10/2009 / 18.12.2009
Lentoyhtiö Air Baltic aloittaa jo ennen pääsiäistä 2010 säännöllisen, neljä kertaa viikossa tapahtuvan suoran reittiliikenteen Vaasasta Riikaan.
VASEKin Riitta Björkenheim on riemuissaan tästä työvoitosta. – Työtä tämän eteen on tehty jo yli vuosi Vaasa Airport Logistics Center -hankkeen puitteissa ja yhteydestä kilpaili yli 50 kohdetta. Uuden lentoreitin avaaminen merkitsee Vaasan seudulle suoraa yhteyttä Keski-Eurooppaan, palvellen sekä elinkeinoelämää että vapaa-ajan matkustusta uusilla tuotteilla. Riian kautta avautuu maailmalle yli 60 keskeistä kohdetta.
|
– Tämä on hieno asia matkustajaliikenteen kehittämisessä, mutta toki lisää myös lentorahtitarjontaa, toteaa Björkenheim. – Yhteydet alkavat nyt olla kunnossa. Seuraavaksi meidän täytyykin miettiä miten aseman tilat ja toiminta saadaan pysymään kasvavan liikenteen mukana, Björkenheim jatkaa. VASEK, yhdessä useiden seudun toimijoiden kanssa, suhtautuu erittäin positiivisesti alueen lentoliikenteen kehittämiseen, ja muun muassa Air Balticin kanssa tullaan laatimaan seutumarkkinointisuunnitelma tukemaan uuden reitin avaamista. |
Lisätietoja
|
|
Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut raportin ”KOKO:n etukäteisarviointi – Loppuraportti” (59/2009), joka on saatavissa myös verkkojulkaisuna. KOKO:n arvioidaan tukevan hyvin kuntien yhteistyötä elinkeino- ja innovaatiopolitiikassa. Näin todetaan Management Design Intelligencen tekemässä KOKO:n etukäteisarvioinnissa, joka julkistettiin 25.11.2009. Arviointityö on toteutettu heinä–syyskuussa 2009. Etukäteisarvioinnin tarkoituksena oli tuottaa tietoa ministeriön päätöksenteon tueksi ja muodostaa kokonaiskäsitys ohjelman valmistelusta, organisoitumisesta ja yhteistyöalueista. Siinä on tarkasteltu sekä jokaista 52 ohjelma-aluetta että kansallista tasoa. |
Lisätietoja: |
Hyvinvointialan yrittäjät eivät etupäässä ajan- ja tiedonpuutteen vuoksi hyödynnä tietotekniikkaa käytännön toimissa, vaikka kiinnostusta kyllä olisi. Tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia ei myöskään täysin tunneta.
AKOn eli aluekeskusohjelman yhtenä hankkeena on tehty selvitys, jossa kartoitettiin hyvinvointialan pienten ja keskisuurten yritysten nykyistä ohjelmistotilannetta lähinnä toiminnanohjaus - (ERP) ja asiakashallintajärjestelmien (CRM) osalta sekä muiden tietoteknisten ohjelmistojen hyödyntämistä liiketoimintaprosesseissa. Lisäksi selvitettiin markkinoilla jo olevia hyvinvointialan yrityksille soveltuvia ohjelmistoja. Selvitystyön teki Sirpa Pulkkinen Spiraatio Oy:stä ja se toteutettiin osana korkeakoulukonsortiohanketta.
Mukana otoksessa oli yhteensä 51 alan yritystä. Terveydenhuoltopalveluita edusti 16 yritystä, lääkäri- ja sairaanhoitopalveluja 16, sosiaalipalvelualaa 7 ja kotipalveluja 12 yritystä.
| |
Tuloksia tullaan hyödyntämään tarvittavissa jatkotoimenpiteissä hyvinvointialan liiketoiminnan kehittämistä ajatellen. Tuloksista kerrotaan tarkemmin yrittäjille vuoden 2010 alussa järjestettävissä informaatiotilaisuuksissa, joissa myös kartoitetaan yrityslähtöisten hankkeiden tarvetta. |
|---|
Lisätietoja
Sari Saarikoski
040 558 6058
Verkkokaupan arvo kasvaa haastavasta taloustilanteesta riippumatta ja suuri osa tästä kasvusta on siirtymää perinteisestä kaupankäynnistä. Tule kuuntelemaan millä työkaluilla ja menetelmillä voi yrityksenne liiketoimintaa tehostaa verkossa.
VASEK järjestää seminaarin yhteistyössä Vaasan yrittäjien kanssa, ja se pidetään tiedekirjasto Tritonian auditorio Nississä 21.1.2010 klo 18.00–21.00.
Tarjoilun vuoksi pyydämme sitovat ilmoittautumiset 14.1.2010 mennessä
info(a)vaasanyrittajat.com, puh. 06 356 0820. Tilaisuus on maksuton.
| |
|---|
Lisätietoja
Raine Vasanoja
044 332 2159
|
Isokyröläinen Veli-Pekka Koskela on tehnyt töitä valomainosten kanssa koko aikuisen ikänsä. Armeijan jälkeen hän meni töihin seinäjokelaiseen valomainosyritykseen ja vuonna 1994 hän perusti oman yrityksen, Lakeuden Neon Oy:n. Ensimmäiset vuodet yritys toimi Seinäjoella vuokratiloissa ja Koskela kulki töihin Isostakyröstä, jonne oli muuttanut jo vuosia aiemmin. – Kuljimme molemmat vaimon kanssa Isostakyröstä Seinäjoelle töihin, joten silloisen elinkeinoasiamiehen Mika Erkkilän houkuttelemana kallistuin yrityksen siirtämiseen Isoonkyröön, Koskela muistelee. |
![]() |
|---|
|
Infotilaisuus koulutuksesta Valmistava koulutus muodostuu lähiopetuksesta, ohjatusta etäopiskelusta sekä omassa yrityksessä tehtävästä kehittämistyöstä. |
|
|---|
Yrittäjän ammattitutkinto on suunniteltu vastaamaan erityisesti yrittäjyyden alkutaipaleella ja sukupolvenvaihdostilanteessa olevien yrittäjien kehittämistarpeita. Yrittäjäakatemian ovat yhteistyössä suunnitelleet Suomen Uusyrityskeskukset ry, alueelliset uusyrityskeskukset ja Rastor Oy
Lisätietoja
Raimo Mansikkamäki
0500 668 409
VASEKin uudet nettisivut julkaistaan tammikuun aikana ja vuoden 2010 ensimmäinen eVASEK uutiskirjekin ilmestyy uudessa kuosissaan. Nettisivuilla on uusitun ulkonäön lisäksi myös asioiden ryhmittelyä hieman muutettu siten, että ajankohtaiset asiat tulevat paremmin esille ja tarvittava tieto löytyy helpommin.
Tulevan kevään aikana otetaan myös käyttöön ajanvaraustoiminto, jonka avulla Startian uusyritysneuvontaan voi varata ajan kätevästi netin kautta. Jatkossa VASEKin sivuilta löytyy enemmän VASEKin toimintaan eli yritysneuvontaan, seutumarkkinointiin ja eri hankkeisiin liittyviä artikkeleita.
Uusien sivujen ulkonäöstä vastaa mainostoimisto Bock's Office ja sivut toteuttaa Creamarketing
Lisätiedot
Johanna Hietikko-Koljonen
050 591 8649
![]() |
|---|
*****
Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK
Alatori 1 A
65100 VAASA
Puh. 06 317 76 00
Fax 06 317 76 11
info[at]vasek.fi
www.vasek.fi