Lähituotettu hunaja menee kaupaksi

03.05.2022

Aamuisa 1– Hunajan kulutus lisääntyy Suomessa hitaasti mutta varmasti joka vuosi, ja suomalaiset arvostavat kotimaista ja lähituotettua hunajaa, kertovat yrittäjäpariskunta Sami Niemi ja Sari Ruotsalainen, jotka perustivat Aamuisa Oy:n reilut kaksi vuotta sitten.

Se alkoi puhtaasta uteliaisuudesta, sitten siirtyi tosielämän harrastukseksi ja neljä vuotta myöhemmin siitä tuli liiketoimintaa. Laihialainen pariskunta Sami Niemi ja Sari Ruotsalainen perustivat perheyritys Aamuisa Oy:n vuonna 2020, kun heidän mehiläistarhauksensa oli kasvanut joka vuosi neljän vuoden ajan. Pandemia-aikana he ovat kehittäneet kokonaisen tuotesarjan erityyppisiä hunajia ja myös muita tuotteita, joihin mehiläiset tuottavat raaka-aineita.

– Se oli Sarin ajatus, että aloitamme mehiläistenhoidon ja käymme kurssin tästä käsityötaidosta, Sami Niemi kertoo.

Juuri se vanha käsityötaito, perinne, joka on aina näyttänyt samalta ja tapahtunut samalla tavalla, kiehtoi Sari Ruotsalaista.

– Vuosi oli 2016 ja neljä vuotta myöhemmin päätimme perustaa yrityksen ja luoda oman brändin. Niin Aamuisa syntyi, he jatkavat.

Aamuisa Oy rekisteröitiin helmikuussa 2020 pariskunnan saatua Startian kautta yritysneuvoja Antti Alasaarelta apua muun muassa starttirahahakemuksessa ja liiketoimintasuunnitelman laatimisessa. Koko maan sulkeminen pari viikkoa myöhemmin ei kuitenkaan sisältynyt suunnitelmaan.

– Aikataulumme on viivästynyt pandemian vuoksi, ja koska olimme juuri perustaneet yrityksen, meillä ei ollut mahdollisuutta saada mitään koronatukea. Mahdollisuudet markkinoida tuotteitamme messuilla ja markkinoilla katosivat kokonaan, ja jälleenmyyjien hankkiminen, jonka hoidamme itse täysin, ei ole siksi sujunut niin nopeasti ja sujuvasti kuin kaavailimme, Sari sanoo.

Aamuisa 2Suomen Mehiläishoitajain Liitto ry on myöntänyt yritykselle useita kunniakirjoja tuotteista ja niiden korkeasta laadusta.

Aamuisan pehmeäksi kiteytettyä hunajaa voi ostaa tällä hetkellä monista ruokakaupoista sekä Vaasasta, Seinäjoelta, Tervajoelta, Laihialta että Isostakyröstä.

– Paikalliset Reko-renkaat ovat olleet meille tärkeitä. Ne ovat toimineet pandemiastakin huolimatta ja siellä saamme asiakkailta suoraan palautetta, Sami lisää.

Osa Aamuisan maustetuista hunajavalmisteista on asiakkaiden toiveiden tulosta, ja sarjassa on nyt mukana puolukalla, mustikalla, appelsiinilla, inkiväärillä sekä salmiakilla maustetut hunajavalmisteet.

– Käytämme vain luonnollisia raaka-aineita ja olemme minimoineet hunajan käsittelyn sen luonnollisten ominaisuuksien säilyttämiseksi ja kunnioittaaksemme mehiläisten arvokasta työtä. Suomen Mehiläishoitajain Liiton myöntämät kunniakirjat ovat hyvä mittari tuotteidemme laadulle, sanovat Sami ja Sari.

Aamuisa 4Laadukkaan perinteisen hunajan lisäksi Aamuisan tuotevalikoimaan kuuluu myös maustetut hunajat. Puolukka- ja mustikkahunajat sopivat hyvin aamupuuron päälle, inkiväärihunaja antaa lisäpotkua teelle ja appelsiinihunaja maistuu esimerkiksi paahtoleivän päällä. Uusin tuote on propolistinktuura. Mehiläiset käyttävät propolisia pesän sulkemiseen ja suojaamaan sitä bakteerien, sienten ja virusten hyökkäyksiltä. Se toimii sekä sisäisesti että ulkoisesti ja on sekä anti-inflammatorinen että antibakteerinen.

Talven aikana pariskunta on valmistanut ja myynyt myös mehiläisvahakynttilöitä. Uusin tuote on propolisuute, jota voidaan käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti.

– Se on sekä antibakteerista että anti-inflammatorista, vaikka emme voikaan markkinoida sitä kyseisillä sanoilla.

Mehiläiset vuoraavat pesänsä propoliksella, kittivahalla, suojatakseen pesää vedolta ja haitallisilta mikro-organismeilta. Propolis koostuu vahoista, hartseista ja pihkasta, joita kasvit ja puut luovuttavat. Mehiläiset valitsevat, mistä kasveista ne hakevat aineet. Ei tiedetä vielä tarkalleen, miten valintaprosessi tehdään, mutta on selvää, että mehiläiset valitsevat paitsi tahmeita aineita myös niitä, joilla on paras vaikutus mikro-organismeja vastaan. Propolis on aktiivinen bakteereja, sieniä ja viruksia vastaan. Se on myös anti-inflammatorinen, paikallisesti puuduttava ja stimuloi immuunijärjestelmää.

Aamuisa 9Mehiläiset ovat olleet ihmisen palveluksessa tuhansia vuosia sekä pölyttäjinä että makeutusaineiden, parantavan mehiläisvahan ja propolisin eli kittivahan tuottajina.

Tällä hetkellä yrittäjillä on työ käynnissä uuden tuotteen jälleenmyyjien löytämiseksi, ja myös maustetuille hunajille haetaan useampia erikoistuneita jälleenmyyjiä.

– Etsimme esimerkiksi kahviloita, käsityö- ja herkkukauppoja ja vastaavia, Sari selventää. Työskentelemme parhaamme mukaan myös verkkosivustomme lopullisten yksityiskohtien kanssa. Toivottavasti pystymme avaamaan sivuston ennen sesongin alkua. Se vie aikansa, koska teemme kaiken itse.

Sari on myös suunnitellut kaikkien tuotteiden etiketit.

– Olemme saaneet markkinointia varten YHYRES-kehittämisyhdistyksen Pönkä-tukea, mutta emme ole hakeneet investointitukea. Sen sijaan olemme tehneet kaikkemme saadaksemme liiketoiminnan vauhtiin pienimmällä mahdollisella riskillä – olemme välttäneet lainojen ottamista. Tänä keväänä olemme remontoineet ja vuokranneet ensimmäisen toimisto- ja varastotilamme Tervajoelta, ja täällä meillä on myös paremmat mahdollisuudet viedä tuotekehitystä eteenpäin. Lisää tuotteita on luvassa, Sami paljastaa.

Yritysneuvoja Antti Alasaari ihastelee yrittäjäparin kehittämisintoa ja huomauttaa, että Sarin ja Samin erilaiset vahvuudet täydentävät toisiaan hienosti.

–  Olen varma, että tulemme kuulemaan tulevaisuudessakin erittäin hyvää heidän tuotteistaan, hän toteaa lopuksi.


Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand sekä Aamuisa Oy
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää