Kun yritys kasvaa ja palkataan ensimmäinen työntekijä

26.01.2022

eka tyontekija 600px

Valtaosa uusista yrityksistä Suomessa on palvelualalla, samoin myös suurin osa Uusyrityskeskus Startian avulla perustetuista yrityksistä. Valtaosaa yrityksistä pyörittää yksinyrittäjä.

– Yrityksen alkutaival on aina jännittävää, miten toiminta lähtee liikkeelle, riittääkö asiakkaita ja tuottaako yritys niin paljon, että yrittäjä pystyy maksamaan palkkaa itselleen? Mutta kun toiminta kasvaa, on yksinyrittäjä apuvoimien tarpeessa. Joskus se vaihe tulee ennemmin, joskus myöhemmin, Startian johtaja Tommi Virkama toteaa ja jatkaa:

– Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yrittäjälle melkein yhtä iso askel kuin yrittäjäksi ryhtyminenkin. Siksi se monesti pelottaa, ja päätöstä palkkaamisesta pohditaan tarkkaan ja monelta kantilta. Kuten kuuluukin!

Lakisääteiset velvollisuudet lisääntyvät

Yrittäjällä on työnantajana monia velvollisuuksia. Lain mukaan työntekijälle kuuluu sopimuksen mukainen palkka ajallaan, ja työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta ja työn ohjaamisesta, järjestettävä työterveyshuolto sekä kohdeltava työntekijää oikeudenmukaisesti.

– Työntekijän palkkaaminen on iso askel rahallisesti, erityisesti pienissä yrityksissä. Työntekijän palkan lisäksi tulee sivukulut ja muut epäsuorat kustannukset. Joskus voi käydä niin, että yrittäjä joutuu lykkäämään omaa palkanmaksuaan saadakseen työntekijänsä palkan maksettua.

VASEKin yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl muistuttaa, että uuden työntekijän on pystyttävä tuomaan lisää liikevaihtoa yritykselle ja tuotava jotain lisäarvoa yrityksen toimintaan, esimerkiksi jokin taito tai vaikka asiakasverkosto, jota yrittäjällä itsellään ei ole.

– Lisää liikevaihtoa syntyy, jos yritys työntekijän ansiosta pystyy tuottamaan merkittävän määrän enemmän tuotteita tai palvelemaan useampia asiakkaita samassa ajassa. Yrityksessä on ennen työntekijän palkkaamista jo oltava töitä riittävästi kahdelle tekijälle, ja murrosvaihe ennen työntekijän palkkaamista voikin olla melkoisen uuvuttavaa yrittäjälle, Nydahl toteaa.

Mitä mietittävä, kun palkkaaminen on mielessä?

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen siksi, että yrittäjä haluaa itselleen lisää vapaa-aikaa, on huono idea eikä varmasti kannata taloudellisesti. Työntekijän aiheuttamat kulut ja tuotot on käytävä tarkkaan läpi. Työntekijän on tuotettava yritykselle enemmän kuin mitä hänestä on kustannuksia.

Montako tuotetta tai palvelua enemmän on realistista myydä, jos yrityksessä on yrittäjän lisäksi myös työntekijä. Tuleeko niistä määristä kassaan riittävästi, jotta palkanmaksu kahdelle onnistuu?

Työntekijän palkkaaminen on pienelle yritykselle tärkeä investointi. Ennen toimeen ryhtymistä on myös mietittävä huolella, millaisille taidoille ja ominaisuuksille yrityksessä olisi tarvetta tai markkinoilla kysyntää. Yrittäjän on muodostettava tarkka kuva siitä, minkälaista henkilöä yritys tarvitsee ja pidettävä tämä kuva mielessä koko rekrytointiprosessin ajan.

Kun työntekijän palkkaaminen on suunnitelmissa, kannattaa ottaa yhteyttä yritysneuvojaan, jonka kanssa voidaan tutustua laskelmiin ja käydä läpi esimerkiksi työntekijän palkkaamiseen soveltuvia tukimuotoja.

Lue lisää:
TE-toimisto: Tukea rekrytointiin

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää