PAV 3 600pxNicklas Nordström, Mikael Antell sekä Kenneth Kull ovat PAV Oy Ab:n uusia osaomistajajia. Yhteensä omistajia on neljä. Yritys tunnettiin aiemmin nimellä Petalax Elbyrå. Kenneth toimii toimitusjohtajana ja oli aikaisemmin 15 vuoden ajan yrityksessä projektipäällikkönä.

Petalax Elbyrå, nykyisin Pohjanmaan Antenni ja Valaistus Oy eli PAV, on 50 toimintavuotensa aikana rakentanut monta tukijalkaa, johon nojata. Yrityksen työkenttänä on koko maa, mutta markkinoita on myös ulkomailla. Viime vuodet ovat olleet tapahtumarikkaita: yrityksessä on toteutettu sukupolvenvaihdos ja Norjaan on perustettu tytäryhtiö.

Petalax Elbyrå perustettiin vuonna 1967, ja pariskunta Karl-Gustav ja Solveig Nordström luotsasi sitä monen vuoden ajan. Yritys toimi jo tuolloin monella sektorilla koko Pohjanmaan alueella, Suomessa ja muualla maailmassa. Nykyään yrityksessä on noin 30 työntekijää.

Vuosien 2014 ja 2015 tienoilla oli tullut aika jättää yritys nuoremmalle sukupolvelle, ja pojat Nicklas ja Christoffer sekä monen vuoden ajan yrityksessä työskennelleet Kenneth Kull sekä Mikael Antell ryhtyivät uusiksi omistajiksi.

– Kenneth ja Mikael ovat työskennelleet monta vuotta omien erikoisalojensa vastaavina. Heidän osaamisensa on tärkeää, ja meidän kolmen yrityksessä työskentelevän omistajan työnjako muotoutui hyvin luonnollisesti, Nicklas kertoo.

Kenneth toimii toimitusjohtajana sekä vastaa tievalaistus-sektorista, Mikael vastaa voimalaitoksista ja energiasektorista kun taas Nicklas hoitaa hallintoa.

PAV 11 600px

PAV 13 600px
Yritys on yksi maamme suurimpia tievalaistuksen rakentajia. Seudulle toteutetaan myös muunlaisia sähköasennuksia. Esimerkkinä Elisa Stadionin pysäköintialueen valaistus sekä Bock´s Cornerin liikenneympyrän valaistus Vaasan Vetokannaksella.

Yritys tekee sähköasennuksia lähinnä kaupungeille, kunnille, viranomaisille ja rakennusliikkeille koko Pohjanmaan alueella, rakentaa tievalaistuksia koko maassa sekä toteuttaa erilaisia voimalaitos- ja energiaprojekteja sekä kotimaassa, Ruotsissa että Norjassa. Yritys on Suomen suurimpia toimijoita tievalaistusten huollossa ja rakentamisessa ELY-keskuksen ollessa suurin asiakas. Tähän sektoriin kuuluu myös liikennevalot sekä kuitu- ja ohjaustekniikka.

Sähköntuotanto ja -jakelu on yrityksen kolmas tukijalka. Energiaprojektien merkitys kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjäkolmikko uskookin, että uusiutuvat energianlähteet aurinko, tuuli ja vesi ovat tulevaisuuden energianlähteitä.

– Yksi projektimme täällä Pohjanmaalla on muun muassa Svalskullan tuulivoimapuisto Närpiössä, Kenneth kertoo.

Yritys on 1990-luvulta lähtien toteuttanut voimalaitosasennuksia Wärtsilälle ja ABB:lle muun muassa Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Siperiassa ja Aasiassa. Ruotsissa yritys on toiminut vesivoiman parissa vuodesta 2008 lähtien.

– Nyt olemme täydessä vauhdissa myös Mo i Ranassa Norjassa, Mikael kertoo.

Norjan ABB:lle toteutettava monivuotinen edellytti tytäryhtiön perustamista maahan. Prosessi osoittautuikin melkoisen byrokraattiseksi, ja edellytti myös erilaisten turvallisuusmääräysten täyttämistä, määräysten joita Suomessa ei ole.

PAV 6 600px
Sähköntuotanto ja -jakelu ovat PAV:in erikoisalueita. Monivuotinen vesivoimalaprojekti, joka toteutetaan ABB:lle Norjassa, edellytti tytäryhtiön perustamista maahan.

– On hyvä, että turvallisuuteen panostetaan. Ongelmana on kuitenkin se, että mitään kansainvälisiä standardeja ei ole olemassa. Meidän täytyi hankkia uudet asennusoikeudet ja -hyväksynnät asentajillemme Norjassa, koska se on EU:n ulkopuolinen maa, selvittää Mikael, joka itse myös on paikalla vesivoimalaremontissa.

PAV Norwayn perustamisen yhteydessä yritys sai apua VASEKilta, jossa Mikael Hallbäck tarjosi paljon hyödyllistä tietoa.

– Juuri sopivasti meillä VASEKilla on käynnissä Nordic Gateway -hanke, jonka päätavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä pääsemään Norjan markkinoille, Hallbäck kertoo.

Hän uskoo, että yrityksellä on edessään valoisa tulevaisuus kansainvälistymisen ja korkealle asetettujen tavoitteiden ansiosta.

VASEK oli yrityksen rinnalla myös sukupolvenvaihdoksessa, joka olikin suhteellisen pitkä prosessi.

– Ja se oli myös hieman erikoisempi prosessi, koska siihen sisältyi sekä sukupolvenvaihdos että tavallinen osakekauppa. Mutta yrityksen vahvuutena onkin, että osaomistajana on henkilöitä, joilla on pitkä kokemus toiminnasta, yrityspalvelujohtaja Kjell Nydahl toteaa.

Hän toimi yrityksen mentorina ja varmisti, että osakassopimukset ja muut dokumentit olivat sisällöltään juuri sellaisia kuin pitääkin.

 

Teksti: Anna Sand / bySand
Kuvat: Anna Sand sekä yrityksen omat kuvat