Sommaröhallenista laatutuotteita itselle ja lahjaksi

20.07.2017

Kun vierailet Södra Vallgrundissa Granösundin saaristolaismuseossa tai Aava-Kertun kotitilalla, kannattaa pysähtyä Sommaröhallenissa ostoksilla. Myynnissä on mitä erilaisimpia tuotteita, mutta yhteistä niille on se, että ne ovat kaikki käsintehtyjä. Toimintaa pyörittää Södra Vallgrundin kyläneuvosto.

Monika Nissander ja Marléne Ström toivottavat vierailijat tervetulleeksi

 

 

Monika Nissander ja Marléne Ström toivottavat vierailijat tervetulleeksi Sommaröhalleniin Södra Vallgrundiin.

 

 

 

 

– Emme ota myyntiin tuotteita, joita emme itse ostaisi. Sommaröhallen on tunnettu hyvästä laadusta, kertoo Marléne Ström, Södra Vallgrundin kyläneuvoston varapuheenjohtaja.

Myynnissä on muun muassa kudottuja vaatteita lapsille, koriste-esineitä, tauluja ja kirjoja. Suosituimpia ostoksia ovat kuitenkin vastaleivottu pulla ja leipä. Lisäksi myydään mehua, hilloja, hunajaa ja karamelleja. Tuotteita on noin sadalta käsityöläiseltä koko Pohjanmaan alueelta. Osa heistä myös työskentelee vuorotellen paikan myyjinä. Lisäksi kyläyhdistys palkkaa vuosittain yhden kyläläisistä Sommaröhalleniin töihin.

Sommaröhallenin tuotevalikoimaa

 

Sommaröhallenissa myydään monenlaisia tuotteita, jotka on tehty käsityönä.

 

 

 

 

 

Talkootoiminta onnistuu hyvän yhteishengen ansiosta

Sommaröhallen on 19.5–27.8. avoinna päivittäin. Syyskuussa se on auki perjantaista sunnuntaihin. Sommaröhallen on avoinna myös ennen joulua. Vuonna 2015 asiakkaita kävi noin 10 000. Ryhmiä otetaan vastaan myös muina aikoina, kunhan se sovitaan etukäteen. Sommaröhallenin 25-vuotisjuhlia juhlitaan Södra Vallgrundin kyläjuhlien yhteydessä 8.7.2017.

– Sommaröhallen on hieno paikka vierailla, ja moni haluaa palata tänne myöhemminkin, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Monika Nissander.

Sommaröhallenin toiminta alkoi 1992, kun kyläkauppaan haluttiin houkutella lisää asiakkaita. Södra Vallgrundin kyläneuvosto remontoi vanhan linja-autotallin myyntikuntoon sopivaksi. Kunnostustyöt tehtiin talkoovoimin, mikä oli mahdollista kylän hyvän yhteishengen ansiosta. Toiminta pyörii edelleenkin kyläyhdistyksen talkootyöllä. Tulevaisuuden suunnitelmissa on rakentaa Sommaröhalleniin lisätilaa, jotta entistä enemmän tuotteita mahtuisi myyntiin.

Sommaröhallen, Södra Vallgrund

 

Sommaröhallenin toiminta pyörii kyläyhdistyksen talkootyöllä.

 

 

 

 

Teksti ja kuvat: VASEK

Lue myös muut Merenkurkkuun liittyvät jutut:
Molpehällorna, Mikkelinsaarten risteily / VarppiMerenkurkun majatalo, Kvarkenturer, Café & Restaurant Salteriet, Meribjörkö



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle