Tuominen kehittää seudun logistiikkaa


15.08.2007

(Tiedote 15.8.2007)

Vaasan seudun aluekeskusohjelman logistiikkakokonaisuuden vetäjäksi on valittu KTM Tommi Tuominen. Hänen tehtävänään on valmistella logistiikan eri osa-alueet kattavia kehittämis-, investointi- ja koulutushankkeita sekä yritystason kehittämistoimenpiteitä yhteistyössä alan yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tuominen aloittaa tehtävässään 17.9.2007.

"Innostuneella mielellä lähden tekemään työtä", kertoo Tuominen. "Ennen työn aloitusta pitäisi vielä kuitenkin malttaa saada lisensiaatintyö viimeisteltyä", hän jatkaa. Tuomisen lisensiaatintyö Vaasan yliopistolle käsittelee elintarviketeollisuuden logistiikkaratkaisuja.

Jurvasta lähtöisin oleva Tuominen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri    pääaineena tuotantotalous. Tutkinnon suorittamisen jälkeen hän on toiminut logistiikka-alan tutkijana Vaasan yliopistossa lisensiaatintyö tähtäimessään ja toiminut myös mm. vaasalaisessa Wapice Oy:ssa SAP-konsulttina.

 

Vaasan seudun aluekeskusohjelman ohjelmapäällikkö Stefan Råback VASEKista on tyytyväinen valintaan. "Tommi on alansa osaava asiantuntija, joka varmasti saa seudun logistiseen kehitykseen vauhtia. Yrityksille logistiikka on sekä sisäisenä että ulkoisena prosessina nykyään tärkeimpiä kilpailukykytekijöitä."

Laaja alue kehitettävänä

Aluekeskusohjelman logistiikkakokonaisuudessa tuetaan Vaasan seudulle tärkeiden logistiikkahankkeiden etenemistä tiedonhankinnan, selvitysten ja viestinnällisten toimenpiteiden avulla. Tuominen aloittaa seudun logistiikkasovellutuksia tarjoavien ICT-alan yritysten ja kuntien hankintatoimeen liittyvän logistiikan kehittämisestä, minkä jälkeen vuorossa on Vaasan lentoasemaan ja erityisesti lentorahtiin liittyvät kehittämistoimenpiteet sekä lentorahtiin liittyvät järjestelyt. Seudun kansallisesti merkittävien maantieliikenteen operaattoreiden parissa kehittämistoiminta aloitetaan loppuvuodesta.

Lisäksi selvitystä seudun erikoiskuljetuksista tekemään on hankeluonteisesti elo-syyskuun ajaksi palkattu tekemään Esa Konsteri. Konsterilla on vahva kokemus erikoiskuljetusten organisoinnista, joka on Vaasan seudun teollisuuden tärkeä osa-alue.

 

Lisätietoja

Ohjelmapäällikkö Stefan Råback VASEK, gsm 050 590 2525
Logistiikka-asiantuntija Tommi Tuominen, gsm 044 516 7224
Esa Konsteri, gsm 0400 292 470