Soittimia ja muuta bänditavaraa

Luupin alla: Amplisonic Oy

Vaasalaissyntyinen Mika Hakala ehti asua parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla, kunnes kolme vuotta sitten palasi takaisin juurilleen, isovanhempiensa vanhaan kotitaloon Isoonkyröön. Mitään yksittäistä syytä muutolleen hän ei osaa nimetä, mutta vanhan kiinteistön ostaminen oli yksi kimmoke siihen, että Mika ja hänen vaimonsa Sannan tulivat Isoonkyröön. Aluksi Mika jatkoi aiemmin pääkaupunkiseudulla tekemiään ohjelmointitöitä etätyönä, mutta samalla pariskunta mietti, mitä muuta elinkeinoa he voisivat harjoittaa.

- Musiikki on ollut meille molemmille rakas harrastus, joten pari vuotta sitten päädyimme perustamaan soittimien ja musiikkitarvikkeiden maahantuontiin keskittyneen yrityksen. Tuomme maahan pääasiassa sellaisia merkkejä, joita ei muualta Suomesta saa. Maahantuonnin ympärille rakensimme verkkokaupan ja myöhemmin olemme hankkineet muutamia jälleenmyyjiä ympäri Suomen, Mika kertoo. - Maahantuonnin ja myynnin lisäksi myös korjaamme ja huollamme soittimia, pääasiassa kitaroita.

Yrityksen pääartikkeleita ovat erilaiset erikoiskitarat ja vahvistimet. Vahvoja maahantuontimerkkejä ovat mm. Kanadalaiset Carparelli-kitarat sekä käsintehdyt Fuchs- ja Taurus-vahvistimet.

Mika Hakala on soittanut monia soittimia, mutta rakkain niistä on kitara.

Tukea VASEKin yritysneuvonnasta

Amplisonic Oy:tä perustaessaan Mika ja Sanna Hakala olivat yhteydessä Startiaan. Myös yrityksen perustamisvaiheen jälkeen yhteistyö VASEKin ja yritysneuvoja Antti Alasaaren kanssa on jatkunut.

- Mielestäni on hienoa, että on VASEKin kaltaisia organisaatioita, joista voi kysyä neuvoa, eikä tarvitse käyttää aikaa sellaisten asioiden pohtimiseen, jotka joku toinen on jo ratkaissut, Mika kiittelee.

Perustaessaan yritystä Hakalat suunnittelivat, että rakentaisivat Amplisonicin ympärille oman brändin. Nyt tuo suunnitelma on menossa eteenpäin, sillä pian yritys myy oman merkkinsä alla tehtyjä kitaroita ja vahvistimia.

- Verkostoituminen on pienen yrityksen paras laajenemiskeino, joten teemme tässä asiassa yhteistyötä seinäjokelaisen kitaranrakentajan ja vaasalaisen vahvistimentekijän kanssa.

Brändäystä yritys on harjoittanut myös jääkiekon SM-liigassa pelaavan JYP:n kanssa tuomalla yhdessä seuran kanssa markkinoille Carparelli JYP Limited Edition -sähkökitaran. Samaa konseptia Amplisonic on valmis myymään myös muille asiakkaille.

Soitinten lisäksi Amplisonicilta saa myös
muita musiikin tekemiseen tarvittavia tavaroita.

Majatalosta musiikkitaloksi

Amplisonic toimii samassa rakennuksessa, jossa Sanna ja Mika asuvat yhdessä parivuotiaan poikansa kanssa. Samassa talossa on pyöritetty bisnestä ennenkin, sillä se on toiminut aiemmin sekä matkustajakotina että kahvilana.

Perheen koti on ison hirsitalon yläkerrassa ja koko alakerta on varattu yrityksen käyttöön. Vuosi sitten sinne valmistui myös nykyaikainen äänitysstudio, jossa on käynyt levyntekijöitä niin läheltä kuin kaukaa.

Amplisonic pyörittää myös ohjelmatoimistoa, jonka kautta voi tilata esiintyjiksi erilaisia rock- ja pop-kokoonpanoja. - Enemmistä välittämistämme bändeistä on Etelä-Suomesta, sillä suurin osa markkinoistakin on siellä, Mika toteaa.

Vaikka Amplisonicin toiminta on monimuotoista, suurin osa tuotoista tulee kuitenkin kitaroiden ja muiden bänditavaroiden verkkokaupasta. Suurin osa ostajista etsii jotain erikoistuotetta, jota ei saa tavallisista musiikkiliikkeistä. Monet asiakkaista ovat bändejä, jotka saavat Amplisonicin kautta kaikki varusteensa.

- Meidän kauttamme voi kyllä tilata vaikka peruskitaroita, mutta niitä meillä ei ole varastossa, Mika sanoo.

Amplisonicin maahantuomat Carparelli-kitarat näkyvät vahvasti myös yrityksen myymissä oheistuotteissa.

Hakalat ovat kotiutuneet hyvin Isoonkyröön ja ovat olleet mm. järjestämässä kesäistä Kaffilarokkia tukeakseen Tuuralan kyläkaffilan toimintaa.

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri