Kvarken5 600pxKvarken Brewery sijaitsee Klobbskatin satamassa Mustasaaren Söderuddenissa. Patrik Björkman on yksi kolmesta omistajasta.

Kaikki lähti liikkeelle kiinnostuksesta oluenpanemiseen ja visiosta, johon kuului maailmanperintöolut. Nyt noin vuotta myöhemmin Kvarken Breweryn kolme ensimmäistä saaristolaisolutta löytyvät kaupoista, neljäs ravintoloista ja toivottavasti pian myös Alkosta. Joulustout on valmistuksessa eikä yrittäjillä ole puutetta kehittämissuunnitelmista tai ideoista. Tämä kaikki on todennäköisesti vain esipuhetta todelliselle menestystarinalle.

Yrityksen takana ovat norravallgrundilaiset Patrik Björkman ja hänen isänsä Tore Björkman sekä vaasalainen oluentuntija Patrik Willför. Kaimat Patrik ja Patrik tapasivat toisensa olutkurssilla ja päättivät perustaa oman panimon, jonka toiminta perustuu Björkmanin visioon maailmanperintöoluesta.

Kvarken11 600pxPatrik Björkmanin lisäksi yrityksessä on mukana hänen isänsä Tore Björkman sekä Patrik Willför, joka vastaa yrityksen oluttuntemuksesta.

Yritykselle näytettiin vihdoin viime keväänä vihreää valoa kaikilta viranomaisilta, kun oli ehditty vuoden verran panna koe-eriä oluista ja käyty läpi neljän kuukauden mittainen startup -prosessi lupaviidakossa. Ensimmäiset oluet ehtivät vaasalaiskauppojen hyllyille heinäkuussa. Menestys oli välitöntä, ja panimon varasto on periaatteessa seissyt tyhjillään sen jälkeen.

– Me olemme panneet olutta ja kuskannet sitä, paljon muuta ei sitten ole ehdittykään. Paikallinen kiinnostus tuotteitamme kohtaan on ollut valtavaa, ja ainut tekemämme markkinointi on ollut sosiaalisissa medioissa, Patrik Björkman kertoo. Hän on kolmikon ainut, joka työskentelee Söderuddenin Klobbskatissa sijaitsevassa panimossa kokopäiväisesti.

Ennen panimon perustamista yrittäjäkolmikko sai vinkkejä ja hyviä neuvoja VASEKista, samoin apua investointituen hakemiseksi ELY-keskukselta. Nyt he ovat jälleen kääntyneet VASEKin puoleen edetäkseen markkinoinnin kanssa.

– Kotisivumme täytyy tehdä valmiiksi, tarvitsemme esitteitä ja paljon muuta, siksi toivomme saavamme vinkkejä ja neuvoja sekä mahdollisesti myös apua tukihakemuksen tekemiseen, Björkman jatkaa.

Kvarken2 600pxSaaristolaisidentiteetti on tärkeä, sen mukaisesti ovat myös panimon neljä ensimmäistä olutta saaneet nimensä. Ne kaikki ylistävät Merenkurkun saariston eri paikkoja.
Juuri nyt käynnissä on panimon ensimmäisen sesonkioluen, joulustoutin valmistus. Useampia olutlaatuja ja sesonkioluita on suunnitelmissa.

Saaristolaisidentiteetti on toiminnan lähtökohtana. Kaikki tuotteet on nimetty maailmanperintöalueen mukaan tai niillä on joku kytkös. Tuotteiden etiketeissä on tuotteen nimeen liittyvä paikallinen tarina sekä Sampo Rintasen kuvitukset. Esimerkiksi Panimon pilsner on ylistys Norrskärille ja sen entisille majakanvartijoille, siksi sen nimenä on Watchman. Tällä hetkellä pannaan joulustoutia, joka on klassinen englantilainen stout-olut pienellä vivahteella joulun mausteita. Resepti on Patrik Willförin oma.

– Tummempi olut on kautta aikojen kuulunut joulupöytään. Porter, tumma lager, stout, savuolut, pöytäolut. Kaikissa on pohjalla vahva maltaan maku, joka usein soveltuu hyvin pohjoismaiseen joulupöytään. Maltaan savustetut tai paahdetut aromit sopivat niin makeampien laatikoiden kuin perinteisen kinkun kanssa ja korostavat niiden makua, Willför selittää.

Joulustoutin lisäksi myös porter-olut on täydellinen joulupöytään, sillä se sopii niin suolaisen kuin makeankin, kuten suklaan, kaveriksi. Panimon portteri on satamaolutta ja sitä saa toistaiseksi vain ravintoloista, koska se on hieman vahvempaa.

– Tarkoituksena on nyt aloittaa neuvottelut Alkon kanssa ja toiveissa on saada tuotteet kymmeneen lähimpään Alkon myymälään, Tore Björkman kertoo.

Myyntipaikkojen määrä lisääntyy vähitellen ja sitä laajennetaan pitkin länsirannikkoa sekä pohjoiseen että etelään. Seuraavana askeleena on Ruotsin markkinoille pääseminen, ensi kädessä Uumajaan ja Korkean rannikon alueelle.

– Myös vientiasioita ajatellen toivomme saavamme VASEKista hyviä neuvoja ja kontaktiverkostoja, Patrik Björkman sanoo.

Kvarken8 600pxPatrik Björkman vastaa panimosta ja työskentelee siellä kokopäiväisesti.
Nykyisellä varustuksella panimolla on mahdollisuus kaksinkertaistaa tuotantonsa, ja siksi yritys haluaakin nyt suunnata uusille markkinoille.

Artesaanioluet ovat viimeisen vuosikymmen aikana kokeneet melkoisen buumin koko maailmassa. Ruotsissa on tällä hetkellä noin 300 pienpanimoa, Suomessa noin 80, joista kokonaiset 30 perustettiin viime vuonna. Klobbskatin trion mielestä tämä kehitys on ollut ilahduttavaa.

– Toivomme näkevämme tulevaisuudessa lainsäädännön muutoksen, että myös pienpanimot saavat mahdollisuuden tilamyyntiin, aivan kuten viinitilatkin. Se olisi suuri asia meille.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Käännös: VASEK