Yrityksiä perustettiin alkuvuonna tiuhaan – Vaasan seudulla hieman vähemmän kuin viime vuonna

05.05.2020

Tammi-maaliskuun aikana perustettiin Suomen 30 uusyrityskeskuksen kautta yhteensä 1 713 uutta yritystä. Tämä on kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana aikana, jolloin yrityksiä perustettiin 1 659. Perustamisinto oli nyt suhteessa asiakasmäärään jopa suurempaa kuin vuotta aikaisemmin, sillä asiakkaita oli tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 14 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian kautta yrityksiä perustettiin alkuvuonna hieman vähemmän kuin samaan aikaan edellisvuonna: tämän vuoden lukema oli 41, viime vuoden 49. Startian johtaja Tommi Virkaman mukaan pudotus perustettujen yritysten määrässä selittyy normaalilla vaihtelulla:

– Yrityksiä perustettiin Vaasan seudulla tammi-maaliskuussa melko normaaliin tahtiin. Vasta rajoitustoimenpiteiden käyttöönoton jälkeen maaliskuun puolivälissä havaitsimme laskua uusyritysasiakkaiden määrässä, Virkama kertoo.

Samaa mieltä on Suomen Uusyrityskeskukset ry:n (SUK) toimitusjohtaja Susanna Kallama:

– Alkuvuoden valtakunnallisissa luvuissa ei oikeastaan ole mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Koronaepidemian vaikutukset alkoivat näkyä Uusyrityskeskuksissa vasta maaliskuun loppupuolella, hän toteaa.

Uusyrityskeskusten toimenkuva laajeni palvelemaan yrittäjiä kriisissä

Kun koronaepidemian vaikutukset yrittäjyyteen tulivat näkyväksi maaliskuun puolivälin aikoihin, käynnisti Suomen Uusyrityskeskukset yhdessä Suomen Yrittäjien, Kuntaliiton ja Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKESin kanssa Alueesi korona-apu yrittäjälle -palvelun. Uusyrityskeskusten yritysneuvojien toimenkuva laajeni hetkessä koskemaan perustamisneuvonnan lisäksi myös toimivien yritysten neuvontaa ja kriisiavun antamista.

– Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin ja Startian yritysneuvojat neuvovat yrittäjiä kaikissa yritystukimuodoissa. VASEK myös käsittelee omistajakuntiensa yksinyrittäjätukihakemukset kuntien puolesta, sanoo Virkama.

Uusia yrityksiä perustetaan myös kriisin keskellä

Vaikka korona on vaikuttanut poikkeuksellisella tavalla yrittäjyyteen, ei yritysten perustaminen ole lakannut kriisin aikana. SUK on arvioinut yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa, että yritysten perustaminen olisi vähentynyt koronaepidemian myötä 15-25 prosenttia alkuvuoteen verrattuna.

– Notkahdus perustamisluvuissa on maltillinen, kun ottaa huomioon, miten voimakkaasti korona iski yrittäjyyteen. On kuitenkin paljon myös niitä toimialoja, joilla koronan vaikutus tuotteen tai palvelun kysyntään on neutraalia tai jopa positiivista. Vaikuttaa siltä, että ihmiset osaavat myös katsoa koronakriisin yli ja nähdä, että tilanne tasaantuu ennen pitkää, Kallama pohtii.

Startiassa otettiin huhtikuun aikana etänä vastaan uusia asiakkaita hieman rauhallisempaan tahtiin kuin normaalisti.

– Uusia asiakkaita on ollut hieman vähemmän kuin normaalisti, mutta tässäkin tilanteessa intoa yrittäjyyteen löytyy, Virkama kommentoi Vaasan seudun tilannetta.

 

SUK ry:n tiedote



‹ Siirry "Tiedotteet"-sivulle