Kiertotalousklusteri tarvitsee myös pienempiä yrityksiä

29.11.2018

Kori tablettisuojaKierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita kaivataan esimerkiksi yritysten liikelahjoiksi.

Kiertotalous on nyt kuuma sana. Kierrättäminen on monelle kuluttajalle jo tuttua, samoin tuunaaminen. Kiertotaloudessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään jätteiden kierrätyksestä vaan siitä, että tuotteet jo niiden suunnittelu- ja valmistusvaiheessa tehdään niin, ettei niistä synny jätettä sen jälkeen, kun tuote on käytetty loppuun. Kiertotaloudessa mitään materiaaleja ja komponentteja ei hukata, vaan niistä tehdään yhä uusia tuotteita. Siksi kiertotalous on hyvin lähellä tuunaamista, jossa vanhoista esineistä ja materiaaleista tehdään uusia tuotteita. Kiertotaloudessa synnytetään uusien tuotteiden lisäksi uutta liiketoimintaa kierrätysraaka-aineita hyödyntäen.

Teollisuudella on suuri merkitys kiertotalouden edistämisessä, mutta myös pienten yrittäjien kannattaa huomioida kiertotalouden mahdollisuudet sekä kestävän kehityksen huomioimisen tuomat edut ja erityisesti imagolliset hyödyt.

Kiertotalous Mustasaari -hankkeen projektipäällikkö Göran Östbergin suurena haaveena ja tavoitteena on saada aikaan Vaasan seudulle kierrätyskauppakeskus eli kauppakeskus, jossa toimii ainoastaan yrityksiä, jotka myyvät kierrätettyjä ja kunnostettuja tavaroita tai kierrätetyistä materiaaleista valmistettuja uusia tuotteita.

– Keräämme tässä vaiheessa kiinnostuneita yrittäjiä, jotka voisivat ajatella sijoittavansa liikkeensä kierrätyskauppakeskukseen. Pienellä panostuksella pääsisi mukaan, ja yrittäjät saisivat maksutta Stormossenin kautta sinne tuotuja materiaaleja uusien tuotteidensa materiaaleiksi.

TablettisuojaGlobe Hopen valmistaman tablettipussukan materiaalina on veneen purjeena palvellut purjekangas.

– Kiertotaloushankkeessa on jo suurempien yritysten osalta tehty materiaalivirtojen kartoitus, mutta meitä kiinnostaa nyt kuulla lisää myös pienemmistä yrityksistä, joiden liikeideana on tehdä kierrätetyistä materiaaleista uusia ja innovatiivisia tuotteita. Erityisesti liikelahjoiksi ja jakotavaraksi sopivien tuotteiden valmistajia olemme etsineet. Useampi yritys on ilmaissut, että tällaisia tuotteita kaivataan liikelahjavalikoimaan, Östberg kertoo.

Östberg kannustaa yrittäjiä ottamaan yhteyttä, sillä Renergi-kiertotalousklusterin muodostaminen on käynnissä juuri nyt. Klusterin osaksi tarvitaan kaikenlaisia ja kaikenkokoisia yrityksiä, yhteisinä nimittäjinä ovat vain kierrätysmateriaalit ja liiketoiminta.

Sark kori
Vaasalainen Verket myy muun muassa Särk-koreja, jotka on valmistettu vanhoista turvavöistä.

– Meillä on suunnitelmissa yhden illan mittainen kurssi pienyrittäjille, jotka haluavat tietää lisää kierrätetyistä materiaaleista valmistettavien tuotteiden suunnittelusta, valmistuksesta ja erilaisista myyntimahdollisuuksista. Kurssilla on saatavilla myös lisätietoja siitä, minkälaista olisi toimia yrittäjänä suunnitellussa kierrätyskauppakeskuksessa, Östberg lisää.

Ota siis yhteyttä!

 

[contact_member,name=Göran Östberg,id=39,details=Name]

 

EU EAKR FI vertical 20mm rgbVipuvoimaaEU 2014 2020 rgbliitonlogo kaksikielineni300RGB



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää