisen silauksen asiakkaan autolle.

VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl toteaa, että maahanmuuttajan on usein huomattavasti vaikeampi saada hyvä startti liiketoimintaan kuin suomalaisen – ymmärrettävistä syistä.

– Kieli on yksi tekijä, mutta tarvitaan myös yrittäjyysosaamista ja ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta. Meris on ottanut yrityksensä toiminnan erittäin vakavasti ja on hyvän työnsä ansiosta erittäin pidetty, mikä on ollut ratkaisevan tärkeää asiakaskunnan kasvamiselle, Nydahl toteaa.

Nykyään kieli sujuu Merisiltä hyvin, töitä riittää ja hän kokee, että yrittäjyyshenki Korsnäsissä on erittäin hyvä.

– Kaikki tuntevat toisensa ja auttavat toisiaan. Vaikeinta tällä hetkellä on löytää ihmisiä, jotka haluavat työskennellä tällä alalla. Minulla on kotona Bosniassa ystäviä, jotka haluaisivat tulla tänne töihin, mutta oleskeluluvan saamisen vaikeus estää sen.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Lavastus määrittelee tunnelman – Pia suunnittelee teatteri-, elokuva- ja televisiolavasteita

09.08.2022 | Uutiset
Pia Enroth suhtautuu intohimoisesti väreihin, muotoihin ja siihen, miten voi huoneiden ja tilojen tunnelmaa muuttaa näiden avulla. Mustasaarelaissyntyinen, nykyisin vaasalainen Pia on aina ollut kiinnostunut myös teatterista, joten oli ehkä selvää, että hänestä tulisi lavastaja. Hieman yli 20 vuotta teatterialalla toiminut Pia on nyt oman yrityksen omistaja, ja yrityksen toiminta on ollut täydessä vauhdissa ihan ensimmäisestä hetkestä lähtien.
Lue lisää

Bergö Havsudden on ainutlaatuinen mökkeilyvaihtoehto luonnonkauniissa meriympäristössä

08.07.2022 | Uutiset
Bergön saari Maalahdessa on pitkään ollut suosittu retkeily- ja mökkeilykohde. Saarelle on nyt tullut yksi vaihtoehto lisää, Torolf Westin rakennuttamat vuokramökit. Mökkejä on kolme ja ne ovat vuokrattavissa vuoden ympäri.
Lue lisää

Monipuolinen asianajotoimisto neuvoo myös somessa

28.06.2022 | Uutiset
Startian pitkäaikainen asiantuntijakumppani Näsman & Båsk on monipuolinen asianajotoimisto, jonka henkilökunnalla on laaja kokemus juridiikan eri osa-alueilta. Toimisto hoitaa siviili- ja rikosoikeuteen liittyvien asioiden lisäksi myös hallinto-oikeudellisia asioita, ja sen asiakkaina on niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitäkin.
Lue lisää

Kestävyystyötä yritysvierailulla

27.06.2022 | Uutiset
Pakkauksia valmistava Orapac Oravaisista Vöyriltä asettaa vuosittain toiminnalleen yhden tai useamman ympäristötavoitteen. Yritys järjesti henkilökunnalleen vastuullisuusiltapäivän torstaina ennen juhannusta. VASEKin kiertotalouden projektipäällikkö Göran Östberg ja projektipäällikkö Tomas Knuts Pietarsaaren seudun kehittämisyhtiö Concordiasta kutsuttiin paikalle kertomaan kestävästä kehityksestä ja johtamaan keskustelua siitä, miten kestävyys voidaan ottaa yrityksessä huomioon käytännössä.
Lue lisää

Kesäbussi jatkaa tulevanakin kesänä liikennöintiä kolmen kunnan alueella

17.06.2022 | Uutiset
Viime kesänä Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK ja Visit Vaasa lanseerasivat yhteistyössä kesäbussin eli joukkoliikenneyhteyden alueemme suosituimpiin turistikohteisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena oli käynnistää pilotti kävijämäärien lisäämiseksi eri yrityksiin ja vierailukohteisiin ympäristöystävällisemmällä tavalla. Kokeilu oli onnistunut. Ennen kesää 2022 kartoitettiin alueen kuntien halukkuutta yhteisrahoitukseen. Vaasa, Isokyrö ja Mustasaari suhtautuivat myönteisesti kesäbussitoimintaan, joten kesäbussi tulee saamaan jatkoa myös tulevana kautena. ...
Lue lisää

Tiedä tämä starttirahasta ja vältät sudenkuopat

16.06.2022 | Uutiset
Starttirahan tarkoituksena on turvata yrittäjän perustoimeentulo, kunnes käynnistetty yritystoiminta lähtee kunnolla vauhtiin. Starttiraha on siis tulonlisä yrittäjälle, ei yrityksen rahaa. Yrittäjän kun on kuitenkin pystyttävä elämään ja ehkä elättämään perhettään myös silloin, kun yritystoiminnan alussa ei ehkä ole mahdollista maksaa itselleen tarpeeksi palkkaa.
Lue lisää

Yritysneuvontatapaaminen onnistuu myös kunnantalolla – muista aina varata aika etukäteen

15.06.2022 | Uutiset
Online-ajanvarauskalenterin kautta voit varata tapaamisen, videoneuvottelun tai puhelinajan yritysneuvojan kanssa haluamaasi ajankohtaan.
Lue lisää

Meteoriihen vierailukeskus sai palkinnon vihreänä edelläkävijänä

14.06.2022 | Uutiset
Visit Finland on myöntänyt Meteoriihelle kestävän kehityksen edelläkävijän statuksen ja STF Sustainable Travel Finland-sertifikaatin. Meteoriihi on Visit Vaasan alueella ensimmäinen matkailukohde, jolle on myönnetty STF-edelläkävijästatus ensimmäisten joukossa koko maassa. Myönnetty sertifikaatti on palkinto systemaattisesta työstä, jota on määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti tehty vierailukeskuksen avaamisvuodesta 2008 lähtien.
Lue lisää