Vernada panostaa laatuun

16.11.2015

IMG 2020 600pxKoruyrittäjä Anne Vuorela työskentelee omassa pajassa kotipihassaan. Uuden malliston koruja syntyy sarjatyönä, yhtä työvaihetta kerrallaan tehden jopa noin 50 päivässä.

Koruyrittäjä Anne Vuorela perusti Vernada-yrityksensä syksyllä 2009. Aluksi yrittäjyys oli osa-aikaista päivätyön ohella, mutta Luupin alla -jutun aikoihin joulukuussa 2012 Vuorela oli jäämässä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Kolme vuotta myöhemmin koruyrittäjän arki näyttää hektiseltä.

– Sain hiljattain jälleenmyyjältäni ison, yli 1 000 korun tilauksen. Korut menevät Taito Itä-Suomen seitsemään eri liikkeeseen. Tämä on hieno osoitus siitä, että tuotteeseeni uskotaan. Myös suuremmissa messutapahtumissa on viime aikoina kauppa käynyt niin, että hyvä kun on vettä ehtinyt välillä juoda, Vuorela iloitsee.

– Minulla on Taito Itä-Suomen lisäksi reilu kymmenen muuta jälleenmyyjää, ja tällä hetkellä myös verkkokaupassa korut menevät tasaiseen tahtiin, ilman sen suurempaa mainostamista. Jälleenmyyntitilausten valmistuskiireiden vuoksi kodeissa pidettävät korukutsut ovatkin viime aikoina jääneet vähäisiksi.

Materiaalien laatu tärkeysjärjestyksessä ykkönen

Verkkokaupan merkitys on suuri Vernadalle. Yrityksen tunnettuus on lisääntynyt siihen tahtiin, että nettikaupan myynti on jo nyt enemmän kuin tuplaantunut viime vuodesta, ja ehkä jopa kolminkertaistuu kuluvan vuoden aikana.

Aiemmin Vernadan valikoimaan kuuluneet uniikki-korut ovat nyt saaneet jäädä vähemmälle, sillä viime aikoina Vuorela on keskittynyt Vernada Design -sarjan kehittämiseen, koruissa käytettyjen uniikkien osien suunnitteluun ja materiaalien laadun varmistamiseen.

– Materiaalien hankinta vie todella paljon aikaa, sillä niiden laatu täytyy varmistaa, että esimerkiksi metalliosat ovat korumetalleille asetettujen vaatimusten mukaisia. Yrityksessäni on tehty suuri satsaus, kun tärkeimpien materiaalien hankinta on siirretty lähes kokonaan Kiinasta Eurooppaan, muun muassa kaikki käytetyt metalliosat ja nahkanauhat ovat nyt entistäkin korkealaatuisempia. Laadukkaat puuhelmet ovat tulleet Euroopasta jo pitkään, Vuorela kertoo.

Myös työnjäljen tarkkailu koruja valmistaessa on Vuorelan mukaan tärkeää. Kakkoslaatuiset helmet ja osat karsitaan, lukot testataan yksitellen ja jokainen osa kiinnitetään huolella. Myös asiakkaat ovat laatuun tyytyväisiä, sillä koruja palautetaan valmistus- tai materiaalivirheiden vuoksi todella vähän.

Seuraava askel työntekijän palkkaaminen?

IMG 2025 rajattu 600px

Suuri, 1 000 korun tilaus jälleenmyyjältä on pitänyt Vuorelan kiireisenä. Osa koruista odottaa jo valmiina toimitusta.

Jälleenmyyjien tekemät suuret korutilaukset ovat saaneet Vuorelan miettimään ensimmäisen työntekijän palkkaamista:

– Pitäisi taas varata aika ja tulla tutun yritysneuvojan eli Saarikosken Sarin kanssa pohtimaan, koska olisi aika palkata yritykseen se ensimmäinen työntekijä. Korujen hinnat on laskettava tarkkaan, jotta niihin saadaan mukaan materiaalien ja arvonlisäveron lisäksi myös yrittäjän palkka ja vielä sen mahdollisen työntekijän palkka ja muut kustannukset. Eli paljon pitää laskeskella ja miettiä ennen tuon ison päätöksen tekemistä. Yritysneuvoja on tässä hyvä apu.

Vuorelalla oli aiemmin myös yrityskummi, ja nyt ulkopuolista näkökulmaa yrityksen kehittämiseen tuo myös palkattu konsultti, jonka kanssa Vuorela tapaa nelisen kertaa vuodessa.

– Jälleenmyyjät haluavat aina koruista oman osuutensa ja sen osuuden suuruus vaihtelee tilausmäärän mukaan. Yhdessä konsultin kanssa olemme laskeneet hintoja, jottei työn osuus hinnasta jää turhan pieneksi.

Sarjatyötä kotisohvalla

Korujen tekeminen on välillä kovinkin staattista työtä ja sen kuormituksen tuntee kropassaan. Vuorela pyrkii liikkumaan säännöllisesti, mutta myöntää, että kiireiden takia se usein tahtoo jäädä liian vähälle kuten myös lepääminen. Lomia yrittäjä ei ole juuri ehtinyt pitämään.

– Teen töitä kotisohvalla tai kotipihassa sijaitsevassa pajassani. Sarjatyönä yhtä työvaihetta kerrallaan tekemällä syntyy jopa noin 50 yksinkertaisempaa korua päivässä, jos itse tekemiseen ehtii keskittyä. Juuri itse korujen tekemiseen ja suunnitteluun haluaisin käyttää enemmän aikaa, mutta myös markkinointi, tuotteiden kuvaaminen, materiaalien hankinta ja itse tuotteiden myyntikin pitää hoitaa. Suurena urakkana tulee myös pian eteen nettikaupan järjestelmän vaihtaminen uuteen ja monipuolisempaan, Vuorela kertoo.

IMG 2011 600px

IMG 2013 600pxJälleenmyyjät, useampi messutapahtuma vuodessa ja verkkokauppa, josta tilauksia tulee tasaiseen tahtiin. Koruja pitää olla valmiina riittäviä määriä joka sorttia.

Vernada Luupin alla -juttusarjassa joulukuussa 2012



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle