Energiatehokkuus ja sisäilma Energy & Buildings -seminaarin teemoina

27.03.2017

AdlercreutzAnders Adlercreutz

Vuoden 2017 energiaviikon päätteeksi syvennyttiin rakentamiseen, ja tarkemmin ottaen tänä vuonna teemoina oli energiatehokkuus sekä laadukkaan sisäilman tuomat ”mukavuusedut” asumiselle. Seminaari järjestettiin perinteiseen tapaan osana EnergyWeekiä ja myös osana Renovation center -hanketta.

Kansanedustaja ja arkkitehti Anders Adlercreutz on perehtynyt erityisesti toimiviin ja terveisiin rakennuksiin. Hän keskittyi puheenvuorossaan pohtimaan, voidaanko saada rakennuksista sekä energiatehokkaita että kestäviä. Adlercreutz kävi läpi miten suomalaiset rakennukset ovat muuttuneet 50-luvun jälkeen ja kuinka rakennukset nykyään ovat monimutkaisia rakenteeltaan ja usein riippuvaisia koneiden, kuten koneellisen ilmastoinnin toiminnasta. 1950-luvulla, sotien jälkeen ja rintamamiestalojen aikakaudella, talojen rakenteet olivat vielä yksinkertaisia ja rakennusmateriaalit myrkyttömiä, uusiutuvia ja vähän prosessoituja, kuten esimerkiksi hirsirungot.

FittonRichard Fitton

Richard Fitton Salfordin yliopistosta Manchesteristä esitteli, kuinka hänen tutkimusryhmänsä on tutkinut laboratorioon vietyä taloa ja selvittänyt toimiiko energiatehokkuuden mittaaminen todellakin tarksti. Iso-Britanniassa tunnetusti rakennusten ikkunat ja ovet ovat eri tasolla kuin Pohjoismaissa, ja useat talot ovat massiivirakenteisia, kuten kivitaloja. Fittonin ryhmä tutki, miten lämmitysjärjestelmän, ovien ja ikkunoiden vaihtaminen sekä ulkovuorauksen ja lattian eristäminen vaikuttaa energiatehokkuuteen. Talossa tehtiin jokaisen uudistusvaiheen jälkeen tarkat mittaukset. Lämmityskustannukset laskivat merkittävästi ja asumismukavuuteen vaikutti huomattavasti se, että muun muassa lattian eristämisen jälkeen lämpötilaero jaloissa ja pään korkeudella pieneni 5,5 celciusasteesta 1,5 celciusasteeseen.

EB1 600px

Iltapäivän seminaariosiossa Rajnish Kaur Calay, Arctic University of Norway, esitteli mielenkiintoiset energiaremontti-caset Norjan Narvikista. Hän muistutti, että vanhoilla rakennuksilla on erilaisia arvoja ympäröivälle yhteiskunnalle; ne kuuluvat tiettyyn paikkaan ja niiden kunnostamisella on merkitystä niin ympäristölle kuin ympäristöarvoille.

Uumajan yliopiston apulaisprofessori Bin Yang kertoi miten energiatehokkuus ja ilmastointi vaikuttaa rakennuksen asukkaiden ja käyttäjien kokemaan lämpötilaan. Monesti ilmastointi saa epäpuhtaan ilman pyörimään huoneissa, ja Yang suosittelikin henkilökohtaisen ilmastoinnin hyödyntämistä erityisesti työpisteillä.

Ulla Haverinen-Shaugnessy esitteli INSULAtE-projektia, jossa tutkittiin jälkikäteen asennettujen eristeiden ja muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden vaikutusta asukkaiden terveyteen ja asumistyytyväisyyteen. Energiankulutuksen lasku oli selvä, mutta terveysvaikutuksista ei vielä ollut kolmannen osapuolen arviota. Haverinen-Shaugnessy pani kuitenkin painoa asukkaiden itse raportoimille vaikutuksille ja piti tuloksia myönteisinä: rakennusten ilmassa oli mikrobeja vähemmän, ja hengitysoireet ja infektiot vähenivät tutkittavien kohteiden asukkailla.

IMG 3566 300px

 

[contact_member,name=Mauritz Knuts,id=22,details=Name]

Intrerreg BA FI RGB

 



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää