Ravintolan lounashävikki hävisi – vaasalaiset ovat oppineet pelastamaan ruoka-annoksia

28.03.2018

AnnosVaasalaisen Fondiksen omistaja Susanna Ristiluoma on tyytyväinen, että hänen luotsaamansa ravintola lähti heti alkuvaiheessa ResQ-Clubin palveluun mukaan.

– Lounasajan päätyttyä, siinä kahden maissa iltapäivällä, merkitsemme ResQ-Clubin palveluun, montako annosta meiltä jäi yli. Joskus meiltä ei jää yhtään annosta, mutta aina kaikki palveluun ilmoitetut, noin 4–6 euron hintaiset annokset menevät kaupan. Monet hakevat työpäivän jälkeen ostamansa annokset ja säästävät näin esimerkiksi yhteistä aikaa perheelle, kun ruoka on jo valmista. Ei muuta kuin annos mikroon! Ristiluoma kertoo.

ResQ-Clubin Länsi-Suomen aluepäällikkönä aiemmin toiminut Eveliina Suutari kertoo, että noin 70 % palveluun ilmoitetuista annoksista myydään, tai pelastetaan, kuten ResQ-Clubilla sanotaan.

– ResQ-Club on erittäin tehokas apu ravintoloiden hävikkiin. Vaasasta on mukana palvelussa yli 30 ravintolaa, kahvilaa ja leipomoa.

Ristiluoma on tyytyväinen palvelun helppokäyttöisyyteen:

– Annosten ostaminen on asiakkaalle helppoa, sillä ne veloitetaan suoraan palveluun liitetyltä luottokortilta. Myös ravintolalle on helppoa annosten lisääminen palveluun. Pakkauskustannukset annosten pakkaamisesta tulevat tietysti ravintolalle, ja maksamme ResQ-Clubille myydyistä annoksista pienen osuuden, mutta muutoinhan annosten myyminen on meille pelkkää plussaa. Työntekijöidemme ammattitaidolla ja laadukkaista aineksista tehtyä ruokaa ei mene hukkaan, se on tärkeintä.

Eveliina Goran SusannaEveliina Suutari, Göran Östberg ja Susanna Ristiluoma.

 Kiertotalous Mustasaari -hankkeen projektipäällikkö Göran Östberg muistuttaa myös jätemaksuista:

– Tämän palvelun ansiosta ylijääneet ruoka-annokset tuovat hieman rahaa ravintolalle sen sijaan, että sitä kuluisi jätemaksuihin. Ravintola-alalla on myös vaikeaa ennakoida työvoiman tarvetta, lounaspaikoissa jotkut päivät ovat vilkkaampia ja toiset hiljaisempia. Hiljaisena päivänä annoksia jää, mutta niiden työvoimakustannukset eivät kuitenkaan mene hukkaan, jos annokset saadaan myytyä lounasajan jälkeen.

Ristiluoman mukaan Fondiksen lounashävikki oli aiemmin viikkotasolla tarkasteltuna keskimäärin 10–15 %. ResQ-Clubiin liittymisen myötä hävikistä on päästy kokonaan eroon.

– Noin puoleen hintaan myydyt annokset eivät kuitenkaan ole pois lounasmyynnistämme, ja palvelun kautta asiakkaat oppivat käymään uusissa paikoissa ehkä myös iltaisin tai lounaalla.

Vaasan seudulla ResQ-Clubilla on noin 9 600 käyttäjää ja annoksia lisätään palveluun päivittäin noin 100.

– Aika lailla kaikki Vaasan lounaspaikat ovat jo mukana palvelussa, Suutari kertoo.

VASEKin hallinnoiman kiertotaloushankkeen tärkeimpänä tavoitteena on uuden liiketoiminnan luominen kiertotalouden avulla.

– Ennenkin ruokapaikat ovat myyneet ylijäämäannoksia, mutta usein vain pienelle asiakasryhmälle, joka tietää, että mahdollisesti tämä ruokapaikka myy jotakin. Ja silloin menekki on myös ollut ihan sattumanvaraista. Tällä uudella sovelluksella saadaan myyjä ja ostaja kohtaamaan ihan uudella tavalla. Annosten esittely, myyminen ja maksuliikenne hoituvat helposti ja käyttäjälähtöisesti. Vältetään turhia ajomatkoja ja puhelinsoittoja ja siten säästetään luontoa ja pienennetään hiilijalanjälkeä, Östberg toteaa.

– Vaikka ruokahävikki menisi biokaasun tuotantoon, on se kuitenkin matalajalostustoimenpide kiertotaloudessa. Tämä on korkeatasoisempaa kiertotaloutta, kun hävikkiä ei synny olleenkaan, vaan ruokaa menee siihen, mihin se on suunniteltukin eli syötäväksi!

 

[contact_member,name=Göran Östberg,id=39,details=Name]

ELY LA01 Logo FI B3 RGB 200px 72dpi

lippu ja tunnuslause 300px

 

 

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää