”Me niin voitetaan tämä viestintä”

11.06.2020

person holding black pen while using laptop 3787317

Johanna Hietikko-Koljonen työskentelee viestintäpäällikkönä Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKissa. Hän nauttii sekä tekstien tuottamisesta että niiden kuluttamisesta eikä osaa päättää käyttäisikö vapaa-aikansa ennemmin lukemiseen vai kirjoittamiseen.

Koronakevät 2020 on ollut viestintäalan ammattilaisten painajainen ja unelma samanaikaisesti. Aika harvassa ovat ne viestijät, joiden työhön korona ei olisi vaikuttanut ollenkaan. Vähintäänkin on kirjoitettu asiakkaille viestiä käsienpesusta ja muista uusista asiakaspalvelun käytännöistä, osa taas on joutunut viestimään taloudellisista vaikeuksista, konkursseista, tartunnoista, karanteeneista tai jopa kuolemantapauksista.

Samalla kun olemme painaneet pitkiä ja kiireisiä päiviä, etätoimistoissa fyysisesti kaukana työparista, koko tiimistä ja omasta työyhteisöstä, on ollut mahtava huomata, miten työvuosien aikana kertynyt kokemus ja osaaminen on itse kullakin kanavoitunut tehokkaaseen tekemiseen ja uudenlaisen arjen innovointiin. Samalla olemme opetelleet yhden jos toisenkin uuden työvälineen, ohjelman tai viestintäkanavan.

Kurkkaapa jonkun yrityksen tai organisaation nettisivuille, some-kanavaan, uutiskirjeeseen tai webinaariin, ja katso miten hienoa työtä viestintäjohtajat, viestintäpäälliköt, tiedottajat, kääntäjät, viestintäsuunnittelijat, -harjoittelijat, -assistentit sekä toimistosihteerit seudullamme ja koko Suomessa ovat tehneet. Asiakkaan on helppoa ja turvallista hakeutua tarvitsemiensa palveluiden pariin, sillä viestijät – niin pää- kuin sivutoimisetkin – ovat kertoneet eri kanavissa, miten tarvittaviin toimenpiteisiin on ryhdytty tai miten poikkeustilanne vaikuttaa asiakkaan tarvitsemiin palveluihin. Niin, tämän tiedon asiakkaille tuottaa yleensä viestintäosasto, viestintätiimi tai se yksin puurtava viestintäalan ammattilainen. Oivaltavaa, asiakaslähtöistä, ajantasaista, tarkkaa ja luottamusta herättävää viestintää on tehty suurella ammattitaidolla.

Vaikka olemme opiskelleet kriisiviestintää, ja organisaation omat kriisiviestintäohjeet olivat meilläkin valmiina ja päivitettyinä, oli helpottavaa huomata, ettei niihin tarvinnut tarttua kertaakaan edes aivan kriisin alkuvaiheissa. Viestintä kriisitilanteessa kun kuitenkin tapahtuu aivan samoin kuin normaalioloissakin. Mietimme asiakkaan tarpeita ja tiedon tarvetta, toimimme tarkasti ja ripeästi, käytämme monipuolisesti eri kanavia, teemme yhteistyötä muiden ammattilaisten, osastojen tai yhteistyökumppaneiden kanssa.

Olen äärettömän kiitollinen siitä, että omassa organisaatiossani on aina ymmärretty viestinnän tärkeys ja laitettu siihen resursseja. Kun asiakkailla, meidän tapauksessamme yrittäjillä, on hätä oman toimeentulon suhteen ja suuri tarve tarkalle ja ajantasaiselle tiedolle, silloin tarvitaan yritysneuvojien lisäksi myös viestinnän ammattilaisia. Kun media kertoo tuoreita uutisia vuorokauden ympäri ja eri organisaatiot julkaisevat ohjeitaan ja hakulomakkeitaan, on tiedon tulva melkoinen, mutta melkoinen on myös asiakkaiden tiedon ja avun tarve. Ja silloin viestijät viestii ja neuvojat neuvoo.

Maalis- ja huhtikuu olivat hektistä aikaa. Kun jälleen kerran saimme työparin kanssa tiedotteen tai uutiskirjeen matkaan, kotisivujen tietopaketin päivitettyä tai some-julkaisut jokaiseen kanavaan, tuli tavaksi puuskahtaa tyytyväisenä ja helpottuneena toisillemme: ”Me niin voitetaan tämä viestintä.” Viestintähän ei tietenkään ole kilpailua, mutta siitä huolimatta pyritään aina huippusuoritukseen.

Varmennetulle ja tarkalle tiedolle sekä luotettavalle viestinnälle on kriisi- ja poikkeustilanteissa tarvetta enemmän kuin koskaan. Ammattitaitoisia viestintäalan asiantuntijoita tarvitaan voittamaan tämä viestintä ja auttamaan meitä kaikkia voittamaan nämä poikkeusolot.

Johanna Hietikko-Koljonen

Kolumni on julkaistu Vaasa Insiderissa 11.6.2020

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää