0541292p2Vaasasta lennettävien suorien lomalentojen määrä kasvaa jälleen. Matkavekan uutuuksia ovat Barcelona sekä Ateena, joissa vilkas kaupunkiloma yhdistyy rantalomaan. Saatavilla on myös hotellivaihtoehtoja Costa Doradan rannikolla Barcelonan kupeessa, Ateenan rannikolla sekä Kreikan mantereella Loutrakissa, Tolossa ja Nafpliossa. Matkavekan siivellä Vaasasta pääsee jatkossa peräti 15 Euroopan kohteeseen.

– Uudet kohteet ovat Matkavekan vastaus asiakkaiden toiveisiin, kertoo projektipäällikkö Peter Källberg VASEKista. – Rantalomien vastapainoksi kysyntää on ollut kaupunkilomille.

Matkavekan kaupallinen johtaja Tiina Saari kertoo, että lomavalikoimaa on haluttu monipuolistaa ja tuoda pohjalaisille uusia kiinnostavia lomavaihtoehtoja.

– Rakkaat Kreeta, Algarve ja Teneriffa pysyvät ohjelmassamme, ja monen riemuksi aurinkovarma ja edullinen Turkki tekee paluun, Saari jatkaa.

Kotikentän hyödyt paikallisesti ja globaalisti

Vaasan lentokenttä on monessa mielessä tärkeä. Se pitää alueen elinvoimaisena ja houkuttelevana niin elinkeinoelämälle kuin asukkaille.

– Kuluvan vuoden ensimmäisten 7 kuukauden aikana Vaasan kentän ulkomaanliikenne on kasvanut 20 prosentilla, ja lomalentojen osuus tästä kasvusta on suuri, kertoo Källberg. – Nyt on meneillään ennätysvuosi: kaiken kaikkiaan 180 lomalentoa.

Lentämällä suoraan kotikentiltä Matkavekka haluaa omalta osaltaan palvella maakuntien talouselämää. Lomailijalle suora lento kotikentältä taas merkitsee ajan- ja rahansäästöä mennen tullen, sillä esimerkiksi Helsinki-Vantaalle ajomatkaa Vaasasta tulisi noin viiden tunnin verran.

Tänä päivänä huomio kiinnittyy yhä enemmän myös lentämisen ympäristövaikutuksiin. Kotikentän suosiminen kannattaa jo kestävän kehityksen vuoksi.

– Lentäminen suoraan ilman “pomppuja”, eli yhden nousun ja laskun lento, on hiilijalanjäljeltään pienempi kuin lentäminen välilaskuin, kertoo Saari.

 

Lisätietoja

Peter Kjallberg
Peter Källberg
Projektipäällikkö
+358 40 844 2058
Matkailu; Vaasa

Tiina Saari
Matkavekka, kaupallinen johtaja
050 464 7680

Vaasan-lennoista Matkavekan verkkosivuilla: https://www.matkavekka.fi/vaasa

‹ Siirry "Tiedotteet"-sivulle