Sijoittajia haetaan vauhdittamaan start-up -yritysten kasvua

15.09.2014

Tiedote 15.9.2014

Diplomi-insinööri Marko Koski, 41, on aloittanut määräaikaisena Business Advisorina Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKissa. Kosken tehtävänä on luoda toimintamalli sijoitustoiminnalle Vaasan seudulla.

Energy Innovations and Entrepreneurship Forum (EIEF) on nimi uudelle toimintamallille, mutta myös Vaasa EnergyWeekillä maaliskuussa 2015 järjestettävälle tapahtumalle. Tapahtuman kohderyhmänä ovat start-up -yritykset sekä sijoittajat alueella, kansallisesti ja osin kansainvälisesti. Tilaisuudessa käydään läpi bisnesenkeli-sijoittamisen parhaita käytäntöjä ja saatetaan start-up -yritykset ja sijoittajat yhteen.

– Toimintamallin kehittämiseen on haettu myös ulkoista rahoitusta, mutta VASEK pitää työtä tärkeänä ja on tarttunut syyskuun alusta lähtien toimeen nyt toistaiseksi oman rahoituksen puitteissa. INKA-ohjelmassa (Innovatiiviset kaupungit), jossa Vaasalla on kansallinen vetovastuu Kestävät energiaratkaisut -kokonaisuudesta, on todettu, että seudulla on tarvetta tällaiselle toimintamallille, kehitysjohtaja Stefan Råback kertoo.

– EIEF-hankkeessa kerätään alueelliset sijoittajat sekä yritysten toimintaa tukevat organisaatiot yhteen ja tuetaan yhdessä start-up -yritysten kasvua. Start-up -yritykset saavat verkoston puitteissa sparrausta ja yrityksiä autetaan löytämään sekä tarvittavaa osaamista että pääomaa, kertoo Koski.

– Start-up- ja seed- eli siemenvaiheen yritykset poikkeavat muista alkavista yrityksistä siinä mielessä, että start-up -yritykset hakevat alusta asti voimakasta kasvua ja heidän markkinapotentiaalinsa on suuri. Yrityksellä on tuote ehkä jo kehitysvaiheessa, kun taas siemenvaiheen yritykset ovat vasta idean tai konseptin tasolla. Etenkin energia- ja teknologia-alalla tuotekehitys ja prototyyppien luominen on aikaa ja rahaa vievää, siksi näihin tarvitaan rahoitusta, Koski jatkaa.

Koski toivoo, että start-up -yrityksiin sijoittamisesta kiinnostuneet olisivat yhteydessä, samoin kuin start-up -yritysten edustajatkin.

– Näin päästään luomaan verkostoja ja saadaan yrittäjät ja sijoittajat löytämään toisensa. Toimin myös FiBAN eli Suomen bisnesenkeliverkoston Pohjanmaan aluekoordinaattorina, joten myös muut kuin energia-alan yritykset saavat kauttani neuvontaa.

Lisätietoja

[contact_member,name=Marko Koski,id=18,details=Name-Designation-Phone-Email-MemberPhoto]

[contact_member,name=Stefan Råback,id=20,details=Name-Designation-Phone-Email-MemberPhoto]

 



‹ Siirry "Tiedotteet"-sivulle