Esko4 600pxVeljekset Teemu ja Vesa Esko perustivat Esko Groupin noin vuosi sitten. Vesa toimii tuotantopäällikkönä ja Teemu on toimitusjohtaja.

Insinööritoimisto ja alihankintayritys Esko Group Oy on toiminut vuoden verran Eskon veljesten Teemun ja Vesan johdolla. Yritys on avannut syksyllä suunnittelutoimiston Runsoriin, jonka lisäksi sillä on myös oma konepaja Vähässäkyrössä. Oma konepaja on yrityksen suurin kilpailuetu, mikä myös erottaa sen muista samalla alalla toimivista suunnittelutoimistoista.

Esko Group Oy perustettiin joulukuussa 2016, kun Teemu Esko ja Vesa Esko, joilla oli jo vuoden verran ollut omat yrityksensä, yhdistivät voimansa sähkö- ja automaatiosuunnittelun sekä mekaniikka- ja konesuunnittelun saralla. Teemu vastaa sähköpuolesta, kun taas Vesa hoitaa kone- ja mekaniikkapuolta sekä koneistamoa.

– Jo aivan alussa, kun toimimme vielä toiminimiemme kautta, olimme yhteydessä VASEKiin ja yritysneuvoja Antti Alasaareen, Teemu kertoo. – Kun uutta osakeyhtiötä perustettiin, oli Antti jälleen auttamassa asiantuntemuksellaan ja hyvillä neuvoillaan.

– Olemme olleet vuoden mittaan säännöllisesti yhteydessä, esittäneet kaikkia mahdollisia kysymyksiä ja aina saaneet nopeasti vastauksia, Vesa lisää.

Myös ensimmäisen rekrytointiprosessin yhteydessä veljekset saivat apua VASEKista erilaisten työntekijän palkkaamista koskevien kysymysten kanssa.

Esko8 600px– Toimimme nykyisin Runsorin yrityspuistossa, mikä on paras paikka Vaasassa näin elinkeinonäkökulmasta, Teemu toteaa. – Vähässäkyrössä on meidän oma konepajamme, mikä tarkoittaa sitä, ettemme tarjoa ainoastaan suunnittelupalveluita vaan myös valmistusta. Tämä on meille suuri kilpailuetu.

Vesan ja Teemun lisäksi yrityksessä on yksi kokoaikainen työntekijä Vähänkyrön konepajalla ja yksi sähkösuunnittelussa. Tämän lisäksi neuvotteluvaiheessa on lukuisia projekteja, joihin työntekijät on jo haastateltu ja rekrytoidaan heti projektien varmistuttua. Alkuvuodeksi povataan kiireisiä aikoja.

– Olemme vielä siinä vaiheessa, että työskentelemme sen eteen, että teollisuus ja yritykset Pohjanmaalla tietäisivät meidän olemassaolostamme. Tavoitteena on kasvaa, sekä voimakkaasti että nopeasti, ja siksi on äärettömän tärkeää panostaa juuri myyntiin ja asiakasmäärän kasvattamiseen, Teemu selittää.

– Suorien puhelinsoittojen, asiakaskäyntien ja messuosallistumisten lisäksi teemme töitä yrityksen näkyvyyden lisäämiseksi verkossa ja eri sosiaalisen median palveluissa.

Esko Group Oy tarjoaa suunnittelun lisäksi myös prototyyppejä, koneistuskiinnittimiä ja tuotannon työkaluja. Yritys on hyvin joustava, ja asiakkaiden kanssa tehtävää yhteistyötä erilaisissa tuotekehitysprojekteissa muokataan aina asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

– Kilpailuetunamme on se, ettemme tee pelkkää suunnittelua vaan autamme myös valmistuspuolella. Suunnittelemme ja valmistamme kaikenlaisia koneistuskiinnittimiä, erikoistyökaluja, prototyyppejä ja sarjoja, veljekset kertovat.

Esko1 600pxPääosin yrityksessä työstetään erilaisia metalleja, mutta myös muovia.

Kysyntää ja markkinoita on, ja tavoitteena on nyt laajentaa.

– Olemme avoimia suurellekin tilauskannalle ja valmiita palkkaamaan lisää työntekijöitä niin pian kuin tarve vain vaatii, Teemu päättää.

Yritysneuvoja Antti Alasaari toteaa, että on ollut ilo seurata veljesten halua kehittää yrityksensä toimintaa:

– Toiminta sopii erinomaisesti Vaasan seudun energiaklusteriin. Alusta asti on käynyt selväksi, että tässä on kaksikko, joka osaa melkein mitä vaan ja jotka paiskivat hommia yrittäjämäisellä otteella. Tästä yrityksestä kuullaan varmasti vielä jatkossakin!

Esko9 600px

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand
Suomennos: VASEK