FysioX -yrittäjiä yhdistävät yhteiset arvot ja visiot – Konkreettinen asiakaspolku menestyskonseptin

01.12.2020

Fysio X 1Satu Latvala ja Sannamari Ulvinen ovat pyörittäneet yhteistä yritystään FysioX:ää Tervajoella vuodesta 2017 lähtien.

Yhteiset arvot ja halu luoda itse oma unelmatyöpaikkansa toivat yhteen yrittäjäkollegat Sannamari Ulvisen ja Satu Latvalan kolme vuotta sitten. He olivat työskennelleet fysioterapeutteina ja ryhmäliikunnanohjaajina samassa työpaikassa usean vuoden ajan, ja kun uudelleenjärjestelyt tulivat siellä ajankohtaisiksi, oli aika kypsä oman yrityksen perustamiselle.

FysioX:än perustamisen jälkeisinä kolmena vuotena on ehtinyt tapahtua paljon. Sannamari ja Satu, molemmat 31, ovat fysioterapeutteja, mutta myös kouluttautuneet personal trainereiksi – Satu myös liikuntaneuvojaksi. Heillä on selkeä visio yrityksestään. VASEK on ollut mukana prosessissa alusta alkaen, ja yhteistyö jatkuu edelleen – kehityssuunnitelmat ovat valmiina tulevaisuutta varten.

– Avasimme FysioX:än vuonna 2017. Aluksi valikoimassa oli erilaisia fysioterapiapalveluita ja muutamia viikoittaisia ryhmäliikuntatunteja. Meillä itsellämme on edelleen omat yrityksemme yksilöasiakastyötä varten, mutta perustimme lisäksi yhteisen yrityksen vuonna 2018 syksyllä kuntosalia sekä laajentuvia liikuntapalveluita varten. Tästä yrityksestä tuli osakeyhtiö.

Fysio X 9Satu (kuvassa) ja Sannamari toimivat sekä personal trainereina että liikunnanohjaajina sekä tarjoavat omia fysioterapiapalvelujaan saman katon alla muun tiimin mukana.

He työllistävät itsensä lisäksi yhden fysioterapeutin sekä yhden urheiluhierojan, jotka kuitenkin toimivat myöskin itsenäisinä sopimusyrittäjinä. Näiden lisäksi he työllistävät yhden osa-aikaisen ryhmäliikunnan ohjaajan sekä yhden asiakaspalvelutyöntekijän. Kun ensimmäistä työntekijää palkattiin, oli VASEK mukana auttamassa.

– Haluamme tarjota ihmisläheistä ja asiantuntevaa palvelua, samalla kun me itse saamme työskennellä sen parissa, mitä arvostamme ja rakastamme eniten. Mahdollisuus työllistää myös muita oman henkisiä ihmisiä tekee kaikesta vielä parempaa, kollegat pohtivat.

Liiketoimintaa laajennettiin vuoden 2019 alussa omalla kuntosalilla ja kolminkertaistamalla ohjattujen ryhmäliikuntatuntien tuntimäärä sekä personal training-palveluiden mukaan ottamisella. Uuden liiketoimintasuunnitelman ja budjetin laatimisprosessissa VASEK oli jälleen mukana.

Antti Alasaarelta olemme aina saaneet nopeasti konkreettisia vastauksia kysymyksiimme. Saimme myös neuvoja rahoituksen takauksen ratkaisemiseen Finnveran kautta kuntosalilaajennusta varten, ja VASEKin avulla pystyimme tänä keväänä toteuttamaan myös digitaalisen kehityshankkeen. Sen ansiosta pystyimme reagoimaan nopeasti pandemian seurauksena tapahtuneisiin muutoksiin ja aloittamaan ohjattujen tuntien tarjoamisen etänä. Järjestelmä toimi hyvin, ja kun toinen aalto nyt syksyllä tuli, olimme hyvin valmistautuneita ja meillä on nyt hyvä pohja tällaisten palveluiden osalta, Sannamari kertoo.

Hoitopuolella toiminta pystyi jatkumaan suhteellisen normaalisti, koska yli 90 prosenttia heidän asiakkaistaan on työikäisiä, jotka eivät kuulu mihinkään riskiryhmään.

– Sen ansiosta henkilökunta pystyi jatkamaan työskentelyä lähes normaalisti päiväsaikaan, ja pystyimmekin tarjoamaan myös yhdelle uudelle fysioterapeutille töitä kesän alussa.

Fysio X 7Ryhmätunnit ovat suosittuja, ja niiden määrä kasvoikin voimakkaasti vuonna 2019. Kun pandemia tuli, siirryttiin digitaaliseen järjestelmään pitämään etäharjoituksia, mikä olikin erittäin suosittua.

Yritysneuvoja Antti Alasaari on vaikuttunut Sannamarin ja Satun positiivisuudesta sekä heidän kunnianhimostaan.

– Heidän tarmonsa ja halukkuutensa kasvattaa ja kehittää toimintaansa on ihailtavaa, ja fysioterapialla on tärkeä tehtävä nyky-yhteiskunnassa — osittain tukemassa ihmisten arkea ja motivoivana tekijänä liikunnan suhteen, hän toteaa.

Nämä kaksi yrittäjää ovat nyt seuraavassa vaiheessa — he tarvitsevat lisätilaa liiketoiminnan kehittämiseksi edelleen, ja suunnitelmissa se on vuoden tai viimeistään parin sisällä riippuen pandemiatilanteesta.

– Tervajoki on todella hyvä paikka toiminnallemme, ja visiomme on kirkas. Meillä on selkeä asiakaspolku, jossa pyrimme tavoittamaan – usein fysioterapian avulla – ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin olleet fyysisesti aktiivisia, ja tavoitteenamme on auttaa heitä löytämään uusi, aktiivinen ja kestävä elämäntapa.


Teksti: Anna Sand
Kuvat: Anna Sand ja Johanna Puska
Suomennos: VASEK

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää