”Pitää olla paras siinä mitä tekee", sanovat isä ja poika Sandqvist

Luupin alla: maalahtelaisyritykset Procons ja Nimetech

Rantatien varrella Maalahden teollisuusalueella toimivat yritykset Procons ja Nimetech. Niiden johdossa on kaksi Maalahdesta kotoisin olevaa miestä, isä ja poika Sandqvist. Jo vuosikausia he ovat menestyksekkäästi johtaneet kumpikin omaa yritystään lähes seinänaapureina. 

Ensin yrittäjäksi ryhtyi poika Niklas Sandqvist, joka isänsä mukaan tutkintopaperit saatuaan paiskasi repun nurkkaan ja julisti määrätietoisesti "nyt pannaan yritystä pystyyn". Sanottu ja tehty: Niklas rekisteröi yrityksensä vuonna 1993. Hän korjasi ja huolsi autoja Maalahden vanhassa meijerissä, nykyisessä Malaktassa. Vuonna 1995 yritys osti ensimmäisen CNC-sorvinsa ja kasvoi vähitellen.

Niklas Sandqvist näyttää, miten halli on vuosien varrella kehittynyt.

Toimintaa laajennettiin, ja nykyisen hallin rakennustyöt käynnistettiin neljä vuotta toiminnan aloittamisesta. Vuosien varrella hallia on laajennettu useaan otteeseen, ja vielä tänäkin päivänä Nimetech toimii samassa hallissa. Yritys lukee itsensä yhdeksi maamme johtavista yrityksistä koneellisen työstämisen ja asennuksen saralla. Sen liikevaihto on 4,6 miljoonaa euroa vuodessa, ja työntekijöitä on 17, joista useimmat asuvat lähitienoilla. 

Isä Leif Sandqvist oli pohtinut pitkään oman yrityksen perustamista ja etsinyt sopivaa kohdetta. Vuonna 2002 hän teki nopean päätöksen ja osti polkupyöräalalla toimivan Waasan Vanteen. Sitä ennen hän oli työskennellyt Boschilla aluevastaavana. Muutaman vuoden unelmoinnin tuloksena syntyi Procons Oy Ab. Vuoden kuluttua yritys muutti Vikbystä Maalahteen kätevästi pojan yrityksen Nimetechin naapuriin.

Tällä hetkellä Procons keskittyy pääasiassa rullaprofiileihin eli liukuoviprofiileihin sekä rakennus- ja sähköteknisen teollisuuden profiilitarpeisiin, mutta valmistaa yhä myös perinteisiä polkupyörätarvikkeita kuten alumiinivanteita, lokasuojia ja tavaratelineitä.

Leif Sandqvist näyttää uutta väriä, josta pian valmistetaan liukuoviprofiili.

Isä ja poika ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että heidän toisilleen antamansa tuki on tärkeä voimavara.

- Autamme toisiamme niin paljon kuin mahdollista, Niklas sanoo. Keskustelukumppani on hyvä olla olemassa esimerkiksi silloin, kun pitää tehdä jokin suuri päätös. 

He tapaavat toisiaan melkein joka päivä. Isä ja poika myös istuvat toistensa yritysten hallituksissa ja tekevät paljon yhteistyötä liiketoiminnassaan. Kaikesta huomaa, että he viihtyvät yhdessä. Erityisesti Leifistä näkee, että hän on ylpeä pojastaan. Tosin Niklas välillä pyörittelee silmiään vitsaillen kun isä kääntää selkänsä puhelimeen vastatakseen. Huumoria ei tältä parilta puutu.

 - Me molemmat haluamme pyörittää terveitä ja kannattavia yrityksiä. Ajat ovat kovia, ja siinä mitä tekee, pitää olla erityisen etevä, kehittyä jatkuvasti ja vähitellen jättää toiminnasta pois se mikä ei ole kannattavaa, sanoo Leif, joka tulevaisuudessa toivoo voivansa satsata Venäjän markkinoihin.

Isä ja poika - hyvä tiimi 

Niklas kertoo, että hänen pyörittämänsä yritystoiminnan kaltainen toiminta vaatii paljon pääomaa, sillä tarvittavat koneet ovat varsin hintavia.

- Mutta toisaalta se on ainoa tapa olla mukana kilpailussa markkinoilla. Ja sitähän me haluammekin.

Molempien yritykset ovat olleet kannattavia koko niiden historian ajan - ja ennen kaikkea vahvoja seudulla. Samalla he ovat myös olleet hyvin vahvoja yhdessä, isän ja pojan muodostamana tiiminä.

VASEKin Stefan Malm - todellinen tukipylväs

Kun puheenaiheeksi otetaan VASEK, molemmat ilmaisevat tyytyväisyytensä yhteistyöhön. Yritysneuvoja Stefan Malm on auttanut heitä kaikenlaisissa asioissa.

- Stefan on ollut tärkeä tuki kaikissa tilanteissa. Hän on tarmokas, aktiivinen ja hänellä on aina vastaus kysymyksiini. Hän ei koskaan ole sanonut mihinkään "ei" tai "en tiedä" vaan etsii aina vastaukset kysymyksiimme, kertoo Leif. Stefan on myös opastanut muun muassa messuasioissa.

- Lisäksi Stefan on ollut suuri apu hakemusten tekemisissä kuten investointihakemuksissa, lisää Niklas.


Kolmen lapsen isä Niklas toimistossa, jossa myös hänen vaimonsa työskentelee.

 

Sateenvarjodrinkki etelän lämmössä

Leif puhuu yrittäjän elämästä hyvin positiivisesti. Kymmenen vuoden päästä hän uskoo nauttivansa elämästä sateenvarjodrinkki kädessä. Nyt hän on 62-vuotias mutta tekee yhä lujasti työtä kymmenisen tuntia päivittäin - ja rakastaa sitä. Hän pitää sitä vapautena ja toivoo, että yhteiskunnassamme yritteliäisyyden arvostusta nostettaisiin.

Leif omassa elementissään.

Leif toivoo kuitenkin, että viiden vuoden kuluttua hänen työtään jatkaisi ammattitoimitusjohtaja. Sitten hän saisi rentoutua ja nauttia drinkeistä auringossa. Niklas sen sijaan ei tule aivan heti hellittämään.

 

Teksti ja kuvat: Linn Jung, Viestintätoimisto Winglet
Käännös: VASEK