Omenapihan eläinhoitolan toiminta alkaa vähitellen vilkastua koronakriisin jälkeen 

06.07.2020

Koirat ovat aina olleet iso osa Maj-Lis Isojoen elämää. Jäädessään eläkkeelle työskenneltyään 40 vuotta kauppaoppilaitoksen lehtorina hän tiesi haluavansa vielä jatkaa työntekoa. Hän oli pitkään kypsytellyt ideaa perustaa oma eläinhoitola ja nyt hän onkin pyörittänyt Omenapihan eläinhoitolaa jo 10 vuoden ajan.  

– Olen tottunut tekemään paljon töitä, enkä kerta kaikkiaan halunnut jäädä toimettomaksi lehtorin urani jälkeen. Minulle oli luonnollista jatkaa työskentelyä koirien parissa, sillä ne ovat aina kuuluneet elämääni. Minulla on aina ollut useita koiria, tällä hetkellä meillä on kaksi omaa, Isojoki kertoo.  

Isojoki osti talon Harrstömistä, Korsnäsistä noin 5 vuotta ennen, kun hän perusti Omenapihan eläinhoitolan. Talon pihassa komeili vanha ulkorakennus, joka kunnostettiin lattiasta kattoon uutta yritystoimintaa varten. 

– Ulkorakennus remontoitiin kauttaaltaan koiravieraita varten. Ihmisillä on nykyään korkeat vaatimukset koiriensa oltavien suhteen ja minä haluan täyttää ne vaatimukset niin hyvin kuin pystyn. Ihmiset tapaavatkin kysellä, että asunko minä ulkorakennuksessa koirien kanssa, niin kotoisat puitteet hoitolassa on, hän nauraa.  

Maj-Lis Isojoki cockerspanielinsa kanssa.

                           Maj-Lis Isojoki cockerspanielinsa kanssa.

Isojoella on kahdeksalle koiralle paikka hoitolassaan, mutta monesti hän on järjestänyt tilaa jopa tuplamäärälle koira-asiakkaita. Koiria on usein paljon lomakausien aikana, kun ihmiset matkustelevat paljon ja tarvitsevat hoitajaa lemmikilleen. Koronakriisin aikana tilanne muuttui kuitenkin nopeasti. 

– Viimeinen koira lähti 15. maaliskuuta. Sen jälkeen minulla ei ollut asiakkaita, sillä ihmiset lopettivat matkustamisen kuin seinään, eivätkä he siksi tarvinneet palveluitani. Tuhansien eurojen tulot jäivät silloin yritykseltäni saamatta. Onneksi minun oli mahdollista hakea yksinyrittäjätukea. 2 000 euron tukisumma auttoi minua kattamaan osan yrityksen juoksevista kustannuksista, Isojoki kommentoi.  

Nyt hänen puhelimensa on taas alkanut pikkuhiljaa taas soida, ja hän on jopa vastaanottanut muutamia varauksia. Hän ei aio lomailla kesällä, vaan pitää ovet avoinna mahdollisia asiakkaita varten. 

– Otan vastaan kaikki varaukset mitä tulee. En koe, että olisin loman tarpeessa, sillä kevät on ollut kaikkea muuta kuin työntäyteinen. Sitä paitsi nautin työstäni. Kun aloitin eläinhoitolatoiminnan, sanoin että jatkan toimintaa kymmenisen vuotta, mutta loppua ei vieläkään näy. Tulen varmasti jatkamaan niin kauan kuin terveys sallii!

Onko koronan aikaansaama poikkeustila vaikuttanut sinun yrityksesi toimintaan? Isojoen saama tukisumma on vielä haettavissa tuen kriteerit täyttäville yksinyrittäjille. Tutustu tarkemmin tukiehtoihin ja lähetä sähköinen hakemus. 

 



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle