Kaasu kiinnostaa

24.03.2017

 Gas Exhib 600pxAamuyhdeksältä torstaina avatut Vaasa Gas Exchange -messut täyttyivät nopeaan tahtiin kaasualasta kiinnostuneista kävijöistä. Vaasa EnergyWeekin suosituimpiin kuuluva tapahtuma kokosi lähes 70 näytteilleasettajaa, joista osa piti päivän aikana messuilla myös oman puheenvuoron.

Kymmeneltä alkanut seminaariosuus täytti salin täysin, eikä seisomapaikoilta vältytty. Energy Union -terveiset Brysselistä toi avauspuhujana europarlamentaarikko Henna Virkkunen. Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston osastopäällikkö Riku Huttunen korosti esityksessään kaasumarkkinoiden tarvitsevan joustavuutta, ja valmisteltavana olevan lakiesityksen mukaan Suomessa kaasumarkkinat tultaisiinkin vapauttamaan vuonna 2020.

Yleiso 600pxGasumin biokaasuliiketoiminnan johtaja Jukka Metsälä kertoi Pohjoismaisen kaasualan ekosysteemin kehittymisestä ja muistutti sen logistisista vaatimuksista. Wärtsilän Tornioon toimittaman LNG-terminaalin taustaa ja toimintaa valaisivat Wärtsilän Energy Solutions -yksikön johtaja Kenneth Engblom ja Manga LNG:n toimitusjohtaja Mika Kolehmainen.

Lounastauon jälkeen seminaari jatkui Euroopan biokaasuyhdistyksen Susanna Pflügerin esityksellä. Hänen mukaansa Brysselin suunnalta biokaasuun ja biometaanin suhtaudutaan tällä hetkellä positiivisemmin kuin vielä vuosi sitten. Lisäksi hän totesi, että Euroopassa kuljetusalalla on paljon potentiaalia ja kiinnostusta biometaanin käyttöön. Stormossenin toimitusjohtaja Leif Åkers keskittyi esityksessään biokaasun tuottamiseen käytettyihin teknologioihin, ja Scandinavian Biogas Fuelsiin toimitusjohtaja Matti Vikkula valaisi kaasun käytön tilannetta Pohjoismaissa sekä kysyi, olemmeko valmiita viemään alan seuraavalle tasolle?

Program 600px

Åbo Akademin energiatekniikan professori Margareta Wihersaari kertoi energiajärjestelmien muutoksen tuovan tarvetta myös kaasuun keskittyvälle tutkimukselle ja totesi, tällä hetkellä alan opetus ja koulutus eivät ole sillä tasolla, jolla niiden pitäisi olla. Aluejohtaja Johan Améen avasi Scanian strategiaa liittyen kestävän liikenteen aatteeseen, jossa oleellisessa osassa ovat vaihtoehtoiset polttoaineet.

Vaasa Gas Exchange -tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Vaasan Energiainstituutti, Vaasan yliopisto, Gasum, Merinova, Stormossen, VASEK, Wärtsilä ja Åbo Akademi.

 

Lue myös Vaasan yliopiston uutinen 23.3.2017: Kaasua EnergyWeekillä    

Lisätietoja

[contact_member,name=Lasse Pohjala,id=15,details=Name-Designation-AdditionalInformation-Phone-MobilePhone-Email-MemberPhoto]

EW Gas 200px



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää