Alihankintamessujen teemana kumppanuusverkosto – vaasalaisyritykset lähtevät messuille taas kimpassa

22.08.2017

EnergyVaasa on jälleen mukana Tampereella 26.–28.9. järjestettävillä kansainvälisillä teollisuuden Alihankinta-messuilla. Tuttuun tapaan Pohjanmaan Expo koordinoi yhteisosaston (nro E402) ja mukana on tänä vuonna VASEKin ja EnergyVaasan lisäksi kahdeksan EnergyVaasan yritystä ja organisaatiota: 3DBlomberg, Botnia Bolt, Citec, Mapromec, Nortech Metal, Palmet, Robotion ja Valaja.

EnergyVaasan Communication & Brand Manager Hanna Alavillamo on luonnollisesti mukana EnergyVaasan yhteisosastolla markkinoimassa EnergyVaasa -klusteria sekä ensi vuoden EnergyWeekiä, joka pidetään Vaasassa 19.–23.3.2018.

Tänä vuonna Alihankintamessujen teemana on kumppanuusverkosto. ”Alihankkijalle kumppaniverkosto on elämisen ehto. Kumppanuus on tärkein menestyksen avain – yksin emme pärjää tässä maailmassa.” todetaan messujen kotisivuilla.

Alavillamon mukaan onkin osuvaa, että teemana on juuri kumppanuus:

– Kumppanuus on erottamaton osa EnergyVaasaa ja yksi niistä tekijöistä, jotka tekevät tästä klusterista ainutlaatuisen. Yhteistyötä tehdään seudulla luontevasti niin organisaatioiden välillä kuin yritysten, julkisten tahojen ja koulutuslaitostenkin kesken. Tällainen yhteisosasto on meille hieno mahdollisuus esitellä yritysten omaa osaamista ja samalla tätä saumatonta yhteistyötä toimijoiden kesken. Yhteisosaston avulla mukana olevat yritykset saavat myös huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin, jos olisivat mukana omalla pienemmällä osastollaan.

Alihankintamessujen näytteilleasettajapaikat on jo myyty loppuun. Messuille odotetaan 20 000 teollisuuden ammattilaista.

www.alihankinta.fi

 

[contact_member,name=Hanna Alavillamo,id=35,details=Name]

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää