Yhteinen palvelusetelikäytäntö koko Vaasanseudulle

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa palveluseteli on ollut käytössä jo vuodesta 2006 lähtien. Palveluseteli on yksi vaihtoehto kaupungin itse tai ostopalveluna tuottamille palveluille.

Palveluseteliä on voinut käyttää esimerkiksi kotiutustilanteissa tarvittavan tilapäisen kotihoidon,
säännöllisen ja jatkuvan kotipalvelun tai omaishoidon tukea saavien henkilöiden lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen. Tämän vuoden aikana palvelusetelin käyttöä suunnitellaan laajennettavaksi myös kotisairaanhoitoon.

Seudullinen palvelusetelijärjestelmä

Nyt kun myös muut Vaasanseudun kunnat ryhtyvät käyttämään palveluseteliä, Vaasanseudulla otetaan käyttöön yhteinen seudullinen palvelusetelijärjestelmä. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK koordinoi palvelusetelijärjestelmän käyttöönottoa yhdessä kuntien edustajista kootun ohjausryhmän kanssa. Koordinointityö on osa KOKO-ohjelmaa, jonka painopistealueisiin kuuluu
myös hyvinvointialan kehittäminen.

- Seudullinen palvelusetelijärjestelmä tuo mukanaan monia hyötyjä, esimerkiksi uusia asiakkaita
palveluseteliyrittäjille ja siten lisää valinnanvaraa kuntien palveluseteliasiakkaille, kertoo seudullisen
palvelusetelin käyttöönottoa koordinoiva yritysneuvoja Sari Saarikoski VASEKista.

Yhteisestä palvelusetelijärjestelmästä huolimatta jokainen kunta päättää itse, mitkä lakisääteiset sosiaalija terveysalan palvelut se haluaa tuoda palvelusetelin piiriin sen mukaan, millaisille palveluille kunnassa on kysyntää.

- Lopullisen valinnan suorittaa palveluun oikeutettu kuntalainen, joka viime kädessä päättää, käyttääkö hän palveluseteliä vai kunnan tuottamaa palvelua, Saarikoski huomauttaa.

Sari Saarikoski koordinoi seudullisen palvelusetelin käyttöönottoa.

Yhteinen rekisteri, yhteiset kriteerit

Vaasanseudulla otetaan käyttöön sähköinen, internet-pohjainen palvelusetelijärjestelmä. Se ei vaadi teknologiainvestointeja kunnalta, palveluntuottajalta tai asiakkaalta ja sen avulla ylläpidetään myös rekisteriä seudullisesti hyväksytyistä palveluntuottajista.

Vaasan kaupungissa on tällä hetkellä kymmenkunta palveluseteliyrittäjää. Seudun yhteiseen rekisteriin pyritään saamaan noin 30 palveluntuottajaa siten, että kaikkia tarvittavia palveluja olisi tarjolla seudun kunnissa ja molemmilla kotimaisilla kielillä.

- Tammikuun aikana palvelusetelityön ohjausryhmä hyväksyi yhteiset kriteerit palveluseteliyrittäjille. Seudullinen palvelutuottajahaku avataan kevään aikana,
Saarikoski kertoo.

Seudulliseen palvelusetelin käyttöönoton yhteydessä Vaasan kotipalveluja kehitetään erillisen Kodikas-hankkeen avulla. Siinä kehitetään kotipalvelun prosesseja palvelumuotoilun keinoin.

Teksti: Johanna Haveri
Käännös: Eva Berg