Uuden yrittäjän tavoitteena on jatkuva parantaminen

22.09.2015

DSC 0010 rajattu 600px

Vöyrin Teräsrakenteen entistä siistimmässä metalliverstaassa on oma paikka jokaiselle työkalulle.
Värikoodin ansiosta työkalut löytävät paremmin takaisin omille paikoilleen.

Viime vuonna 50 vuotta täyttäneen Vöyrin Teräsrakenteen ohjat siirtyivät kaksi vuotta sitten Tor-Leif Häggmanille, toisen polven yrittäjälle. Sukupolvenvaihdosta oli valmisteltu jo usean vuoden ajan, sillä Häggman on ollut perheyrityksen palveluksessa vuodesta 2005 lähtien.

– Teräsrakenteen 50-vuotisjuhliin asti isä oli vielä aktiivisesti mukana yrityksen toiminnassa, mutta nyt hän jo enimmäkseen viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Toki hän tulee aina tarvittaessa auttamaan, Häggman kertoo.

Toimiva laatujärjestelmä

DSC 0024 600pxTor-Leif Häggman

Vaikka viisi vuotta sitten VASEKin Luupin alla -sarjassa esitelty Teräsrakenne on aina ollut siisti ja hyvin toimiva yritys, uusi yrittäjä on tuonut mukanaan uusia tuulia ja parannuksia jokapäiväiseen toimintaan.

– Verstaalla on siistimpää, tavarat ovat paremmassa järjestyksessä ja olemme myös kehittäneet työtapoja parin viime vuoden aikana, vakuuttaa hitsaaja Jonas Lundström.

Yksi Teräsrakenteen hitsaajista, Johan Ehrs, käy parhaillaan ammattiopisto Optiman järjestämää IWS-koulutusta, joka pätevöittää hänet hitsauskoordinoijaksi. Pätevä hitsauskoordinoija tarvitaan, jotta yritys voi tehdä rakennusteollisuudelle EU:n CE-vaatimusten mukaisia teräsrakenteita.

Koulutuksesta lähtivät liikkeelle monet muutkin viimeaikaiset parannukset. Häggman osallistui Novian järjestämään laatukoulutukseen, jonka yhteydessä Teräsrakenne aloitti yhteistyön monia pohjalaisyrityksiä konsultoineen ja kouluttaneen Leif Mannfolkin kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena syntyi ISO 9001 -sertifikaatin mukainen laatujärjestelmä, joka ohjaa Vöyrin Teräsrakenteen päivittäistä toimintaa. Yrityksen toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota järjestelmällisyyden lisäksi myös kannattavuuteen ja henkilöstön hyvinvointiin.

DSC 0026 600pxTor-Leif Häggman ja Jonas Lundström keskustelevat toimeksiannosta.

– Viime vuosien laskusuhdanteesta huolimatta olemme pystyneet pitämään toimintamme kannattavana. Joskus mietin, kuinka hyvin olisimmekaan pärjänneet huippuvuosina, jos olisimme toimineet yhtä järjestelmällisesti ja kannattavasti, Häggman pohtii.

Uuteen toimintatapaan kuuluu myös avoimempi asioista keskusteleminen sekä systemaattinen aloitteiden kerääminen henkilöstöltä. Kahvihuoneen seinällä olevalle valkotaululle jokainen voi kirjoittaa mieleensä tulevia parannus- ja hankintaehdotuksia ja muita huomioita. Nämä käsitellään viikoittain pidettävissä maanantaipalavereissa, dokumentoidaan ja otetaan työn alle. Kahden vuoden aikana tätä kautta on parannettu 263 erilaista asiaa yrityksen toiminnassa.

Ulkoistettu metalliverstas

DSC 0043 600pxYhä useammin Vöyrin Teräsrakenteen työntekijät työskentelevät asiakkaan tiloissa.
Tässä Anders Widd ja Anton Mannil asentavat rullalinjaa UH-Koneistuksella.

Vöyrin Teräsrakenne valmistaa teollisuudelle ja rakennusteollisuudelle erilaisia osia ja tuotteita sarjatuotantona tai yksittäisinä kappaleina. Yrityksellä on lisäksi kattava teräsvarasto, josta myös yksityisasiakkaat voivat löytää tarvitsemansa metallipalan.

Viime vuonna toteutettu markkinointiuudistus on terävöittänyt yrityksen julkista kuvaa ja jäsentänyt yrityksen tuotteiden markkinointia. Yhdeksi tärkeimmistä palveluista on noussut ulkoistettu metalliverstas ja monet yrityksen työntekijöistä työskentelevät suuren osan viikosta muualla kuin yrityksen omissa tiloissa.

– Monessa yrityksessä tai laitoksessa on tarvetta metallimiehen palveluille muutamana päivänä viikossa tai kuukaudessa. Asiakas voi ostaa meiltä ulkoistetun metalliverstaan palvelut kiinteään sopimushintaan sovituille päiville ja säästää oman metalliverstaan ylläpitämiseen verrattuna. Tuttu metallimies käy sovittuina päivinä ja hoitaa yrityksen metallityöt nopeasti ja luotettavasti, Häggman kuvailee.

Markkinointiuudistus toi mukanaan myös yhden odottamattoman muutoksen: uudistetun logon käyttöönoton jälkeen yhä useampi suomenkielinen asiakas on löytänyt tiensä Teräsrakenteelle.

Vöyrin Teräsrakenne Luupin alla -sarjassa tammikuussa 2010

 

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri, Viestintä Oy Prowomedia



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle