Digi Reused Products -hankkeessa luotiin tekninen suunnitelma kierrätysapplikaatiolle

17.06.2019

LaggtillVASEKilla oli keväällä 2019 käynnissä hanke Digi Reuse Products, jossa luotiin tekninen suunnitelma sille, miten tavaroiden kierrättämiseen tarkoitettu applikaatio voisi toimia. Kilpailutuksen myötä vaasalaisyritys Gambit valittiin teknisen suunnitelman toteuttajaksi.

Kiertotalous Mustasaari -hankkeen projektipäällikkö Göran Östberg kertoo lisää suunnitellusta applikaatiosta:

– Appin avulla – sitten kun se on toteutettu ja saatu käyttöön – jätteeksi tuomittu esine saa mahdollisuuden kierrätykseen. Applikaation avulla voidaan rekisteröidä, käsitellä ja kuljettaa second hand -tuotteita, jotka päätyvät lopulta uuteen käyttöön tai vaikkapa kaupallisen toimijan käsiin myytäväksi.

– Appi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat kierrättää tavaraa, oli kyse sitten toimiston huonekaluista, IT-kalustosta tai vastaavasta tavarasta, jotka monesti päätyvät jätteeksi, vaikka olisivat vielä ihan käyttökelpoisia.

Östbergin mukaan applikaation avulla voidaan organisaatiossa tehdä myös kalustoluetteloja ja merkitä jokaiseen tavaraan QR-koodi, josta ilmenee tavaran nimi, laatu, väri, kuva ja sijainti. Digi Reuse Products -hankkeessa suunniteltiin applikaation tekninen toteutus ja se, miten se voidaan liittää yritysten dokumentoinnin, varastonhallinnan, tavaravirtojen ja myynnin IT-järjestelmiin.

– Isossa organisaatiossa voi käydä niin, että toiselta osastolta hävitetään ylimääräistä kalustoa, kun taas toinen osasto voisi juuri sellaisia tarvita.

Toteutettuna applikaatio voisi toimia myös kierrätyskauppakeskuksessa, joka avataan syksyllä Myran-kiinteistössä Isolahdessa:

seller– Appia voi käyttää kolmessa eri roolissa. Jos olet esimerkiksi hyötykäyttöasemalla käsittelijänä, voit rekisteröidä kierrätettäväksi kelpaavia tuotteita, joita taas kierrätyskauppakeskuksen yrittäjä voi tarkastella ja varata itselleen. Tuotteiden kuljetuksista vastaava taas näkee, mitkä tuotteet ovat hyötykäyttöasemalla valmiina kuljetettaviksi yrittäjälle Isolahteen, Östberg esittelee.

Stormossenille kuljetetut tuotteet ja materiaalit ovat aina jätettä, eikä niitä saa ottaa uusiokäyttöön ilman niiden tuojan kirjallista lupaa. Mobiiliapplikaatio helpottaa luvan kirjaamista ja mahdollistaa tuotteiden kuvailun ja dokumentaation.

– Projektin tuloksena oli myös niin kutsuttu Rapid Prototype, jossa esitellään visuaalisesti applikaation toiminta ja käyttäjärajapinnat. Näitä suunnitelmia voivat hyödyntää mitkä tahansa yritykset tai organisaatiot, jotka haluavat lisätä organisaationsa kierrätystä ja resurssitehokkuutta, Östberg kertoo.

Seuraavana askeleena on siis suunnitelman toteuttaminen toimivaksi kierrätysapplikaatioksi:

– Vielä on avoinna kuka toteuttaa appin Stormossenin ja kierrätyskauppakeskuksen käyttöön. Kerromme mielellämme teknisestä suunnitelmasta myös muille tahoille, jotka ovat kiinnostuneita sen koodaamisesta oman organisaationsa tarpeisiin, Östberg päättää.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää