Digitaitoja matkailualan yrityksille

23.05.2022

muokattu vetajat2Teemu Lönnmark ja Mathias Hasselblatt

Matkailuyrittäjät kokoontuivat huhtikuun lopussa Kyrönmaan matkailuhankkeen kutsumana Laihian Ruutinkartanolle 1dea-konsultointitoimiston Mathias Hasselblattin ja Teemu Lönnmarkin vetämään tilaisuuteen Digitaitoja matkailualan yrityksille. Tavoitteena oli auttaa matkailualan yrityksiä digitaalisuuden kehittämisessä.

Ensimmäisenä päivänä käytiin läpi erilaisia matkailun markkinointikanavia, digi- ja some-markkinointia sekä sisällöntuotantoa. Toisena päivänä keskityttiin käytännönläheisesti verkkosivuihin, varausjärjestelmiin ja datan hyödyntämiseen.

Paikalle kokoontuneet yrittäjät toivoivat saavansa tietojen päivityksen lisäksi uusia ideoita, sillä sisällöntuotanto koetaan aivan omaksi maailmakseen, vaikka tekniikka olisikin hallussa.

Verkkosivut ovat markkinoinnin tärkein alusta

Lönnmark muistutti, että verkkosivut ovat yrityksen näyteikkuna. Ilman kunnollisia verkkosivuja markkinointi on tehotonta ja myyntiä menee hukkaan.

– Verkkosivut voi tehdä itse, mutta ottakaa huomioon, että joskus kannattaa maksaa ulkopuoliselle ja saada ne kuntoon nopeammalla aikataululla. Jokaisen pitää miettiä, mikä on pitkällä tähtäimellä se paras ratkaisu oman yrityksen osalta. Sivuihin kannattaa heti alkuun asentaa Google Analytics, jotta saat kerättyä tietoja sekä asiakkaiden käyttäytymisestä sivuilla, että asiakasrekisteriin. Saatua dataa voi hyödyntää analysoitaessa tavoitteiden täyttymistä, Lönnmark sanoi.

Matkailualan yritysten verkkosivuissa korostuvat usein visuaalisuus, erilaiset tuotekuvaukset ja tuotekortit sekä digitaaliset ostokanavat ja varausjärjestelmät. Jos yrityksen nettisivuilla on paljon asiaa, on järkevää tehdä esimerkiksi tapahtumille omat laskeutumissivut, etteivät ne huku muun infon sekaan.

– Se aika, minkä ihmiset jaksavat käyttää jonkun tietyn asian etsimiseen verkkosivuilta on nimittäin yllättävän lyhyt, Hasselblatt lisäsi.

kartano muokattunaHuhtikuinen Ruutinkartano

 Muista kohderyhmäsi

Hakukoneoptimointi auttaa yrityksiä näkymään Google-haun ensimmäisissä tuloksissa. 1dean asiantuntijoiden mukaan ensimmäisten joukossa kannattaa olla, sillä listan ensimmäiset keräävät myös eniten klikkauksia. Google nostaa yrityksen sivuja korkeammalle, jos niiden sisältö kiinnostaa yrityksen kohderyhmää ja sivuilla vierailevat viipyvät niillä mahdollisimman kauan. Lisäksi on tärkeää valita oikeat avainsanat tuotteille ja palveluille. Ei tule myöskään unohtaa linkittää oman verkkosivuston sisältöä sivuston eri osiin sekä ulkoisiin, tunnettuihin sivuihin.

Maksettu avainsanamarkkinointi ei kuitenkaan ole välttämättömyys.

– Hakukonemarkkinoinnista ei kannata maksaa, jollei yrityksellä ole paljon kilpailua. Käytännössä nämä yritykset sijaitsevat Helsingissä tai Rovaniemellä, sanoi Hasselblatt.

Sivujen sisällön suhteen kannattaa harkita yhteistyösopimuksia, jotta voi varmistaa säännöllisen laadukkaan sisällön. Esimerkiksi blogitekstejä voi käyttää uudelleen vähän päivitettynä mahdollisesti eri aikaan seuraavana vuonna.

– Yhteistyöstä bloggaajien ja somevaikuttajien kanssa voi olla yrityksen näkyvyydelle huomattavia hyötyjä, vaikka se ei heti muuttuisikaan liikevaihdoksi. Yhteistyökumppaneiden pitää kuitenkin osata kirjoittaa relevanttia sisältöä juuri teidän asiakkaillenne, huomautti Lönnmark.

Muokattu Ruutinkartanon isantaMyös Ruutinkartanon isäntä, Ville Moser, oli kiinnostunut digitaalisuuden kehittämisestä

Vastuullisuus, monikanavaisuus ja tarinallisuus ovat ajan henki

1dean mukaan vastuullisuudesta kertominen ja sertifikaatit korostuvat digimarkkinoinnin trendeissä. Visit Finland, alueorganisaatiot sekä matkanjärjestävät suosivat sertifioituja kohteita. Asiakkaan pitää pystyä kokemaan, että yrityksen arvot näkyvät kaikessa tekemisessä – sekä digitaalisessa että fyysisessä.

Asiakasryhmien tavoittamiseksi pitää luonnollisesti tehdä taustatyötä, mutta esimerkiksi kampanjamarkkinointia kannattaa toteuttaa ristiin eri sosiaalisen median kanavissa. Kanavien valinta riippuu sekä siitä, missä kohderyhmä liikkuu, että siitä, mikä tuntuu yritykselle luontevalta ja mitä ehtii päivittää. 1dea kehottaa myös tekemään kuvasisällön lisäksi videoita, joita pystyy helposti upottamaan eri nettisivuille. Etenkin matkakohteiden valinnassa visuaalisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti.

Tulevaisuudessa vaikuttajamarkkinointi ja tarinallisuus myös yritysten työntekijöiden kautta tulee nousemaan vielä enemmän esille.

– Asiakkaat levittävät parhaimmillaan sisältöä eteenpäin ja toimivat ilmaisina markkinoijina palveluillesi sosiaalisessa mediassa. Myös työntekijät voivat toimia yrityksesi ”somelähettiläinä”, tiivistivät Lönnmark ja Hasselblatt.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta odottaa ennakkoluulottomuutta

28.09.2023 | Uutiset
Vaasassa vietettiin Kestävyysviikolla 25. –28.9. myös Green Skills Weekiä, jonka aikana Vaasan yliopiston, Vamian ja Novian opiskelijat saivat kuulla asiantuntijaluentoja vihreästä siirtymästä, hyvinvointiteknologiasta ja kestävyydestä, kiertotaloudesta ja tulevaisuuden työelämästä.
Lue lisää

Mustasaarelainen perheyritys Wellmedic valtakunnallisen Vuoden uusyrittäjä -kilpailun finaaliin

26.09.2023 | Uutiset
Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-9.10.2023. Kilpailun pääyhteistyökumppani on Oma Säästöpankki, ja toisena yhteistyökumppanina toimii Patentti- ja rekisterihallitus. Vuoden Uusyrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka ovat perustaneet yrityksensä Uusyrityskeskuksen avustuksella, ja joiden yritystoiminta on ollut menestyksekästä. Raati valitsee yhden palkittavan ja yleisö oman suosikkinsa.
Lue lisää

SOF-hanke haluaa tehdä Pohjanmaasta kestävyyden ja kiertotalouden keskuksen

20.09.2023 | Uutiset
Vihreä siirtymä on täydessä vauhdissa, ja haluamme auttaa Pohjanmaan yrityksiä sopeutumaan ja valmistautumaan sen mukanaan tuomiin muutoksiin.
Lue lisää

Finnair lisää maanantaiaamuihin uuden lentoyhteyden

14.09.2023 | Uutiset
Lentoyhtiö Finnair lisää 30.10. alkaen maanantaiaamuihin Vaasa-Helsinki välille uudet lentoyhteydet seuraavasti:
Lue lisää

Maanviljelijä, mutta ennen kaikkea yrittäjä isolla Y:llä

11.09.2023 | Uutiset
Viljapöly leijuu ilmassa ja kuivuri käy täydellä teholla Aulis Nuujan tilalla Isonkyrön Tuuralassa. Vaikka Nuuja itse on myös maanviljelijä, hänen oma viljelyalansa on vain pieni osa hänen yrityksensä toiminnasta, joka kattaa kaiken koneiden myynnistä kiinteistöjen vuokraukseen, urakointitöihin ja omaan tuotevalmistukseen.
Lue lisää

VASEKin työntekijöitä palkittiin kauppakamarin ansiomerkeillä

06.09.2023 | Uutiset
VASEK vietti 20-vuotisjuhlaansa 5.9. ja samassa yhteydessä palkittiin pitkään yhtiössä palvelleita työntekijöitä kauppakamarin ansiomerkeillä seuraavasti:
Lue lisää

VASEK 20 vuotta – yhteistyöllä merkittäviin tuloksiin

05.09.2023 | Uutiset
Seitsemän Vaasan seudun kunnan omistama kehitysyhtiö Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK viettää yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta 20-vuotisjuhlaansa. Vaasan seudun kunnat perustavat VASEKin vuonna 2003.
Lue lisää

Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja tarjoaa useita näkökulmia VASEKin toimintaan

05.09.2023 | Uutiset
Yrittäjän päivänä 5.9. julkaistu Kehittyvä Vaasan seutu -juhlakirja esittelee VASEKin 20 ensimmäisen toimintavuoden tärkeimmät tapahtumat, kuvaa toimintaa kehitysyhtiönä ja yhdistää työn suurempiin yhteiskunnallisiin ja liike-elämän teemoihin.
Lue lisää