Mitä muistettava ensimmäistä työntekijää palkattaessa?

20.06.2014

Suurin osa Uusyrityskeskus Startian avulla perustetuista yrityksistä on syntynyt palvelualalle ja leijonanosa niistä on startannut yhden miehen tai naisen yrityksinä.

– Yrittäjät haluavat ensin kokeilla, kuinka yritystoiminnan siivet kantavat. Ja jos yritystoiminta lähtee kasvuun, on yksinyrittäjä ennemmin tai myöhemmin apuvoimien tarpeessa. Tuolloin on aika harkita ulkopuolisen henkilön palkkaamista yritykseen, Startian johtaja Tommi Virkama kertoo.

Työnantajan monet velvollisuudet

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on yrittäjälle lähes yhtä iso askel kuin yrittäjäksi ryhtyminen. Yrittäjästä tulee työnantaja ja hänellä on aivan uusia velvollisuuksia. Työntekijän on lain mukaan saatava sopimuksen mukainen palkkansa aina ajallaan, ja lisäksi työnantajan on huolehdittava työturvallisuudesta ja työn ohjaamisesta, järjestettävä työterveyshuolto, kohdeltava työntekijää oikeudenmukaisesti ja edistettävä tämän työssä suoriutumista sekä ammatillista kehittymistä.

Pienessä yrityksessä työntekijän palkkaaminen on iso askel rahallisesti, sillä työntekijän palkan lisäksi rahaa kuluu sivukuluihin ja muihin epäsuoriin kustannuksiin. Käytännössä voi käydä niin, että yrittäjä joutuu lykkäämään omaa palkanmaksuaan saadakseen työntekijänsä palkan maksettua.

– Uuden työntekijän onkin siksi pystyttävä tuomaan lisää liikevaihtoa yritykselle. Hänen on tuotava jotain lisäarvoa yrityksen toimintaan, esimerkiksi jokin taito tai vaikka asiakasverkosto, jota työnantajalla itsellään ei ole, Virkama muistuttaa.

Virkaman mukaan työntekijän palkkaamista on pidettävä pienen yrityksen kannalta tärkeänä investointina. Ennen palkkausta on mietittävä, millaisille taidoille ja ominaisuuksille yrityksessä olisi tarvetta tai markkinoilla olisi kysyntää. Myös yrittäjän ja tulevan työntekijän henkilökemioiden on sovittava yhteen.

Mistä saa apua?

Työntekijän palkkausta suunnitellessaan yrittäjän kannattaa ottaa yhteyttä yritysneuvojaan, jonka kanssa yrittäjä voi käydä läpi esimerkiksi työntekijän palkkaamiseen soveltuvia tukimuotoja.

– Työttömän henkilön palkkaamiseen voi saada palkkatukea TE-toimistosta, esimerkiksi Sanssi-kortti on kelpo vaihtoehto.

Kannattaa pitää myös mielessä, että TE-toimiston tai oppilaitosten kautta on mahdollista saada yritykseen eri alojen harjoittelijoita. Tällöin oppii hyvin tuntemaan ihmisen ja pystyy ehkä kouluttamaan hänestä juuri yrityksen tarpeisiin sopivan osaavan työntekijän.

Virkama muistuttaa vielä, että työsopimusta solmittaessa on aina mahdollista myös käyttää koeaikaa. Sen aikana kumpi tahansa osapuoli voi yksipuolisesti päättää työsuhteen, mikäli se ei olekaan onnistunut.

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Yhteystiedot

 

Lue muita Yritysneuvojalta kysyttyä -artikkeleita:

Hyrrällä yritys- ja investointitukihakemukset pyörimään  

Mikä ihmeen Katso-tunnus?  

Mitä lupia tarvitaan yritystoiminnan harjoittamiseen?  

 



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle