Etusivu›VASEK›Viestintä›Luupin alla ›Lokakuu 2010›
Laihialta kotoisin oleva Markus Koivuniemi opiskeli levyseppähitsaajaksi ja pääsi 2000-luvun alussa valmistuttuaan töihin ABB:lle Vaasaan. Töitä riitti hyvin ja Vaasasta löytyi myös yhteinen asunto hänelle ja tyttöystävälle.
Koivuniemen takaraivossa kuitenkin kyti ajatus siitä, että jotain muutakin voisi tehdä. Hän on aina ollut innokas tekemään jotain käsillään, mutta levyseppähitsaajan työ tuntui välillä yksitoikkoiselta.
- Luin lehdestä jutun, jossa kerrottiin ajoneuvoverhoojan työstä ja ajattelin silloin, että se sopisi minulle mainiosti, hän muistelee.
Koivuniemi selvitteli opiskeluun ja opintotukeen liittyviä asioita ja päätti lopulta ottaa opintovapaata töistä. Hän aloitti opiskelun TEAKissa Teuvalla tammikuussa 2007.
- Opiskelin ja tein töitä vuorotellen kahden viikon jaksoissa, koska en ollut oikeutettu opintotukeen. Koska työaika putosi puoleen, myös ansiot puolittuivat, Koivuniemi kertoo. Yhteisillä tuloilla avopari kuitenkin selviytyi asumisen ja elämisen kustannuksista, ja avovaimo kannusti Koivuniemeä opiskelemaan toiveammattiinsa.
Toyota Crownin penkit on jo uusittu ja nyt on sisäverhoilun vuoro.
Markus Koivuniemi valmistui syksyllä 2009 ajoneuvoverhoojaksi ja saman tien hän myös irtisanoutui ABB:ltä. Syyskuussa 2009 hän perusti oman yrityksen, Ajoneuvoverhoomo AjoMaKon, jolle löytyi sopivat toimitilat Laihian kunnan omistamasta kiinteistöstä Maunulan teollisuusalueelta. Yrityksen perustaminen oli Koivuniemen suunnitelmissa alusta lähtien, sillä tällä toimialalla ei ole juurikaan tarjolla työpaikkoja Vaasanseudulla. Toisaalta alalla ei ole myöskään paljon kilpailua tällä seudulla.
Yrittäjyyteen Koivuniemi valmistautui käymällä Teakilla lyhyen yrittäjyyskurssin sekä käymällä Startian
uusyritysneuvonnassa. Hän myös haki investointitukea koneisiin ja kalustoon sekä haki ja sai starttirahaa.
- Starttiraha on ollut hyvä palkan lisä. Vaikka asiakkaat ovat löytäneet luokseni, aivan vielä yritystoiminta ei ole niin vilkasta, että sillä tulisi toimeen.
Koivuniemi kertoo olevansa tyytyväinen uravalintaansa. Ajoneuvoverhoojan työ on juuri sellaista työtä, jota hän on aina halunnut tehdä. Vaikka hän on yrittäjänä vasta alkutaipaleellaan, tavoitteet on asetettu selvästi ylöspäin.
AjoMaKon valoisaan ja tilavaan halliin mahtuu suurikin ajoneuvo verhoiltavaksi.
VASEKin yritysneuvoja Antti Alasaari on käynyt kuluneen vuoden aikana muutaman kerran Markus Koivuniemen luona keskustelemassa yrityksen tulevaisuuden suunnitelmista. Hän on neuvonut uutta yrittäjää muun muassa investointitukiasioissa sekä starttirahan jatkohakemuksen tekemisessä.
- Yrityksen perustamisen jälkeen yrittäjä jää monesti oman onnensa nojaa pakertamaan työnsä parissa, eikä hänen tule haettua apua ja neuvoja yritystoiminnan kehittämiseen. On hyvä, että Antti tuli oma-aloitteisesti käymään ja neuvomaan sekä tarjoamaan VASEKin apua. Kun on Antin tapainen keskustelukumppani, jolla on näkemystä ja kokemusta ja joka tietää, mitä kannattaa tehdä, ei mene niin paljon itseltä aikaa asioiden selvittämiseen. Myös kirjanpitäjästäni on ollut paljon apua. Lisäksi olen tällä hetkellä mukana hyväksi kokemassani Start Up -koulutuksessa, Koivuniemi pohtii.
Monesti yrittäjät vieroksuvat yrittäjille tarjottuja tukimuotoja, koska pelkäävät niiden hakemiseen liittyvää paperisotaa. Alasaari kehottaa yrittäjiä kysymään neuvoa ja tarttumaan rohkeasti näihin etuuksiin.
- Esimerkiksi yrityksen perustamisen yhteydessä starttirahaa saaneet yrittäjät voivat hakea jatkoa starttirahalle, jos liiketoiminta ei ensimmäisen starttirahakauden jälkeen vielä riitä yrittäjän toimeentulon turvaamiseen. Jatkohakemukseen liitetään yrityksen tuloslaskelma sekä tiedot liikevaihdosta kuukausittain. Tämän lisäksi yrittäjän haastattelun avulla selvitetään edellytykset starttirahan jatkon myöntämiselle, Alasaari selvittää.
Ajoneuvoverhoomo AjoMaKo verhoilee autojen lisäksi myös muita ajoneuvoja. Sen kautta voi
tilata kankaat ja kaikki muutkin verhoilutuotteet aina lattiasta kattoon asti. Koivuniemi uusii myös autojen vinyyli- ja rättikatot sekä veneiden kuomut ammattitaitoisesti. - Minulla on hyvä tavarantoimittaja Saksassa, jonka kautta saa melkein mitä tahansa ajoneuvoverhoiluun liittyviä tuotteita, esimerkiksi vanhojen autojen alkuperäisverhoilukankaita.
Autojen ja veneiden lisäksi Koivuniemi verhoilee ja muotoilee uudelleen myös moottoripyörien satuloita. Monesti verhoilun yhteydessä niihin lisätään myös geelipehmusteita.
AjoMaKon kautta saa tilattua erilaisia verhoilutuotteita. Markus Koivuniemellä on kattava mallisto, josta asiakas pystyy valitsemaan mieleisensä vaihtoehdon.
Ensimmäisen yrittäjävuotensa aikana Koivuniemi on huomannut, että ajoneuvoverhoilun sesonki ajoittuu kevääseen: museoautoprojektien ja moottoripyörien on valmistuttava vappuun mennessä ja veneet on saatava vesille juhannukseksi. - Miksi pitäisi odottaa kevääseen asti, kun syksy on erinomainen aika esimerkiksi veneiden verhoilujen uusimiseen ja talvi sopii autojen ja moottoripyörien kunnostukseen, hän vinkkaa. - Syksy on myös hyvä ajankohta auton istuinlämmittimen ja istuimen verhoilun uusimiselle.
Ajoneuvojen ohella Koivuniemi on jonkin verran verhoillut myös huonekaluja. Haastatteluhetkellä hänellä on työn alla kahden nojatuolin jousiston uusiminen ja verhoilu. - Tavoitteeni on saada leipäni tulevaisuudessa nimenomaan ajoneuvoverhoilusta, mutta vielä nyt ehdin hyvin verhoilla myös huonekaluja, Koivuniemi toteaa.
Teksti ja kuvat: Johanna Haveri