Hyvin laadittu suunnitelma parantaa mahdollisuuksia saada starttirahaa

02.04.2020

Parturi-kampaamoyrittäjä Annelie Svens.Vöyriläisellä Annelie Svensillä on media-assistentin tausta, mutta hän vaihtoi alaa ja ryhtyi parturi-kampaamoyrittäjäksi kolme vuotta sitten. Hänen yrityksensä Beauty Office sijaitsee Vöyrin yrityskeskuksessa.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei oikeastaan ollut koskaan ollut vöyriläisen Annelie Svensin suunnitelmissa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin, ja nyt hän on kolmen vuoden ajan pyörittänyt kampaamo ja kauneushoitola Beauty Officea eikä ole vielä ehtinyt edes 30 vuotta täyttää.

Kauneusala on kiinnostanut häntä aina, mutta koska hän ei halunnut valita samaa koulutusalaa kuin ”kaikki muutkin”, valitsi Annelie media-alan. Nykyään hän voikin todeta hyötyvänsä myös siitä koulutuksesta. Hän on myös tyytyväinen, ettei ollut enää kovin nuori vaihtaessaan alaa ja ryhtyessään yrittäjäksi.

– Kouluttauduin aikuisopiskelijana kahdessa ja puolessa vuodessa parturi-kampaajaksi ja tarkoituksena oli mennä toiselle töihin. Työpaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, mutta sen sijaan löytyi vapaa liiketila täältä Vöyrin yrityskeskuksesta, Annelie kertoo.

Annelie Svens esittelee tuotteita parturi-kampaamossaan.Yritys käyttää toiminnassaan ja myy kuluttajille pääosin vain ympäristöystävällisiä tuotteita.

Selvittääkseen mahdollisuudet starttirahaan ja saadakseen apua kunnollisen liiketoimintasuunnitelman laatimiseen, hän kääntyi Startian ja yritysneuvoja Olav Nylundin puoleen. Kun hakee TE-toimistolta starttirahaa, tarvitaan aina liiketoimintasuunnitelma. Suunnitelmassa kuvaillaan liikeidea ja edellytykset kannattavaan toimintaan.

– Neuvoni on, että aina pitää ensin ottaa meihin uusyrityskeskus Startiassa yhteyttä, sen jälkeen pääsee laatimaan suunnitelmaa. Kun olemme tarkistaneet, että suunnitelma täyttää vaatimukset, jätetään starttirahahakemus TE-toimistolle. Sen jälkeen on odotettava TE-toimiston päätöstä ennen toiminnan aloittamista, Nylund selvittää.

– Täytyy kuitenkin huomauttaa, että erityisesti haja-asutusalueella voi olla vaikeampaa saada starttirahaa toiminnalle, josta on jo runsas tarjonta alueella, hän lisää.

Annelie halusi tehdä kaiken oikein ja vakaasti harkiten. Hänelle on ollut suurta hyötyä media-assistentin taustasta, sillä hän osaa itse luoda ammattitaitoiset markkinointimateriaalit yritykselleen.

Manikyyrihoito Beauty Officella.Annelie tarjoaa myös manikyyrejä, eli kevään juhliin saa sekä kampauksen että kynnet kuntoon.

Aikaisemman työkokemuksensa ansiosta Annelie tiesi, että hän haluaa keskittyä ympäristöystävällisiin tuotteisiin. Parturi-kampaajapalveluiden ja tuotemyynnin lisäksi hän tekee myös manikyyrejä.

Työpisteen sijainti samassa kiinteistössä muiden yrittäjien kanssa Vöyrin yrityskeskuksessa on Annelien mielestä selkeä etu.

– Yhdessä jalkahoitolayrittäjän kanssa tapaamme järjestää yhteisiä kampanjoita ja jaamme myös sosiaalitilat.

Beuty Officessa tehty kampaus.

Kuluneen kolmen vuoden aikana Annelie on koonnut oman vakioasiakkaiden piirin, mutta arvostaa myös uusia asiakkaita ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Kevättalvi on useimmille parturi-kampaajille vuoden hiljaisinta aikaa, ja näin on myös Anneliellä, eikä tämän jutun kirjoittamishetkellä vallitseva poikkeuksellinen jakso siksi näy vielä kovin paljoa hänen toiminnassaan.

– Pidän kampaamon auki kuten tavallisestikin, ja kaikki tietävät mitkä linjaukset ja suositukset ovat voimassa.

Aivan kuten muutkin yrittäjät, hän toivoo, että tilanne rauhoittuu kevään edetessä, ja että kevät tuo mukanaan kaikki ne kampaajien kalenterit täyttävät kevään ja kesän juhlat.

 

Vaikka Vöyrillä toimii jo useampia parturi-kampaajia, myönnettiin Annelielle kuitenkin starttiraha, pitkälti sen ansiosta, että hän eteni prosessissa alusta lähtien oikeassa järjestyksessä.

 

 

Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand ja Beauty Office
Suomennos: VASEK



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää