Lähiruokaa kotileipomosta

Luupin alla: Vörå Hembageri Kb

Malin ja Tom Smulter siirtyivät ravintola-alalta leipomoyrittäjiksi 11 vuotta sitten ostettuaan Vörå Hembageri Ky:n. Leipomo oli jo ennen sitä toiminut parikymmentä vuotta kahden eri leipurin omistuksessa. He remontoivat leipomolle tilat Malinin kotitalon pihapiiriin ja aloittivat leipomotoiminnan 16.8.1999.

Nuorena Malin Smulteria kiinnosti ravintola-ala, joten hän lähti peruskoulun jälkeen ammattikouluun opiskelemaan hotelli- ja ravintola-alan perustutkintoa. Ensimmäisen vuoden aikana opettaja huomasi Malinin innostuksen leipomiseen ja suositteli hänelle alan vaihtoa.
Malin valmistui leipuriksi keväällä 1989 ja pääsi töihin Vörå Hembagerin palvelukseen, josta työt kuitenkin loppuivat 1990-luvun laman seurauksena. Niinpä Malin hakeutui iltaoppikouluun ja myöhemmin ravintola-alan esimieslinjalle Vaasan ammattiopistoon Silveriaan.

- Silveriassa tapasin mieheni Tomin, ja olemme tehneet töitä yhdessä siitä lähtien, hän kertoo.

Tom ja Malin Smulter ovat tyytyväisiä työhönsä, vaikka leipomoyrittäjyys on sitovaa ja monesti myös fyysisesti raskasta.

Takaisin juurille

Malin ja Tom tarttuivat tilaisuuteen, kun heille tarjottiin mahdollisuutta ostaa Vörå Hembageri. Suhdannealtis ravintolatyö raskaine kesäsesonkeineen ja talvikauden lomautuksineen ei enää houkutellut heitä.

Vaikka myös leipurin ammatti on fyysisesti raskas, Malin ei silti vaihtaisi alaa 11 vuoden yrittäjyyden jälkeen. Päätös muuttamisesta takaisin Vöyrille yrittäjäksi ja entiseen kotitaloon asumaan on ollut hyvä. Kun perheyritys toimii omassa pihapiirissä, vanhemmat ovat aina lähellä kotia, mikä tuo myös lapsille turvallisuutta. Perheen 10- ja 8-vuotiaat tyttäret ovatkin kasvaneet leipomon pihapiirissä ja myös mummola on ollut lähellä. - Vauvoina molemmat tytöt ovat nukkuneet vaunuissa konttorin ikkunan takana sillä aikaa, kun olen tehnyt töitä, Malin nauraa.

Syntyperäisenä vöyriläisenä Malin arvostaa omaa kotikyläänsä ja on tyytyväinen siihen, että lapset saavat kasvaa siellä. Koska hän on itse kokenut teini-ikäisenä osaavansa suomea huonosti, hän on halunnut antaa lapsilleen kaksikielisyyden lahjan. Siksi lapset käyvät suomenkielistä Petterinmäen koulua, vaikka sinne onkin paljon pitempi matka kuin lähikouluun.

Pieni ja palveleva

Vörå Hembageri työllistää viisi täyspäiväistä työntekijää. Leipomon tuotteiden jakamisesta Pedersören Kållbyn ja Vaasan Sundomin välisellä alueella vastaa nykyisin ulkopuolinen yrittäjä oman kuljettajan jäätyä eläkkeelle.

Leipomon asiakkaat ovat monen kokoisia aina pienistä konditorioista suuriin automarketteihin. Vaikka pienen leipomon käsityönä tehdyt tuotteet eivät pysty hintakilpailussa lyömään suuria leipomoita, monet loppuasiakkaat arvostavat lähellä tuotettua puhdasta ruokaa. Pieni leipomo on monesti myös isoa leipomoa joustavampi, sillä yksityisasiakkaitakin palvellaan parhaalla mahdollisella tavalla.

- Jos joku soittaa ja tilaa huomiseksi kuivakakun, totta kai me leivomme hänelle sellaisen, vaikkei meidän päiväohjelmaan kuuluisikaan kuivakakkujen tekeminen, Malin sanoo.

Rutiineja ja kehittämistarpeita

Pienessä yrityksessä yrittäjien aika kuluu rutiinien hoitamiseen, eikä kehittämiseen tahdo aina löytyä aikaa. - Mekin olemme pitkään miettineet, pitäisikö kasvaa, kun kerran kysyntää olisi myös nykyisen toimialueen ulkopuolella. Markkinointialueen laajentaminen vaatisi kuitenkin muutosta moneen muuhun asiaa, joten vielä emme ole siihen päätyneet, Malin pohtii. - Näistä ja monista muista kehittämiseen liittyvistä asioista olemme puhuneet myös VASEKin Kjell Nydahlin kanssa.

Kaikki Vörå Hembagerin tuotteet tehdään käsityönä.

Kotipihassa oleva työpaikka, jonne täytyy nousta usein jo puoli kahden aikaan yöllä viitenä päivänä viikossa, sitoo yrittäjiä ja vaatii paljon myös perhe-elämältä. Ainakin Pohjanmaalla on vaikea saada työväkeä leipomoalalle, sillä harvat alan opiskelijat lopulta jäävät alalle, jossa on niin hankalat työajat. Koska lomasijaisuuksien järjestäminen ei ole helppoa, Vörå Hembageri pidetään kiinni viisi viikkoa vuodessa; kolme viikkoa loppukesällä ja kaksi viikkoa koulujen talviloman yhteydessä. Silloin Smulterit matkustavat yleensä jonnekin kauas pois omasta pihapiiristään.

Malinin mielessä on monia vielä alustavalla asteella olevia kehitysideoita oman yrityksen varalle. Esimerkiksi joskus tulevaisuudessa Vörå Hembageri voisi laajentaa toimintaansa perustamalla kahvilan ja lounasravintolan ja siten yhdistää pariskunnan yhteisen osaamisen. Mutta sen aika on sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet suuremmiksi.

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri

Vörå Hembagerissa leivotaan niin leipää, pullia, leivoksia kuin pikkuleipiäkin. Ruskeat pikkuleivät odottavat uuniin pääsyä.