Erikoisosaamisesta oma markkinarako rakennusalalla

03.01.2023

Bygg Olle 5Korsnäsiläinen Olle Nynäs perusti keväällä oman yrityksen Bygg – Rakennus Olle Kb:n, eikä hänellä ole sen jälkeen ollut pulaa töistä. Hän on erikoistunut laatoittamiseen, tekee myös muuraus- ja yleisiä rakennustöitä sekä rakennuspiirustuksia autotalleihin ja muihin rakennuksiin.

Vöyrinkaupungilla sijaitsevan kerrostalon kellarista löytyy Olle Nynäs laastipussi sylissään. Vesieristys on paikoillaan, ja hän on juuri aloittamassa klinkkerilaattojen asentamista pesutupaan, joka on nyt perusteellisen remontin kohteena. Laatoittaminen on yksi Ollen erikoisosaamisalueista ja viime keväästä lähtien hän on pyörittänyt omaa yritystään nimeltä Bygg – Rakennus Olle Kb.

Kaakelointia ja tulisijojen muurausta hän on kuitenkin tehnyt huomattavasti pidempään.

– Niin, jo reilut kymmenen vuotta, toteaa 31-vuotias Olle Nynäs, joka on valmistunut talonrakentajaksi YA:sta sekä rakennusmestariksi Noviasta.

Se, että hän valitsi rakennusalan, tuntui itsestäänselvyydeltä jo yläasteen aikana.

– Lapsuus meni aika pitkästi kaikenlaisten puumajojen rakentamiseen, nauraa Olle, joka on kotoisin Korsnäsistä.

Ammattikoulun jälkeen hän työskenteli pari vuotta rakennustyöntekijänä, ennen kuin muuttokuorma lähti kohti Tammisaarta, missä hän opiskeli ammattikorkeakoulututkinnon. Hän valmistui rakennusmestariksi jouluna 2016.

– Sen jälkeen työskentelin pääasiassa paikallisen rakentajan palveluksessa, ja juuri hänen kauttaan aloin erikoistua laatoitus- ja muuraustöihin. Märkätilojen rakentamista ohjaavat monet säännöt ja vaatimukset ja ne kiinnostavat minua. Olen ihmisenä pikkutarkka ja pidän erittäin tärkeänä kaikkien määräysten noudattamista, Olle selittää.

Bygg Olle 6Olle toimii usean eri yrityksen alihankkijana. Laatoitus ja märkätilatyöt vaativat suurta tarkkuutta, koska sitä säätelee kattavat rakennusmääräykset, kun taas rakennustyöt ovat monipuolisempia.

Noviassa suoritettujen opintojensa kautta hän sai hyvän käsityksen yrittäjyydestä ja myös hyvän perustan sille.

– Ajatuksena yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut millään tavalla vieras. Päinvastoin tuntui enemmän siltä, että ryhtyisin yrittäjäksi kyllä jossain vaiheessa elämää. Itse aloin saada yhä enemmän kyselyjä erilaisista toimeksiannoista, ja silloin myös oman yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, Olle hymyilee.

Hän kääntyi Startian ja yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahlin puoleen, joka oli tuttu kasvo Ollelle jo ennestään.

– Epäilykseni siitä, riittäisikö minulle töitä pyyhkiytyivät nopeasti pois, ja Kjell antoi minulle rohkeutta ottaa askeleen kohti yrittäjyyttä. Hän auttoi minua myös yritysmuodon valinnassa sekä tarvittavien rahoituslaskelmien ja budjetin tekemisessä, jotta pystyin hakemaan starttirahaa, Olle sanoo. Lisäksi sain tietysti paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja matkan varrella.

Ja ei, mitään pulaa töistä ei ole ollut, pikemminkin päinvastoin. Olle on joutunut jopa kieltäytymään joistain toimeksiannoista.

– Hän on monipuolinen kaveri, ja asiakkaille on suuri etu, kun yksi ja sama yrittäjä voi tehdä useita työvaiheita, verrattuna siihen, että joutuisi palkkaamaan useita eri tekijöitä. Myös monet suuret rakennusliikkeet seudulla tarvitsevat sellaisia alihankkijoita kuten Olle, sanoo hänen yritysneuvojansa Kjell Nydahl.

Painopisteenä on edelleen laatoittaminen ja muuraustyöt, mutta myös tavalliset rakennustyöt mahtuvat ajoittain aikatauluun.

– Teen myös rakennuspiirustuksia ja toimin tarvittaessa vastaavana työnjohtajana. Pidän kovasti vaihtelevista työviikoista, Olle sanoo.

Bygg Olle 8Olle tekee myös tulisijojen pystyttämistä lähes viikoittain yhteistyössä erityyppisiä tulisijoja myyvän Takkatalon kanssa. Tässä hän on parhaillaan muuraamassa varaavaa takkaa uuteen taloon Mustasaaressa.

Tulisijojen pystytystehtävät vievät tällä hetkellä kahdesta kolmeen työpäivää hänen viikostaan, ja nämä tehdään pääasiassa yhteistyössä erilaisia tulisijoja myyvän Takkatalon kanssa.

– Takkatalon kautta kokoan erimallisia ja -merkkisiä tulisijoja. Se on mielenkiintoista työtä, sillä teen kaiken tulisijasta savupiippuun asti, ja lisäksi saan tavata paljon uusia ihmisiä, mikä on myös antoisaa, Olle toteaa.

Hän viihtyy erinomaisesti yrittäjänä, vaikka hän työskenteleekin nyt enemmän kuin ollessaan palkattuna työntekijänä.

– Se on vapautta vastuulla. Saan itse päättää työaikani ja minulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä työtä teen. Koulutukseni ansiosta pystyn suunnittelemaan toimeksiannot alusta loppuun, ja se tuntuu aina hyvältä, kun huomaa, että tehtyä työtä arvostetaan.

– Juuri mahdollisuus luoda jotain uutta muille ja olla avuksi on se mikä minua työssäni motivoi, Olle toteaa.

Teksti ja kuvat: Anna Sand / bySand

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää