Helppokäyttöisiä ohjelmaratkaisuja pienyrityksille

07.09.2016

Teonos 600pxOskar Norrback ja Tatu Teräväinen ovat olleet tyytyväisiä yrittäjäuransa alkutaipaleeseen.

Vaasalaisissa opinahjoissa toisiinsa tutustuneet Tatu Teräväinen ja Oskar Norrback ovat jo pienestä pitäen viihtyneet tietotekniikan ja tietokoneiden parissa. Molemmille oli selvää jo varhaisessa vaiheessa, että ammatti löytyy ohjelmistokehityksen parista.

– Muistan ensimmäisiä tietokonepelejä pelaillessa miettineeni, että ohjelmoija on sellainen jätkä, joka pystyy tekemään ihan mitä vain, Norrback naurahtaa.

Norrback ja Teräväinen kulkivat koulutien samaan tahtiin ja aloittivat molemmat tietotekniikan opinnot Vaasan yliopistossa. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen Teräväisen tie vei Helsinkiin opiskelemaan, mutta yhteys koulukaveriin säilyi. Opiskeluiden ohessa ja tietotekniikan diplomi-insinööreiksi valmistuttuaan molemmat miehet olivat muutaman vuoden töissä vieraan palveluksessa, mutta yrittäminen välkkyi koko ajan mielessä yhtenä vaihtoehtona.

– Kun jälkikasvua alkoi olla tiedossa, totesin Oskarille, että jos aiomme perustaa yrityksen, sen aika on nyt tai ei koskaan. Perheellisenä tuskin tulisi enää hypättyä turvallisesta palkkatyöstä yrittäjäksi pelkästä kokeilun halusta, Teräväinen muistelee.

Tuotteita toisille pienille yrityksille

Salonki14 Teonos 600pxSalonki14:n omistajat, myöskin entiset Startian asiakkaat Nina Nikkola (vas.) ja Hanne Urpiola kehuvat Teräväisen ja Norrbackin kehittämää Slotti-ajanvarausjärjestelmää. Se on tuonut tänä vuonna toimintansa aloittaneelle kampaamolle uusia asiakkaita ja toimii hyvin yhdessä Slotti-kassajärjestelmän kanssa

Ohjelmistoalan yritys Teonos Oy perustettiin kesällä 2014. Teräväinen ja Norrback olivat alusta asti varmoja, että heidän tekninen osaamisensa riittää erinomaisesti, mutta yritystoiminnan aloittamiseen haettiin apua Uusyrityskeskus Startiasta ja myöhemmin he saivat markkinointisparrausta VASEKista.

Melko nopeasti miehille kirkastui, että Teonoksen kohderyhmää olisivat pääasiassa pienet yritykset.
– Meidän tavoitteemme on auttaa pienyrityksiä menestymään tuomalla niiden saataville digitalisoitumisen tarjoamat mahdollisuudet parempaan asiakaspalveluun ja tehokkuuteen, Teräväinen toteaa.

Yrityksen ensimmäinen oma tuote oli syksyllä 2014 lanseerattu Slotti-nettiajanvarausjärjestelmä. Asiakkaiden toiveesta muutamaa kuukautta myöhemmin julkaistiin myös sen kanssa yhteensopiva Slotti-kassajärjestelmä. Slotti-tuoteperhettä käyttää tällä hetkellä reilut pari sataa yritystä, joilta saadun palautteen perusteella tuotteita kehitetään edelleen.

– Ympäri Suomea sijaitsevat asiakkaamme ovat pääasiassa pieniä yrityksiä, jotka arvostavat helppokäyttöisiä ratkaisujamme ja suoraviivaista asiakaspalveluamme, Norrback sanoo.

Kasvua näköpiirissä

Teonoksen uusin tuote on tämän vuoden alussa markkinoille tullut Voissi-laskutuspalvelu. Tätä palvelua yritys tarjoaa yhteistyössä Laihian Laki Oy:n kanssa. Helppokäyttöisen selainkäyttöliittymän kautta asiakas pystyy lähettämään laskut sähköpostilla, kirjeellä tai verkkolaskuna. Voissi hoitaa myös saatavien maksuvalvonnan laskuttajan puolesta. Slottin tapaan myös Voissia voi käyttää mobiililiittymän avulla

– Voissin kehittäminen lähti liikkeelle oikeastaan omista tarpeista, kun oma maksuvalvonta alkoi käydä työlääksi. Koska samaan aikaan Laihian Laki Oy:n asiakkaat kyselivät tällaista palvelua, päätimme yhdistää osaamisemme Voissin taakse. Aikaa vapautuu nyt myyntireskontran pyörittämisestä tuottavampaan tekemiseen, mikä on Teonoksen tuotteiden yleinen tavoite, Teräväinen kertoo. – Sekä Slottista että Voissista saa esimerkiksi suoraan kirjanpitoon menevän aineiston, eikä aikaa tarvitse käyttää raporttien koostamiseen.

Teonos kehittelee koko ajan myös uusia tuotteita. Juuri tällä hetkellä ajankohtaisempaa on kuitenkin uusien tilojen etsiminen, sillä syyskuussa palvelukseen astuvan ensimmäisen työntekijän myötä on tullut tarve löytää yritykselle uudet toimitilat. Myös tässä VASEK on auttanut antamalla hyviä vinkkejä tilojen tarjoajista.

slotti ajanvaraus tuotekuva 600px Selainpohjaiset Slotti- ja Voissi-ohjelmat toimivat mainiosti sekä tietokoneella että mobiililaitteilla.

slotti kassa tuotekuva 600px

Helppokäyttöistä Slotti-kassajärjestelmää pystyy käyttämään tietokoneella. Siihen voi integroida myös muita laitteita, kuten kuittitulostimen, kassalaatikon tai viivakoodinlukijan.

 

Teksti: Johanna Haveri
Kuvat: Teonos, Johanna Haveri

 

Lue myös: Työntekijästä yrittäjäksi: Nettiajanvaraus tuonut lisää asiakkaita

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

Energy Academy -mentoriohjelmassa kehitetään osaamista

19.04.2024 | Uutiset
Energy Academy on 16 yrityksen ja organisaation yhteistyöverkosto, joka järjestää vuosittain mentorointiohjelman alueen korkeakouluopiskelijoille. Uusin, syksyllä 2023 alkanut ohjelma tarjoaa noin seitsemän kuukauden aikana noin 20 opiskelijalle ainutlaatuisen henkilökohtaisen mahdollisuuden osaamisen kehittymiseen ja verkostojen luomiseen työelämään.
Lue lisää

Nurminen Logistics laajentaa kansainvälistä toimintaansa uudella raideyhteydellä Ruotsissa

15.04.2024 | Uutiset
Suomalainen logistiikkayritys Nurminen Logistics avaa uuden raideliikenneyhteyden Ruotsissa. Yhteistyössä VÄTE Rail AB:n kanssa avattu reitti kulkee Haaparannan ja Uumajan kautta Göteborgiin, Pohjoismaiden suurimpaan satamaan.
Lue lisää

EU-liikennepolitiikkaa, mutta kenelle?

12.04.2024 | Uutiset
Riitta Björkenheimin kolumni Vaasa Insiderissä:
Lue lisää

Jos sinua ei huomata, et ole olemassa – by Sand auttaa rakentamaan yrityksesi tavaramerkkiä

11.04.2024 | Uutiset
Jotta yrityksesi erottuisi massasta ja asiakkaat innostuisivat juuri sinun palveluistasi tai tuotteistasi, sillä pitää olla visuaalinen identiteetti, joka antaa selkeän kuvan yrityksestäsi ja sitä kautta lisää luottamusta brändiisi. Hieno logo on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä pitkälle.
Lue lisää

Uusia, mutta tuttuja kasvoja VASEKin hallitukseen

04.04.2024 | Uutiset
Yhtiön vuoden 2023 kokonaisliikevaihto oli 2,42 miljoonaa euroa ja voittoa tavoittelemattoman yhtiön vuoden 2023 tulos oli runsaat 12 tuhatta euroa voitollinen. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin 3.4.2024 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
Lue lisää

Kalastajana kokopäiväisesti – vapaus monien haasteiden keskellä

02.04.2024 | Uutiset
On varhainen maaliskuun aamu ja Kim Ömossa Molpessa valmistautuu lähtemään jäälle kokemaan verkkoja. Meri – oli se sitten jäässä tai avovettä, tyynellä tai myrskyssä – on ollut hänen työpaikkansa marraskuusta 2023 lähtien, jolloin hänestä tuli kokopäiväinen ammattikalastaja perustettuaan yrityksensä K-Fishing.
Lue lisää

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää