Apollomatkat lisää suoria lomalentoja Vaasasta

23.02.2017

Vaasan lentoasema S6A1616 600pxVaasa–Kreeta -lentosarja kesälle 2017 tuli myyntiin elokuussa 2016, ja sen lisäksi Apollomatkat tarjoaa suoran yhteyden Vaasasta suomalaisten suosimalle Rodokselle. Ensimmäinen lento Rodokselle lähtee Vaasasta elokuun 30. päivä. Lennot operoidaan Aegean Airlinesin Airbus 320 -koneilla, ja lähtöjä on keskiviikkoisin aina koulujen syyslomaviikoille asti.

Viime vuonna Apollomatkojen muutaman Vaasan lähdön (2 lentoa Rodokselle ja 1 Kreetalle) paikat myytiin loppuun hyvissä ajoin. Kesäkaudella 2017 Apollomatkoilla on suoria lentoja Vaasasta yhteensä 13 kpl. Kapasiteetin lisäys viime vuoteen verrattuna on siis nelinkertainen.

– Tälle vuodelle Apollomatkoilla on Suomesta lähtöjä 31 eri lentokohteeseen, ja toivottavasti tulevaisuudessa kohdevalikoimaa saadaan kasvatettua myös Vaasasta. Apollomatkat on vakiinnuttanut paikkansa Suomen neljänneksi suurimpana matkanjärjestäjänä, Apollon operatiivinen johtaja Tuomas Luukkonen kertoo.

Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n julkaiseman valmismatkatilaston mukaan Apollomatkojen markkinaosuus Suomen valmismatkamarkkinoilla kasvoi viime vuonna 8,0 prosenttiin (2015: 6,3 %).

– Nämä ovat oikein tervetulleita uutisia. Olemme iloisia, että Apollomatkat tunnistavat Vaasan seudun potentiaalin ja panostavat tänne. Nyt on entistä enemmän vaihtoehtoja, joista valita, kun haluaa matkustaa lomakohteeseen suoraan Vaasasta. Ja sille löytyy kysyntää. Toivomme tietysti positiivista kehitystä, jotta Apollo voi tulevaisuudessa tarjota entistä useampia matkakohteita, jonne pääsee suoraan Vaasasta, VASEKin projektipäällikkö Peter Källberg sanoo.

Apollomatkoilla on pitkä historia etenkin Kreikkaan suuntautuvissa matkoissa, mikä takaa parhaat rantahotellit ja sujuvan yhteistyön paikallisten toimijoiden kanssa niin Kreetalla kuin Rodoksellakin. Aurinkoisten rantapäivien lisäksi näissä kohteissa voi nauttia kreikkalaisista herkuista ja kattavasta valikoimasta opastettuja retkiä. Palvelua näissä kohteissa saa aina sekä suomen että ruotsin kielellä. Mikäli lomaan kaipaa hieman enemmän aktiivisuutta, molemmista kohteista löytyvät Apollo Sports -konseptin mukaiset hotellit: Kreetalla Cavo Spada Deluxe & Spa sekä Rodoksella Levante Beach Resort.

Lisätietoja

Peter Källberg
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK
peter.kallberg@vasek.fi
040 844 2058

Tuomas Luukkonen
Apollomatkat
tuomas.luukkonen@apollomatkat.fi
040 120 7888

 


Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. Apollo Travel Groupin muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, sekä lentoyhtiö Novair, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel ja hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla. Apollo Travel Groupilla on 900 työntekijää ja n. 1 miljoona matkustajaa matkustaa Apollolla vuosittain.
DER Touristikin liikevaihto on 7 miljardia euroa ja sillä on n. 7,7 miljoonaa asiakasta 14 maassa.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat kaupunkilomat kaikkialle maailmaan sekä valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Karibialla, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2016 n. 58 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.



‹ Siirry "Uutiset"-sivulle

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirje

EnergyWeek 2024 houkutteli ennätysmäärän kävijöitä

25.03.2024 | Uutiset
EnergyWeek 2024 keräsi edellisviikolla jälleen kerran Vaasaan ennätysmäärän kävijöitä seminaareihin ja messutapahtumiin.
Lue lisää

Vaikuttavuusmalli kuvaa innovaatioekosysteemityötä

21.03.2024 | Uutiset
Vaasan ekosysteemisopimuksen toimijat ovat laatineet vaikuttavuuspolun, joka kuvaa ekosysteemisopimuksen tavoitteita, panoksia ja toimenpiteitä sekä onnistumisia ja miten niitä mitataan.
Lue lisää

Anniskelulupa edellyttää toiminnan omavalvontaa

18.03.2024 | Uutiset
Ravintola- tai kahvilayrittäjä Suomessa tarvitsee useita erilaisia lupia ja asiakirjoja toimintansa harjoittamiseen laillisesti. Mikäli ravintola tai kahvila aikoo tarjoilla yli 2,8-prosenttisia alkoholijuomia, tarvitaan anniskelulupa, joka oikeuttaa alkoholin anniskeluun.
Lue lisää

Opiskelijoiden ääni on tulevaisuuden ääni

15.03.2024 | Uutiset
Mari Katteluksen kolumni Vaasa Insiderissä
Lue lisää

Ensimmäisellä markkinointiklinikalla vinkkejä yrityksen näkyvyyden vahvistamiseen

08.03.2024 | Uutiset
Maaliskuun 7. päivänä ryhmä pienyrittäjiä kokoontuivat Startiaan saadakseen vinkkejä siitä, miten he voivat vahvistaa markkinointiaan ja näkyä paremmin mahdollisten asiakkaiden keskuudessa. Illan keskusteluissa yrittäjät saivat vinkkejä siitä, miten pienillä resursseilla voidaan saada erinomaista näkyvyyttä – kunhan keskitytään oikeisiin asioihin.
Lue lisää

Maria Haglund VASEKiin työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämistehtäviin

07.03.2024 | Uutiset
Kasvatustieteiden maisteri Maria Haglund aloitti 4.3.2024 VASEKilla Vaasan seudun työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämisen tehtävissä projektipäällikkönä. Hänet valittiin yhteensä 40 hakijan joukosta tähän alueen elinvoiman kehittämisen kannalta keskeiseen työtehtävään.
Lue lisää

Ensimmäinen rekrytointi on riski, joka on otettava, kun halutaan kasvaa

06.03.2024 | Uutiset
VASEKin, Vaasan kaupungin ja Vaasan yrittäjien tilaisuuteen 5.3. kokoontuneet yrittäjät pohtivat olisiko heistä ja heidän yrityksistään työnantajiksi. Palvelujohtaja Päivi Ilmonen Profimentorilta muistutti, että yksinyrittäjän ensimmäinen työntekijä ja työpari voi olla sellainen positiivinen asia, joka ei ole rahalla mitattavissa:
Lue lisää

He panostivat, kun kaikki muut vetäytyivät

05.03.2024 | Uutiset
Yli kaksi vuotta kulttuuri- ja tapahtuma-ala eli pandemian vuoksi epävarmuuden aikaa. Kriisin keskellä Henrik Hagnäs ja Dennis Asplund päättivät perustaa HHD Entertainment -yrityksen, joka keskittyy festivaalien, konserttien ja keikkojen järjestämiseen. Bigday-konsepti syntyi, ja tänä vuonna festivaali järjestetään neljännen kerran – ennennäkemättömällä lipunmyynnillä.
Lue lisää