Katse länteen ja kohti kasvua

02.03.2020

JV Nortech Metal.Leikkaava työstö – sorvaus ja jyrsintä – muodostaa JV Nortech Metalin tuotannon perustan. Onnistunut lopputulos vaatii sekä modernia konekantaa että CNC-teknikoita, jotka hallitsevat ohjelmistot, koneet ja työkalut.

Vahva eteenpäin vievä draivi, keskittyminen innovaatioihin ja luovuuteen, jatkuva kehittäminen investointien kautta sekä vahvistetut strategiset kasvutavoitteet, jotka on myös konkretisoitu luvuiksi. Kaikki tämä on ominaista isokyröläisyritykselle JV Nortech Metal. Jatkuvan kehittymisen kautta yritys haluaa tulla oman alansa edelläkävijäksi.

Vuonna 1996 perustetulla yrityksellä on runsaat 40 työntekijää sekä kaksi tuotantohallia, joissa erilaiset komponentit koneisiin, moottoreihin sekä muihin prosessiteollisuuden sekä meriteollisuuden yksiköihin valmistetaan. Jorma Lähetkangas on toiminut nyt vajaa kolme vuotta yrityksen toimitusjohtajana.

– Yrityksen perustaja Jari Viertola on jo yrityksen perustamisesta lähtien tähdännyt kasvuun, ja nyt parin viime vuoden ajan meillä on myös ollut konkreettinen kasvustrategia olemassa, Lähetkangas kertoo.

JV Nortech 2Jorma Lähetkangas on kohta kolmen vuoden ajan toiminut JV Nortech Metalin toimitusjohtajana. Yrityksellä on 41 työntekijää ja se toimii kahdessa tuotantohallissa Isonkyrön teollisuusalueella.

Kasvustrategian mukaan vuonna 2022 liikevaihto nousisi 11 miljoonaan euroon, kun viime vuoden liikevaihto oli noin seitsemän miljoonaa euroa.

– Kasvu on joka vuosi ollut 10–15 prosenttia, ja näin se oli myös viime vuonna.  Tuollaisilla kasvuluvuilla kasvu on mahdollista pitää paremmin hallinnassa ja ennen kaikkea kannattavana. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että tällä samalla tahdilla emme tule saavuttamaan asetettuja tavoitteita, ja siksi pidämme nyt silmämme auki löytääksemme myös muita tapoja kasvaa. Yritysosto voi olla yksi vaihtoehto, Lähetkangas jatkaa.

Enemmistö yrityksen asiakkaista on nykyään kotimaisia, vaikkakin noin 95 prosenttia tuotteista menee sitten näiden asiakkaiden kautta vientiin. Yritys on nyt aloittamassa määrätietoista työtä laajentaakseen markkinoitaan, ensi kädessä Merenkurkun yli.

– Olemme uusineet kotisivumme, joista on nyt olemassa täydelliset versiot myös ruotsiksi ja englanniksi, ja kartoitamme parhaillaan etabloitumismahdollisuuksia Ruotsin pohjoisosista. Uumaja sijaitsee maantieteellisesti katsottuna lähempänä kuin esimerkiksi Jyväskylä, joten olisi tyhmää jättää huomioimatta siellä olevat mahdollisuudet, Lähetkangas toteaa.

JV Nortech Metal.Täällä valmistetaan komponentteja koneisiin, moottoreihin ja muihin prosessiteollisuuden sekä meriteollisuuden yksiköihin. Enemmistö asiakkaista on nykyään kotimaisia, mutta nyt yritys suuntaa katseensa länteen ja kartoittaa Pohjois-Ruotsin mahdollisuuksia.

Yritys etsii pääsiassa uusia, strategisia kumppaneita sekä jatkuvaan että säännölliseen yhteistyöhön.

– Suomessa tällainen etabloituminen vie noin vuoden, ulkomailla saa laskea aikaa menevän vähintään tuplasti. Realistisena tavoitteena on kuitenkin, että tämän vuoden aikana voidaan myydä pienempiä eriä ja testituotteita esimerkiksi Västerbottenin ja Norrbottenin alueelle, hän toivoo.

Jotta tavoitteisiin päästään, tarvitaan moderni konekanta. Siksi tehdään säännöllisesti investointeja, ja tässä tärkeänä kumppanina on VASEK.

– Yritysneuvoja Antti Alasaari on usean vuoden ajan auttanut meitä, kun on ollut aika hakea investointitukea. Olemme tästä avusta erittäin kiitollisia. Tukihakemusten byrokratia on sellaista, että siinä tarvitaan asiantuntija-apua. Olisi tylsää, jos tukimahdollisuudet menisivät sivu suun siksi, että itseltä on mennyt ohi joku pieni yksityiskohta, Lähetkangas lisää.

Yksi suurempi hakuprosessi saatiin maaliin vuodenvaihteessa.

– Olen monen vuoden ajan saanut seurata tätä kehittymistä, kun yrittäjä on pitkäjänteisesti keskittynyt kasvuun merkittävien ja myös työllistävien investointien kautta. JV Nortech Metalissa osataan hyödyntää olemassa oleva osaaminen ja myös lisätä osaamista. Strategiat yrityksen brändin kehittämiseen, asiakashankintaan ja kasvun lisäämiseen ovat vahvoja, ja yrityksen tulevaisuus näyttää todella lupaavalta, Antti Alasaari VASEKilta toteaa.

JV Nortech Metal.

 

Teksti: Anna Sand/bySand
Kuvat: Anna Sand sekä JV Nortech Metal
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää