Koulutuspäivän voi viettää Qvarken Boat Charterin kyydissä

02.07.2018

MS Joy captain 600px

Yrittäjä Stig-Erik Herrgård kyyditsee risteilyvieraita Merenkurkun saaristossa tai jopa Uumajaan saakka.

Yritysten koulutuspäiviä ei aina tarvitse järjestää kokoushuoneissa, vaan ne voi järjestää vaikka M/S Joy -luksusveneessä. Vene kuuluu Stig-Erik Herrgårdin Qvarken Boat Charter -yritykselle.

Suurin osa yrityksen asiakkaista on yrityksiä, jotka järjestävät koulutustilaisuuksia tai haluavat tarjota elämyksiä asiakkailleen. Lisäksi asiakkaina on esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien viettäjiä tai polttariporukoita. Veneeseen mahtuu 12 matkustajaa kerrallaan.

Saaristoristeilyjen sesonki alkaa toukokuussa ja päättyy lokakuussa. Suosituimmat risteilyt suuntautuvat Mikkelinsaarille, Rönnskäriin ja Klobbskatiin.

– Mikkelinsaarille pääsee säällä kuin säällä, mutta esimerkiksi Rönnskäriin ei pääse, jos tuulee liian kovaa, Herrgård sanoo.

Yksi suosituimmista risteilykohteista on Uumaja.
– Venematka kestää kolme tuntia, ja veneellä pääsee suoraan Uumajan keskustaan asti, Herrgård kertoo.

Vastapainoa muulle työlle

Noin puolet asiakkaista on ulkomaisia, esimerkiksi intialaisia, saksalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia. Merenkurkun kivet tekevät moneen vaikutuksen, koska vain harva on nähnyt näin kivikkoista saaristoa.

– Saaristo on ainutlaatuinen, koska se muuttuu maankohoamisen myötä. Veneillessä saa nauttia puhtaasta ilmasta ja luonnosta, Herrgård kertoo.

Veneily on Herrgårdin sydäntä lähellä, sillä hän on liikkunut merellä pienestä pitäen. Qvarken Boat Charterin hän perusti 1997. Herrgård on myös toimitusjohtaja Rescue Team Finland -yrityksessä, joka tuottaa paloturvallisuuspalveluita yrityksille.
– Vieraiden kyyditseminen saaristossa on hyvä vastapaino muulle työlle, hän sanoo.

Seudulla on muitakin risteily-yrittäjiä, mutta kilpailua ei kuitenkaan ole liikaa, sillä yrityksillä on eri kohderyhmät.

MS Joy 600px

M/S Joyn kyytiin mahtuu 12 matkustajaa kerrallaan.

Malliesimerkki yritysryhmähankkeesta

Qvarken Boat Charter on yksi Archipelago Attractions -yritysryhmähankkeen yrityksistä. Hankkeen tarkoituksena on kehittää yhteisiä tuotepaketteja, joilla houkutellaan lisää matkailijoita Merenkurkun saaristoon. Tuotepaketteihin kuuluu esimerkiksi ohjelma- ja majoituspalveluita.

Qvarken Boat Charter on saanut projektin ansiosta uudet nettisivut sekä online-järjestelmän risteilyjen varaamiseen.

– Todella hyvä, että meillä on tämä projekti. Sen ansiosta alueen matkailuyritykset tekevät enemmän yhteistyötä, Herrgård sanoo.

Mukana hankkeessa ovat Qvarken Boat Charterin lisäksi Kvarken Nature & Fishing Tours, Kalle’s Inn ja AWAY Tourism. Rahoituksesta 75 prosenttia tulee Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

– Tämä on malliesimerkki yritysryhmähankkeesta, koska mukana olevat yritykset ovat luomassa yhteistä tuotetta seudun matkailijoille, ELY-keskuksen kehittämisasiantuntija Petri Svanbäck sanoo.

Teksti: VASEK
Kuvat: Esa Siltaloppi Media

Lue lisää projekteista Matkailuyrittäjät tiedon kautta kasvuun ja Archipelago Attractions

lippu ja tunnuslause 300pxELY LA01 Logo FI B3 RGB 200px 72dpiMaaseutu2020 oranssi PIENI



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää