Seudun logistiikka-asiat ministeriössä

10.11.2011

Vaasan sataman Euroopan liikenneverkossa (TEN-T) säilymisen puolesta 9.11. laadittu kannanotto korostaa sataman merkitystä osana E12-reittiä ja seudun viennin mahdollistajana. 

Suomen viennistä 7 % ja teknologiaviennistä 12 % lähtee Vaasan seudulta.

Vaasan Sataman johtajan Teijo Seppelinin mukaan sataman jättäminen TEN-T -verkon ulkopuolelle ei ole hyväksyttävissä.  Euroopan komission 19.10.2011 antamassa ehdotuksessa uusiksi liikenneverkon suuntaviivoiksi esitetään Eurooppatie 12 sisällytettäväksi TEN-T -verkkoon.

- Vaasan satama palvelee ja turvaa energiateollisuuden kuljetustarpeita. Ennusteiden mukaan satama saavuttaa tänä vuonna 1,5 miljoonan tonnin tavaramäärän. Jos Vaasa jää TEN-T -verkon ulkopuolelle, ei ole tiedossa millä edellytyksillä ja aikataululla takaisin verkkoon voidaan nousta.

Vaasan satamalla on yhteisiä kehityshankkeita ja yhteisiä investointi- ja rahoitustarpeita E12-reitillä olevan Uumajan kanssa. Komission uudessa TEN-T -politiikassa rahoitetaan jatkossa hankkeita, jotka muun muassa tuovat parannusta useamman jäsenvaltion välisiin liikenneyhteyksiin.

Vaasan Sataman kehityssuunnitelman toimenpiteitä on jo toteutettu. Seudun yritykset ovat vahvasti sitoutuneet satamaan, ja alue rakentuu voimakkaasti mm. syksyllä 2012 valmistuvan, jo ykkösvaiheessaan maailman suurimman biokaasupolttolaitoksen ja tuulivoimayhtiö Mervento Oy:n tonttivarauksen ansiosta.

Jatkosuunnitelmat selviä

Liikenne- ja viestintäministeriössä ja eduskunnassa oli keskiviikkona 2.11.2011 TEN-T -verkon luokitusten lisäksi esillä Merenkurkun liikenne ja nykyisen liikenteen jatkuminen sekä Vaasan lentoliikenne ja lentoaseman investoinnit.

Pohjanmaan liiton maakuntajohtajan Olav Jernin esittämä tarve liikenneministeriön johtaman virkamiestyöryhmän perustamiselle Merenkurkun liikenteen kehittämiseksi hyväksyttiin.

Vaasan lentologistiikka-alueen kehittäminen jatkuu. Lentokoneille tarkoitetun purku- ja lastaustason rakentamiseen valtiolta haettu 1,6 milj. euron tuki ei vielä selvinnyt. Tavoitteena on, että ensimmäiset rakennustyöt alkavat maalis-huhtikuussa.

VASEKin projektipäällikkö Riitta Björkenheim katsoo odottavilla mielin eteenpäin:
- Nyt saimme konkreettiset aikataulut logistiikka-asioiden etenemiselle. Lisäksi kutsumme ministeriöstä vierailulle hallitusneuvos Mikael Nybergin ja liikenneneuvos Lassi Hilskan tutustumaan Vaasan seutuun, EnergyVaasaan ja sen yrityksiin.

 

Lisätietoja:
Riitta Björkenheim
projektipäällikkö, VASEK
044 512 6612

Teijo Seppelin
satamajohtaja, Vaasan Satama
06 325 4500, 040 559 9652



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää