EnergyWeek 2015 tuo energia-alan asiantuntijat Vaasaan

13.03.2015

Neljättä kertaa järjestettävä kansainvälinen Vaasa EnergyWeek starttaa maanantaina 16.3.2015. Tapahtuma kokoaa energiateknologia-alan asiantuntijoita kaikkialta Suomesta ja maailmalta Vaasaan. Vuosittain järjestettävän tapahtuman keskeisiä teemoja ovat tuuli- ja aurinkoenergia, sekä kaasun ja rakenteilla olevan LNG-verkon tarjoamat mahdollisuudet.

Kuudesta tapahtumasta koostuva Vaasa EnergyWeek 2015 on suunnattu sekä yksityisen että julkisen sektorin energia-alan asiantuntijoille. Tapahtuman odotetaan rikkovan tavoitellun 3000 osallistujan rajan, sillä pelkästään ennakkoilmoittautumisia on tullut 30 % enemmän kuin vuosi sitten. Vaasa EnergyWeekin suosion kasvu vahvistaa entisestään Vaasan asemaa Suomen ja koko Pohjoismaiden energiapääkaupunkina.

– Viime vuonna EnergyWeekillä vieraillessani havaitsin ilokseni, että Vaasassa on edelleen sama maailmanluokan energiateknologiaympäristö, jonka muistan. On ilo päästä nauttimaan sen tunnelmasta ja verkottumaan samanhenkisten asiantuntijoiden kanssa, toteaa Cleantech Finlandin johtaja Ilkka Holmanen.

Suuri osa Vaasan seudun energiateknologiakeskittymän yrityksistä sekä myös EnergyWeekillä esillä olevista yrityksistä edustaa cleantechiä, jonka Suomen valtio on valinnut yhdeksi tärkeimmistä viennin kasvualoista.

Monipuolinen energiakattaus

EnergyWeek alkaa maanantaina jo 11. kertaa järjestettävällä Energia- ja ympäristöseminaarilla. Seminaarissa pureudutaan esitelmien ja paneelikeskustelujen avulla kahteen kuumaan aiheeseen: kaasun nousevaan rooliin kuljetuksissa sekä energian pientuotantoon ja sen verkkoon liittämiseen.

Tiistaina ja keskiviikkona järjestetään uusiutuvaan energiaan keskittyvät Renewable Efficient Energy (REE) sekä Vaasa Wind Exchange & Solar. REE-seminaari keskittyy tuuli- ja aurinkovoiman hallintaan sekä energiakaasuihin. Vaasa Wind Exchange & Solar täyttää Vaasan kaupungintalon tuuli- ja aurinkoenergian messu- ja verkostoitumistapahtumasta, näytteilleasettajien puheenvuoroista sekä alan seminaarista.

Torstaina rakentamisen energiatehokkuuteen keskittyvä Energy and Buildings -seminaari käsittelee erityisesti automaatio- ja hybridiratkaisuja. EnergyWeek on saanut myös kaksi uutta tapahtumaa. Keskiviikkona Sales Caféssa teknisen myynnin ammattilaiset kokoontuvat kehittämään myyntitaitoja. Torstaina EnergySpin -tapahtuma esittelee energia-alan innovaattoreita ja start up -yrityksiä sijoittajille.

Vaasa EnergyWeek 2015:n järjestäjät ovat Teknologiakeskus Merinova, Vaasanseudun Kehitys VASEK, Pohjanmaan Expo, Vaasan Energiainstituutti, Vaasan kaupunki, Pohjanmaan kauppakamari, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukset.

Lisätietoa: www.energyweek.fi

Tutustu ohjelmaan



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää