Hankkeet ja kaikki muut turhuudet

14.02.2020

Peter rajattu

Välillä sekä minä että muut kehittämishankkeiden parissa työskentelevät saamme kuulla kommentteja hankkeiden tyhjänpäiväisyydestä tai siitä, miten rahaa laitetaan turhuuteen erilaisissa projekteissa. Ja usein kritisoija on se, joka ei – kutsuista huolimatta – koskaan osallistu hankkeen rahoituksella järjestettyihin maksuttomiin tapaamisiin, koulutuksiin, seminaareihin tai muuhun toimintaan, joka on suunniteltu juuri hänen toimialansa yrittäjiä varten.

Hankkeiden tavoitteena on aina tuoda jotain uutta: luoda uusia toimintamalleja, jakaa uusinta tietoa, järjestää koulutusta, mahdollistaa verkostoituminen ja uusien synergiaetujen löytäminen. Tavoitteita, toimintamalleja, suunnitelmia ja toimenpiteitä on lukuisia erilaisia, lähes yhtä monta kuin on seudulla hankkeitakin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei seudun tai tietyn toimialan kehittäminen hankerahoituksella ole aina sitä kaikkein joustavinta ja ketterintä toimintaa, mutta siihen emme voi vaikuttaa. Kun kyseessä on EU:lta tuleva rahoitus, täytyy hankkeita hallinnoivien myös noudattaa EU:n luomia sääntöjä.

Rahoituksen, yritystukien ja kehittämispalveluiden saaminen on usein listan kärjessä, kun kysytään mitä apua yritykset kaipaisivat kehittämisorganisaatioilta. Niiden hakemisessa autammekin yrityksiä, mutta kannattaa nähdä myös se oman toimialan kehittämiseen tähtäävä hanke yhtenä tukena tai palveluna, jonka voimme tarjota yrityksille maksutta. Ja ei, emme voi antaa meille myönnettyä hankerahaa suoraan yrityksille. Sitäkin meille usein ehdotetaan.

Hankkeiden avulla pystytään tuomaan kehitystä vain, jos kyseisen toimialan yrittäjät ovat itse aktiivisia ja osallistuvat hankkeiden toimintaan. Meille on erittäin tärkeää saada kuulla yrittäjien tarpeista ja odotuksista, aikataulutoiveista, koulutustarpeista ja uusista ideoista. Hankkeiden avulla syntyy usein myös uusia yhteistyökuvioita tai tuotekehitystä, kunhan vain saamme yritykset yhteisen pöydän ääreen.

Emme voi emmekä halua kehittää seutua irrallaan yrityksistä. Emme voi marssia yritykseen ja tarjota kehitystä tarjottimella: ”Olkaa hyvä, hankkeemme on nyt valmis. Tässä on tulokset, näin toimialanne on kehittynyt.” Yrittäjien pitää aina myös itse antaa jotakin hankkeelle – aikaansa ja läsnäolonsa, ideoita ja kommentteja. Vasta silloin on mahdollista saada hankkeelta jotain takaisin omalle yritykselleen.

Haluamme aina mahdollisimman monta yritystä mukaan kehittämään seutua ja toimialaa yhdessä kanssamme. Jos ei missään kohtaa hankkeen toimintaa ole aktiivinen, on liian helppoa luokitella hanke turhaksi. Jos siinä vaiheessa ihan rehellisesti myöntäisi, että koska en itse ollut aktiivinen, en saanut hankkeesta sitä hyötyä, jonka muut mukana olleet yritykset saivat.

Kun yritykselläsi on kehittämistarpeita, ota meihin yhteyttä. Tarjoamamme apu voi olla neuvontaa, jeesiä tukihakemusten kanssa tai vaikka kutsu mukaan hankkeen toimintaan, maksuttomaan tilaisuuteen tai koulutukseen. Vastaa kutsuun, sillä silloin ulottuvillasi on ne mahdollisuudet, jotka voit saada vain antamalla jotain takaisin.

 

Kolumni on julkaistu 13.2.2020 Vaasan Insiderissä



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

61 yritystä myynnissä – alkaisiko sinun yrittäjäurasi valmiin yrityksen kanssa?

17.02.2020 | Uutiset
Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startiassa käy vuosittain yli 500 asiakasta, jotka suunnittelevat oman yrityksen perustamista. VASEKin omistajanvaihdosneuvonnassa autettiin viime vuonna 107 eri yritystä yrityskaupan eli yrityksen myymisen kanssa. Tällä hetkellä omistajanvaihdosasiantuntijoilla on listoillaan 61 yritystä, jotka etsivät uutta omistajaa.
Lue lisää

Hankkeet ja kaikki muut turhuudet

14.02.2020 | Uutiset
Välillä sekä minä että muut kehittämishankkeiden parissa työskentelevät saamme kuulla kommentteja hankkeiden tyhjänpäiväisyydestä tai siitä, miten rahaa laitetaan turhuuteen erilaisissa projekteissa. Ja usein kritisoija on se, joka ei – kutsuista huolimatta – koskaan osallistu hankkeen rahoituksella järjestettyihin maksuttomiin tapaamisiin, koulutuksiin, seminaareihin tai muuhun toimintaan, joka on suunniteltu juuri hänen toimialansa yrittäjiä varten.
Lue lisää

Kevytyrittäjyyden suosio näkyi myös uusyrityskeskuksissa

14.02.2020 | Uutiset
Uusyrityskeskukset palvelivat vuonna 2019 noin 14 000 yrittäjyyttä pohtivaa. Aiempien vuosien tapaan puolet heistä päätti perustaa yrityksen. Niin vastakunnallisesti kuin Vaasan seudullakin erottui erityisesti kaksi ilmiötä: kevytyrittäjyyden suosio sekä maahanmuuttajien yrittäjyysinto.
Lue lisää

Ilmastoasiat entistä vahvemmin esillä EnergyWeekillä

12.02.2020 | Uutiset
Vaasa EnergyWeekin järjestelyt ovat kiivaimmassa vaiheessa, sillä maaliskuun 16.–19. päivä Vaasan kaupungintalolla järjestettävän energia-alan huipputapahtuman rekisteröityminen on auennut vuoden alussa, ja paikalle odotetaan yli 4 600 osallistujaa.
Lue lisää

Asiakirjat, joita ei ehkä tarvitse, mutta jotka on hyvä olla olemassa

12.02.2020 | Uutiset
”Näitä pitää tarkastella kokonaisuutena” ja ”Inventaario omasta tilanteesta on hyvä tehdä” olivat toistuvia muistutuksia VASEKin, Startian ja Vaasan Yrittäjien sekä Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien järjestämässä infoillassa 11.2. jossa pureuduttiin sekä yrittäjän oman elämän tärkeisiin asiakirjoihin että yrittäjän edessä piileviin lainopillisiin sudenkuoppiin.
Lue lisää

Meri, energia, intohimo – täydellinen muisto yhteistyökumppanille

07.02.2020 | Uutiset
Mitä antaa yritysvieraalle tai yhteistyökumppanille lahjaksi? Lahja ei voi olla mitään juotavaa tai muuten lentokoneessa vaikeasti kuljetettavaa. Lahjan olisi oltava jotain, joka olisi vaasalaista ja paikallista, mutta kuitenkin ihan kaikille sopivaa. Lahja ei saisi mennä vanhaksi varastossa, sillä niitä pitää olla tietysti aina saatavilla, yllätysvieraillekin.
Lue lisää

Comtec investoi uuteen konekantaan

04.02.2020 | Uutiset
Yrityksen konekannan kehittäminen ja päivittäminen vaatii monella alalla suuria investointeja. Yrittäjä Kaj Wik, joka omistaa muun muassa Comtec SMD Technique Oy Ab:n oli viime vuonna investointiprosessin edessä ja kääntyi VASEKin puoleen saadakseen apua, kun oli aika täyttää investointitukihakemukset.
Lue lisää

Varaudu kaikkeen, laita asiakirjat kuntoon

27.01.2020 | Uutiset
Äkillinen sairaskohtaus, avioero, reklamaatiokiista asiakkaan kanssa, sukset ristissä yhtiökumppanin kanssa. Ikäviä tilanteita kaikki, eikä ikäviä tilanteita aina voi täysin välttää. Mutta niihin voi ja ehdottomasti kannattaa varautua parhaalla mahdollisella tavalla. Asiantuntijan avulla.
Lue lisää