Kukka-Finne jatkaa tutuissa käsissä – omistajanvaihdoksella työntekijästä yrittäjiksi

09.05.2018

Sari yrittajat 600pxSari Saarikoski, Maarit Håkans ja Saila Panttila.

Perinteisen kukka- ja hautausalan yrityksen Kukka-Finnen kukkakauppapuoli siirtyi vuoden 2017 lopussa uusiin käsiin, kun pitkään yrityksessä työskennelleet Saila Panttila ja Maarit Håkans ostivat kukkakaupan ja jatkoivat sen toimintaa vanhan nimen turvin.

– Entinen työnantajamme oli jo jonkin aikaa yrittänyt myydä kukkakauppaa ja tarjosi lopulta sitä meille. Saimme pari viikkoa aikaa miettiä asiaa ja sitten se olikin menoa. Saimme yrittäjäyhdistyksestä ja tuttaviltamme vinkin kääntyä VASEKin puoleen saadaksemme apua, ja siinä nopeaan tahtiin sitten laadimme liiketoimintasuunnitelman, perustimme oman uuden osakeyhtiön, haimme starttirahaa ja pankista lainaa sekä toteutimme yrityskaupan, Håkans luettelee.

– Paperisota oli melkoinen, mutta onneksi yritysneuvoja Sari Saarikoski oli apunamme ja saimme soittaa hänelle aina, kun tuli jotain kysyttävää. Kaiken piti tapahtua niin nopeasti, joten hänen apunsa oli todella tärkeää. Sen ansiosta kaikki meni oikein hyvin, Panttila kiittelee.

– Tämä olikin aika poikkeuksellinen siinä mielessä, että kauppa toteutettiin niin nopeassa tahdissa. Myyjän asettama hinta oli heti kohdillaan, liike sai jatkaa vanhalla paikalla vanhalla nimellään ja tutuille tavarantoimittajille vain päivitettiin uudet yhteystiedot, Saarikoski kertoo onnistuneesti menneestä prosessista.

– Joulukuun sesonkiaika oli kiireinen, mutta meni kuitenkin rutiinilla, kun kaikki jatkui ikään kuin ennallaan, Panttila ja Håkans kertovat.

KukkaFinne1 300pxItse työ kukkakaupassa on samaa yrittäjänä kuin työntekijänäkin, mutta liiketoiminnan johtamisen myötä yrittäjille on tullut myös enemmän tehtävää.

– Olemme aina paiskineet hommia antaumuksella ja meillä on tässä paljon vakiasiakkaita, jotka kiittelevät aurinkoista ja luotettavaa palvelua ja arvostavat hyviä ja kestäviä kukkia. Nyt kun omistajanvaihdoksesta kerrottiin lehdessä, meille on myös palannut asiakkaita, jotka ovat aiemmin käyneet paljon. Saamme myös kiitosta laajasta valikoimasta. Olemmekin keskittyneet leikkokukkiin, kukkasidontaan ja viherkasveihin, ja jättäneet lahjatavarapuolen tarkoituksella minimiin.

– Meillä on yksi työntekijä ja lisäksi sesonkiaikana, kuten esimerkiksi toukokuun äitienpäivän ja valmistujaisten tienoilla, tarvitaan kiireapulaisia. Ja kesällä aiomme pitää lomaa, joten silloinkin tarvitsemme työntekijän apua, Panttila kertoo.

– Se on hyvä, omasta jaksamisesta täytyy pitää huolta, Saarikoskikin muistuttaa.

Kukka-Finnessä yrittäjien päivät menevät liikkeen rutiineihin ja asiakaspalveluun, iltaisin on hallinnollisten töiden lisäksi erilaiset uudistukset suunnitteilla. Ainakin kotisivujen uusiminen on tärkeää, ja Saarikoski patistelee myös hoitamaan osakeyhtiön osakkaisen välisen osakassopimuksen kuntoon:

– Tulen jankuttamaan tästä teille, kunnes olette sen hoitaneet, hän toteaa hymyillen.

Yrittäjiä tämä naurattaa ja pian haastattelu keskeytyykin, kun heidän mieleensä tulee kysymyksiä vakuutuksista ja verotuksesta, ja lopulta keskustelu ajautuu sivupoluille, kun ryhdytään ideoimaan sosiaalisen median näkyvyyttä.

KukkaFinne2 300px– Yhtenä ajatuksena on ollut myös lähteä Interflora-kukkavälityksen lisäksi eKukka-välitykseen mukaan, mutta se saattaa lisätä tarvetta tsupparille. Jo nyt toimitamme viitisen kukkalähetystä joka päivä. Jos määrä kasvaa, kärsii asiakaspalvelu liikkeessä, jos toinen meistä on viemässä lähetyksiä.

Kukka-Finnen vieressä toimii entisen omistajan haltuun jäänyt hautaustoimisto, ja yhteistyö näiden kahden yrityksen välillä jatkuu luonnollisesti tiiviinä.

– On tärkeää, että voimme kysyä aina neuvoja. Ja muillekin samassa tilanteessa oleville vinkkinä, että kannattaa aina käyttää kaikki saatavissa oleva asiantuntija-apu hyödykseen. Myös läheisten tuki ja neuvot ovat olleet meille kullanarvoisia, Panttila ja Håkans päättävät.

 

Lue lisää omistajanvaihdospalveluista

Lue lisää Valmisteltu omistajanvaihdos -hankkeesta

 

ELY LA01 Logo FI B3 RGB 200px 72dpilippu ja tunnuslause 300px

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää