Koivulahtelaisen kukkakaupan toiminta elävöitymässä koronakriisin jälkeen

16.07.2020

 Ellinor Lundström perusti 22-vuotiaana oman kukkakaupan Koivulahteen. Lundströmillä on myynnissä kukkakaupassaan Nigellas blommor och presenter muun muassa leikkokukkia, ruukkukasveja ja hautajaiskimppuja. Hänellä on myynnissä myös erilaisia leluja ja koriste-esineitä, kuten hänen itsetekemiään kortteja ja koruja sekä posliinienkeleitä ja nalleja, jotka sopivat ostettavaksi lahjaksi erilaisiin tilaisuuksiin.

–Haaveilin jo yläasteikäisenä oman kukkakaupan perustamisesta. Kun olin 19-vuotias ja töissä toisaalla, sain kuulla, että Koivulahdessa oli myytävänä kukkakauppa. Keskusteltuani asiasta äitini kanssa, päätin tehdä kaupat ja ryhtyä yksinyrittäjäksi, Lundström kertoo.

Ellinor Lundström.

                                  Ellinor Lundström kukkakaupassaan.

Koronakriisin iskiessä Lundström joutui toteamaan, että asiakasvirta kukkakauppassa hiipui olemattomiin. Useimpina päivinä kukkaostoksilla kävi vain pari asiakasta. Yrityksen tulot romahtivat, jonka myötä Lundström päätyi hakemaan yksinyrittäjätukea VASEKin kautta.

–Ne olivat todella hiljaisia aikoja. Hautajaiskukkiakaan ei mennyt tavanomaiseen tapaan, sillä hautajaisten osallistujamäärät oltiin koronan takia rajattu minimiin. Kiitos yksinyrittäjätuen sain maksettua laskuja, joita en muuten olisi silloin pystynyt maksamaan, hän toteaa.

Äitienpäivän tienoilla kukkakaupan ovi alkoi taas käymään tiuhempaan tahtiin, kun ihmiset halusivat muistaa äitejään. Myynti jäi kuitenkin tavallista pienemmäksi.

–Tilanne on tällä hetkellä lähes normaali. Kesäkukat ovat menneet paremmin kaupaksi tänä vuonna, kuin aikaisempina vuosina. Tämä oli minulle mukava yllätys sekä pelastus. Kesäkukkien hyvä menekki johtunee siitä, että ihmiset eivät ole matkustelleet viime aikoina, vaan ovat viettäneet paljon aikaa kotosalla. Näin ollen aikaa pihan kunnostamiseen on jäänyt tavallista enemmän. Monet ovat varmasti myös halunneet välttää asiointia isoissa kaupoissa ja kukkahalleissa, ja ovat tehneet kukkaostokset mieluummin minun luonani, sillä se on tuntunut turvallisemmalta. Asiakkaat ovat myös kertoneet halunneensa tukea paikallista kukkakauppaa. Siitä olen hyvin kiitollinen, Lundstöm kommentoi.

Kesällä Lundström aikoo pitää kukkakauppansa auki tuttuun tapaan koko kesän ajan.

–En koskaan sulje kauppaa pitääkseni lomaa. Vapaapäiväni vietän perheeni kanssa kotona. Vietämme myös paljon aikaa mökillämme Vaasan saaristossa, kertoo Lundström.

 

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Verkkokauppa pelasti kriisissä

04.08.2020 | Uutiset
Laihialaisessa pihapiirissä, keskellä maalaisidylliä sijaitsee Kotopuoti, jota Marjo Niemelä on pyörittänyt nyt kahden vuoden ajan. Viime kevääseen asti hän toimi osa-aikaisena yrittäjänä ja oli päivätöissä kunnallisessa päivähoidossa. Oltuaan jonkin aikaa vuorotteluvapaalla, Marjo päätti ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja keskittyä sataprosenttisesti unelmatyöhönsä sisustamisen ja asiakaspalvelun parissa.
Lue lisää

Logistiikan ja liikennepalvelujen kehittäminen palaa täyteen vauhtiinsa

03.08.2020 | Uutiset
Projektipäällikön/logistiikka-asiantuntijan tehtävään jo keväällä valittu VTM Matias Båsk aloittaa sijaisuutensa Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKilla tänään. Mustasaaren kunnan elinkeinopäällikkönä työskentelevä Båsk on jäänyt virkavapaalle työstään Mustasaaren kunnan elinkeinopäällikkönä ja tulee toimimaan logistiikka-asiantuntijana ja MoveIT-projektissa projektipäällikön sijaisena 3.8.2020–31.7.2021.
Lue lisää

Parturoitavat palasivat - Julia Peltomäellä riittää taas asiakkaita vaikean kevään jälkeen

31.07.2020 | Uutiset
Julia Peltomäki toimii yksinyrittäjänä Vaasan keskustassa sijaitsevassa Basement Barbers -parturi-kampaamossa. Hän on työskennellyt parturi-kampaajana nyt 2,5 vuoden ajan. -Olen ollut tuolivuokralla Basement Barbersissa nyt vuoden päivät, eli olen käytännössä yksinyrittäjä. Viihdyn työssäni erittäin hyvin! Olen aina ollut käsityöihminen ja halunnut tehdä luovaa työtä, jossa näkee työnsä tuloksen heti. Lisäksi työkaverini sekä asiakkaani ovat aivan ihania, Peltomäki kertoo iloisesti.
Lue lisää

Tuki yksinyrittäjälle

31.07.2020 | Uutiset
Kunnat myöntävät yksinyrittäjille avustusta toiminnan vakauttamiseen koronaepidemiasta johtuen. Päätökset yksinyrittäjien tuen maksamisesta tehdään yrityksen YTJ-rekisterin mukaisessa kotikunnassa (Vaasa, Mustasaari, Vöyri, Maalahti, Korsnäs, Laihia ja Isonkyrö).
Lue lisää

Päivittyvä seuranta: Koronatilanne ja yritykset - hyödyllistä tietoa

31.07.2020 | Uutiset
Kokoamme tälle sivulle hyödyllistä tietoa koronatilanteesta alueemme yritysten näkökulmasta. Sivua päivitetään jatkuvasti.
Lue lisää

E Nyman Designille koitti työntäyteinen kesä hiljaisen koronakevään jälkeen

23.07.2020 | Uutiset
Elin Nyman työskentelee yksinyrittäjänä graafisen suunnittelun parissa. Hänen tehtävänsä graafikkona on esittää visuaalisesti viesti asiakkaansa tuotteen tai palvelun takana.
Lue lisää

Koivulahtelaisen kukkakaupan toiminta elävöitymässä koronakriisin jälkeen

16.07.2020 | Uutiset
Ellinor Lundström perusti 22-vuotiaana oman kukkakaupan Koivulahteen. Lundströmillä on myynnissä kukkakaupassaan Nigellas blommor och presenter muun muassa leikkokukkia, ruukkukasveja ja hautajaiskimppuja. Hänellä on myynnissä myös erilaisia leluja ja koriste-esineitä, kuten hänen itsetekemiään kortteja ja koruja sekä posliinienkeleitä ja nalleja, jotka sopivat ostettavaksi lahjaksi erilaisiin tilaisuuksiin.
Lue lisää

Vasco Borralho puhaltaa uutta elämää Löfmarkin lihakauppaan

07.07.2020 | Uutiset
Carita Löfmark päätti terveyssyistä lopettaa Kauppahallissa toimineen lihakauppansa vuodenvaihteessa. Yritystoiminta laitettiin myyntiin, ja nyt on vihdoin varmistunut, että pidetty lihakauppa saa jatkajan. Vasco Borralhosta, joka on alun perin kotoisin Portugalista, mutta maalahtelainen jo 12 vuoden ajan, tulee uusi yrittäjä Kauppahalliin.
Lue lisää