Vuoden tärkeimmät öljyalan messut keräsivät kävijöitä

03.11.2015

Viexpon järjestämälle matkalle Offshore Technology Days -tapahtumaan Norjan Stavangerissa 20.–22.10.2015 osallistui 20 suomalaisyritystä. Suurin osa näistä oli metallialan alihankkijayrityksiä, jotka olivat kiinnostuneita Norjan öljy-, kaasu- ja energia-alan mahdollisuuksista. OTD-tapahtuman pääkohderyhmä on norjalaiset alihankkijayritykset, mutta tänä vuonna messut herättivät myös runsaasti kansainvälistä huomiota: osallistujia oli 34 maasta.

OTD 1 400px

Offshore Technology Days järjestettiin tänä vuonna Stavanger Forum -konferenssitiloissa.
Ensi vuoden tapahtumanäyttämönä on Bergen.

Öljyn hinnan laskusta huolimatta erityisesti pk-yrityksille suunnattu tapahtuma keräsi lähes ennätysyleisön: noin 26 000 kävijää kahden päivän aikana. Järjestäjiä kävijämäärä jännitti hieman ennalta, koska öljyteollisuus on kärsinyt työpaikkojen menetyksestä (jopa -25 000 työpaikkaa) ja koska useimmat yritykset ovat joutuneet säästökuurille.

– Hyvä kävijämäärä kertoo siitä, että monet priorisoivat juuri OTD:ta vuoden tärkeimpänä öljyalan messuna Pohjois-Euroopassa sekä siitä, että on olemassa suuri tarve solmia edelleen kontakteja ja tehdä bisnestä, vaikka kyseessä onkin vaikeat ajat alalla, tiivistää Viexpon kansainvälistymisasiantuntija Riikka Ylikangas.

Messuilla oli noin 500 näytteilleasettajaa, ja huomiota herättävää oli se, että messukävijöiden joukossa oli tänä vuonna runsaasti operaattoriyrityksiä. Tämä kertoo siitä, että öljy-yritykset etsivät nyt ehdottomasti tiiviimpää yhteistyötä ja parempaa dialogia alihankkijoiden kanssa.

OTD 2 400px

Neuvoja Norjan-markkinoiden vasta-alkajille

Messumatkalla mukana olleen Arkipelaga Ltd Vaasan myynti- ja tuotantovastaava Kim Sebbaksen mukaan Stavangerin-matka oli onnistunut:
– Saimme kaksi uutta kiinnostunutta asiakasta, paljolti referenssiemme ansiosta.

Arkipelaga on tehnyt työtä norjalaisten yritysten kanssa jo 90-luvun alusta lähtien. Mitä neuvoja Sebbas antaisi yrityksille, jotka vasta aloittavat Norjaan suuntautuvaa yhteistyötä?
– Kehottaisin uusia tulokkaita ottamaan hyvin selvää vaatimuksista ja siitä, mitä yritys voisi tarjota, sanoo Sebbas. – Suora, avoin ja aktiivinen viestintä on hyvin tärkeää, mutta myös mahdollisiin kokouksiin pitää valmistautua hyvin.

– Kielitaito on tärkeää, myyntihenkilön on hyvä olla ruotsinkielinen mutta englannillakin voi toimia. Norjalaisyritykset ovat nopeita päätöksenteossa nähdessään, että homma toimii. Asiaa ei myöskään pahenna se, että norjalaisyritykset ovat asiakkaina varsin varmoja maksajia.

Sebbaksen mukaan on tärkeää ottaa huolellisesti selvää asiakkaan tarpeista ja vaatimuksista. Norjalaiset yritykset ovat maailman laatutietoisimpia: hinta ei ole kaikki kaikessa. Asiakkaina norjalaisyritykset ovat uskollisia: jos he ovat tyytyväisiä toimittajaan, he eivät vaihda toiseen.

 

Lue OTD-tapahtumasta myös What's cooking in Norway -uutiskirjeestä

Lue lisää VASEKin ja Viexpon yhteisestä projektista Nordic Gateway

NordicGateway 1920x237px vs2

Lisätietoja

[contact_member,name=Riikka Ylikangas,id=25,details=Name-Designation-AdditionalInformation-Phone-MobilePhone-Email-MemberPhoto]

[contact_member,name=Lasse Pohjala,id=15,details=Name-Designation-AdditionalInformation-Phone-MobilePhone-Email-MemberPhoto]



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää