Hallitse yritystoiminnan riskejä vakuuttamalla toimintasi

08.08.2023

20230508 134335

Tuomas Paajanen ja Sanna Maaranen ovat molemmat työskennelleet pitkään yritystoiminnan riskien parissa; aina vuodesta 2007 lähtien.

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian asiantuntijakumppani If vakuutusyhtiöllä on Vaasan seudulla pitkät perinteet. Vaasan If:in toiminta-alueella – aina Kristiinankaupungista rannikkoa pitkin Kalajoelle – arvostetaan face2face-palvelua, johon If:issä halutaan panostaa. Turussa ja Espoossa pääkonttoriaan pitävä suomalainen yhtiö toimii myös muissa pohjoismaissa sekä Virossa, joten hyvät ideat liikkuvat yli rajojen. Valmius kansainväliseen toimintaan takaa, että myös ulkomaille suuntaaville yrityksille pystytään räätälöimään tarpeen mukaan erikoisratkaisuja.

Tuomas Paajanen ja Sanna Maaranen ovat molemmat työskennelleet pitkään yritystoiminnan riskien parissa; aina vuodesta 2007 lähtien.

– Alkava yrittäjä voi tulla vakuutusasioille heti alkuvaiheessa, kun y-tunnus on saatu ja toiminnasta on perustiedot. Näin saadaan jonkinlainen pohja, jolle voidaan alkaa rakentaa ehdotusta, Paajanen sanoo.

– Pohjan lisäksi taloudellinen puoli pitää olla kunnossa, kun suunnitellaan yrityksen vapaaehtoisia vakuutuksia, täydentää Maaranen.

Vakuutusasiantuntijat toteavat, että joskus uusia yrittäjiä joutuu haastamaan vakuutusten tarpeellisuudesta, mutta asiantuntijoiden tehtävänä on nimenomaan perustella ja saada heidät ymmärtämään eri toimijoille ja tilanteisiin sopivat ratkaisut. Vakuutusasioissa ei nimittäin ole olemassa pakettiratkaisuja.

Yrittäjä itse on yrityksen tärkein työkalu

Aloittavan yrittäjän tulisi muistaa olevansa itse yrityksensä tärkein osa.

Vapaaehtoisten vakuutusten ohella yrittäjän pakollinen eläkevakuutus eli YEL on turva elämän eri vaiheissa. Yrittäjä huolehtii eläke- ja sosiaaliturvastaan itse maksamalla tarpeeksi YEL-vakuutusmaksua. Vakuutusasiantuntijat kertovat, että YEL-keskustelua on aina hyvä avata yrittäjien kanssa, ettei kukaan tyytyisi automaattisesti vain vaadittuun minimiin. Tästä vuodesta lähtien YEL työtulo määritellään tarkemmin ja eläkeyhtiöt tarkistavat sen useammin.

– Vuoden alusta voimaan tullut YEL-muutos on järkevä muutos, koska se pakottaa pohtimaan tarkemmin YEL:in merkitystä ja sen vaikutusta omaan sosiaaliturvaan. Tilanne on ikävä, jos jotain sattuu ja yrittäjä on useiden vuosien ajan maksanut itselleen vain minimin, eläkekertymät ovat nollissa ja ei ole mitään sosiaaliturvaa, Paajanen toteaa.

Maaranen jatkaa:

– Yrittäjät ja varsinkin alkavat yrittäjät haluavat usein luistaa oman itsensä vakuuttamisesta. Pyrimme tuomaan esille, että on tärkeää muistaa oma arvonsa ja vakuuttaa myös itsensä. Lisäksi työntekijöiden näkökulmasta terveysvakuutus ja sen kautta laajennettu työterveyshuolto on tänä päivänä noussut aika korkeaan arvoon ja on rekrytointivaltti.

Vapaaehtoisiakin vakuutuksia tarvitaan

Kun yritys perustetaan, tarvitaan tiettyjä lakisääteisiä vakuutuksia, kuten aiemmin mainittu YEL. Maaranen ja Paajanen suosittelevat ottamaan oikeusturvavakuutuksen vapaaehtoisena vakuutuksena heti yritystoiminnan alkupuolella:

– Aloittava yrittäjä tekee valtavan määrän erilaisia sopimuksia. On oikeusturvan kannalta hyvä, että kaikki sopimukset tulevat vakuutuksen piiriin. If tarjoaa tähän lakiapua: jos uudella yrittäjällä ei ole varaa palkata juristia sopimusasioihin, autamme lakitiimimme kautta. Tämän edun saavat kaikki yritysasiakkaat, asiantuntijat täsmentävät.

Työtapaturmavakuutuksissa If käyttää uudenmallista erikoishinnoittelua, johon vaikuttaa asiakkaan oma vahinkohistoria. Tässä mallissa asiakas pystyy helpommin budjetoimaan koska hän tietää aina, mikä vakuutuskauden maksimikulumäärä on. Vahingot eivät myöskään vaikuta tuleviin vakuutuskausiin, kun taas vanhassa mallissa vakuutusmaksu saattoi jopa tuplaantua seuraavalla vakuutuskaudella, jos jotain isompaa sattui. Uudessa mallissa asiakas maksaa saman vakuutuskauden aikana mahdollisesta vahingosta ja seuraava vuosi menee ilman vanhan mallin mukaisia hinnan korotuksia. Myös Ajoneuvopuolella If tarjoaa yritysasiakkaille bonuksetonta mallia eli tähdätään siihen, että hinta pysyisi mahdollisimman tasaisena, vaikka vahinkoja sattuisikin.

Riskit kannattaa kartoittaa säännöllisesti, etenkin aina kun tapahtuu isompia muutoksia tai tehdään isompia hankintoja. If pyrkii myös omalta osaltaan olemaan yhteydessä asiakkaisiin esimerkiksi toimitusjohtajan vaihtuessa.

– Ottakaa vain rohkeasti yhteyttä, olemme täällä teitä varten ja autamme mielellämme. Yhtä pakettiratkaisua ei ole, meille on tärkeää perehtyä yksilöllisesti kunkin asiakkaan tilanteeseen, If:in asiantuntijat päättävät.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää