Laihian Levypala kasvaa asiakaskunnan tarpeiden mukana

Luupin alla syyskuussa Laihian Levypala

Tänä syksynä 20 vuotta täyttävä Laihian Levypala Oy on teräslevyjen poltto- ja plasmaleikkaukseen keskittynyt perheyritys, joka toimii Laihian Aronkylässä. Yrityksen perustaja ja omistaja Aarre Peltoniemi perusti yrityksen aikoinaan kotitilansa vanhaan navettaan, koska kunnalta ei löytynyt valmista teollisuustilaa perustettavan yrityksen tarpeisiin. Yrityksen toimipaikan valinta on sittemmin osoittautunut onnistuneeksi. - Täällä on tilaa laajentaa toimitiloja tarpeen mukaan, naapurit eivät kärsi yritystoiminnasta aiheutuvista meluhaitoista eikä tänne eksy norkoilijoita, vaan voimme keskittyä työntekoon, Peltoniemi naurahtaa.

Maltillista kasvua

Peltoniemi aloitti yrittäjän uransa asteittain. Ensimmäiset vuodet hän työskenteli samanaikaisesti entisen työnantajansa palveluksessa ja kasvatti yritystoimintaansa pikkuhiljaa. Hän on työskennellyt nyt 15 vuotta kokopäivätoimisena yrittäjänä ja viime vuodet Peltoniemen avovaimo Tarja Kotilainen on myös ollut täyspäiväisesti yrityksen palveluksessa hoitaen tilaukset, laskutukset ja muut yrityksen paperityöt. Yhteensä yritys työllistää kahdeksan kokopäivätoimista työntekijää.

Peltoniemen yritys on kasvanut maltillisesti vuosien saatossa. Tänä vuonna valmistui tilojen kolmas laajennus ja tällä hetkellä yrityksellä on tilaa yhteensä noin 1500 m². Uudessa 500 m²:n suuruisessa laajennusosassa on kolme konepaikkaa. Yksi koneista on jo toiminnassa ja toinen kone otetaan käyttöön syksyn aikana.

Aarre Peltoniemi on tyytyväinen Laihian Levypala Oy:n uuteen hallilaajennukseen, jonka myötä yritys on valmiina kilpailuun kysynnän taas noustessa.

- Laajennuksen ja uusien koneiden tavoitteena on lyhentää tilausten toimitusaikoja ja nostaa tehokkuutta, Peltoniemi kertoo.

VASEKin yritysasiamiehet, ensin Mika Erkkilä ja sitten hänen seuraajansa Antti Alasaari, ovat avustaneet Peltoniemeä yritystilojen laajentamisprojektissa. He ovat mm. selvittäneet erilaisia tukimahdollisuuksia ja auttaneet tukihakemusten tekemisessä sekä seurannassa. Ilman heidän apuaan Peltoniemi tuskin olisi jaksanut suunnistaa tukiviidakossa, vaikka laajennuksen kustannukset ovatkin huomattavat.

Räätälöityjä tuotteita hyvällä porukalla

Laihian Levypala toimittaa erilaisia teräslevypaloja asiakkaiden mittapiirustusten mukaisesti ja toimii alihankkijana useille eri yrityksille. Suurin osa yrityksen asiakkaista on vakituisia sopimusasiakkaita, mutta myös yksittäisiä kerta-asiakkaita on. Kaikki asiakkaat, niin suuret kuin pienet, koetaan tärkeiksi ja heitä pyritään palvelemaan hyvin.

- Olemme palvelupiste, joka toteuttaa asiakkaan tilauksen mukaiset tavarat tarkasti ja nopeasti. Lähes kaikki työt tehdään asiakkaalta sähköpostilla tulleiden mittatarkkojen piirustusten mukaan, Peltoniemi selittää. - Vielä silloin tällöin tulee joku yksityisasiakas kysymään tietynlaista osaa, jonka yhdessä suunnittelemme ja sitten toteutamme.

Teollisuuden alihankkijana myös Laihian Levypala on kokenut taloudellisen laskusuhdanteen tulon: alkukesästä yrityksen myynti oli noin 40 % jäljessä edellisvuoden lukemista, vaikka uusiakin asiakkaita on alkuvuodesta saatu. Peltoniemi onkin yhdessä Teuvan aikuiskoulutuskeskuksen kanssa suunnitellut syksyksi koulutuksia koko henkilökunnalle, jotta myös hiljaisemmat ajat pystyttäisiin käyttämään hyödyksi.

- Olen saanut vuosien varrella koottua yritykseen hyvän työntekijäporukan enkä haluaisi missään tapauksessa lähteä heitä lomauttamaan tai irtisanomaan. Yhtä hyviä työntekijöitä on vaikea saada tilalle, joten pyrimme sinnittelemään, vaikka töitä on vähemmän, Peltoniemi miettii.

Itsekin fyysisen työn tekijänä Peltonimi arvostaa omien työntekijöidensä osaamista ja sitoutuneisuutta. Yrityksessä ei olekaan töissä pomoja, vaan jokainen työntekijä tekee töitään omatoimisesti ja oman järjen käyttö on kaikessa sallittua.

Talouden notkahduksesta huolimatta Laihian Levypala odottaa kärsivällisesti kysynnän elpymistä. Kun uusi nousu alkaa, yritys on entistä paremmassa valmiudessa palvelemaan asiakkaitaan.

www.laihianlevypala.fi  

 

Teksti: Johanna Haveri
Kuvat: Pekka Mäkynen