(Tiedote 23.9.2008)
Lentologistiikkaan panostetaan vahvasti Vaasan seudulla. Tavoitteena on tarjota seudun kukoistavalle teollisuudelle entistä kilpailukykyisempiä yhteyksiä sekä kehittää lentokentän aluetta ja rahtipalveluja. Ensisijaisena tavoitteena on turvata nykyiset teollisuudelle tarjottavat lentologistiikkapalvelut Vaasan seudulla ja vahvistaa niitä. Pidemmällä aikavälillä tavoitellaan visiota alueen toimimisesta Väli- ja Pohjois-Suomen lentorahtikeskuksena.
"Ajankohta logistiikkakeskuksen markkinointiin ja rakentamiseen on kriittinen, sillä lentorahdin keskuksista käydään lähitulevaisuudessa eräänlaista pudotuspeliä. Useita vastaavia hankkeita on vireillä", kertoo seudun logistiikkaa kokonaisuutena kehittävä VASEKin logistiikka-asiantuntija Tommi Tuominen.
Aloite lentologistiikan tehostettuun kehittämiseen tuli Vaasan kaupungilta. Kehityshankkeen suunnittelutyö tehtiin osana Vaasan seudun aluekeskusohjelmaa, ja Vaasa Airport Park Logistics Center -hanke polkaistiin käyntiin kuluvan vuoden alussa. Lentoaseman markkinointiin erikoistuvan kolmivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on 500 000 euroa, joka koostuu Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Vaasan kaupungin ja VASEKin rahoitusosuuksista.
Tehokkaalla markkinoinnilla haetaan sitoutuneita toimijoita
Lentoasema-alueen markkinointihankkeen tekijäksi on palkattu Riitta Björkenheim. Monipuolisen markkinoinnin avulla pyritään löytämään ja sitouttamaan lentoaseman logistiikkakeskukseen lentorahtitoimija, joka toimittaa säännöllisiä yhteyksiä Vaasasta maailmalle. Markkinoinnissa tehdään tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
"Lähdemme liikkeelle seudun teollisuuden ja yritysten tarpeiden kokoamisesta", Björkenheim toteaa, "minkä jälkeen alamme hakea alueelle palveluntuottajia. Eri logistiikkakeskusten välillä on Suomessa kova kilpailu, mutta Vaasan valttina on menestyksekäs teollisuus, jolla se erottuu joukosta edukseen", hän jatkaa. Björkenheim on toiminut lentoalalla vuodesta 1999 lähtien SAS:n palveluksessa useissa eri tehtävissä, viimeisimpänä Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajapalveluiden Station Managerina. Hän asuu perheensä kanssa Isossakyrössä.
Markkinoinnissa käytetään hyväksi Vaasa Airport Parkin vahvaa kasvua ja alueen energistä imagoa. Lisäksi markkinointihankkeessa käytetään hyväksi vuosina 2002-2005 toteutetun FCIP (First Class Industrial Park) -projektin kokemuksia ja tuloksia. Markkinoinnin kohderyhmänä ovat ensisijaisesti lentorahtipalveluiden tarjoaja sekä lentorahtipalveluja tarvitsevat yritykset, jotka voisivat siten sijoittua Airport Parkiin logistiikkakeskuksen välittömään läheisyyteen. Lentoaseman markkinointityön ohella toteutetaan lentorahtiasematason suunnittelutyö.
Vaasan kasvu selkeästi yli Finavian lentoasemien keskiarvon
Logistiikan kehittämispanostusten kohteisiin kuuluu Vaasan lentoliikenne kokonaisuutena. Lähivuosien aikana pohditaan ja kartoitetaan Vaasan mahdollisuudet kasvaa myös henkilöliikenteen ja lentojen määrän osalta. Lisäksi huomioidaan mahdollisten suuryritysten tulo seudulle, mikä vaikuttaa lentoliikenteen lisääntymiseen.
Vaasan kenttä on Suomen neljänneksi suurin matkustaja- ja lentorahtiasema; vuonna 2007 kentän kautta kulkenut koti- ja ulkomaan rahtimäärä oli 953 tonnia, tämän vuoden elokuun loppuun mennessä kokonaismäärä oli jo 985 tonnia. Lentoaseman kokonaismatkustajamäärä viime vuonna oli n. 322 000, josta 108 000 oli ulkomaanliikenteen piirissä. Arvio kuluvan vuoden matkustajamääräksi on 330 000. Charterlennoilla lähti ja palasi Vaasaan viime vuonna yhteensä 18 000 matkustajaa, ja syksystä on tulossa varsin vilkas. Kotimaan kentistä Vaasan ohella kasvuvauhdissa plussan puolella ovat mm. Kruunupyy, Kittilä ja Turku.
Lisätietoja
Riitta Björkenheim, Development Manager, flight logistics
VASEK
puh. 044 512 6612
Tommi Tuominen, logistiikka-asiantuntija
VASEK
puh. 044 516 7224
Pekka Haapanen, toimitusjohtaja
VASEK
puh. 040 507 7330
Jorma J. Pitkämäki, kehitysjohtaja
Vaasan kaupunki
puh. (06) 325 1038 / 0400 691 038 (sihteeri Katariina Isoniemi)
Tapani Krooks, Vaasan lentoaseman päällikkö
Finavia
puh. (06) 212 6100 / 040 556 7199
Liite: Vaasan seudun logistiikkakokonaisuuden kehittäminen liikenneinfrastruktuurin osalta
(129 kt)
Kuva: Pekka Mäkynen



