Menestyminen edellyttää näkyvyyttä

19.12.2016

AsiantuntijaTietaaLogo web

Vaasanseudun Uusyrityskeskus Startian uusimpia asiantuntijakumppaneita on visuaaliseen viestintään erikoistunut Esa Siltaloppi Media Oy Ab. Yrityksen perustaja Esa Siltaloppi on pohjalaisille tuttu näky kameran takana, sillä hän perusti ensimmäisen valo- ja videokuvaukseen keskittyneen yrityksensä jo 1980-luvulla. Palkitun kansainvälisen kuvausuran ja liikkeenluovutuksen jälkeen Siltaloppi teki eläkehairahduksen Espanjaan, mutta veri veti takaisin linssin taakse ja yrittämään. Nyt Esa on tehnyt töitä yhdessä poikansa Niko Siltalopin kanssa uudella konseptilla uudessa yrityksessään reilun vuoden verran.

– On hienoa, että aloittavilla yrittäjillä on Startian kaltainen palvelu, joka auttaa yrityksen perustamisvaiheessa. Vastaavaa palvelua ei ollut 80-luvulla, vaan piti oppia moni asia kantapään kautta. Onneksi minulla on kuitenkin ollut yrittäjäurani aikana useita mentoreita ja haluan sen myötä nyt itse auttaa uusia yrittäjiä antamalla hyvän kiertää, Esa sanoo.

Esa Siltaloppi media 1 600pxEsa ja Niko Siltaloppi sekä Priska Autio auttavat yrityksiä saamaan lisää näkyvyyttä ja rakentamaan omaa brändiään.

Laaja tuotevalikoima

Valkolinnassa Vaasan Pitkänlahdenkadulla fyysisesti sijaitseva Esa Siltaloppi Media tarjoaa yrityksille laajan kirjon visuaalisia palveluita, joiden avulla aloittava yrittäjä saa toimintaansa tukevaa laadukasta sisältöä eri medioihin.

– Jos yrityksesi ei näy, ei sitä ole olemassa, kiteyttää Esa Siltaloppi Median sisällöntuotannosta vastaava Priska Autio. – Etenkin aloittavalle yritykselle näkyvyys on tärkeää, sillä kaikella viestinnällä ja etenkin visuaalisuudella luodaan pohjaa omalle brändille. Asiakas ei tule koputtamaan ovelle, vaan yrityksen täytyy kertoa näkyvästi mitä se tarjoaa ja millainen se on.

– Yrittäjän kasvojen ja persoonan tuominen mukaan markkinointiin toimii. Monesti pelätään kameran edessä oloa ja jäädään sen vuoksi anonyymiksi, mutta meillä tehdään vuosikymmenten kokemuksella luontevat ja edustuskelpoiset materiaalit, kertoo Siltaloppi.

Vaasa 11. Copyright by Esa Siltaloppi 600pxEsa Siltaloppi Media hyödyntää kuvauksessa uutta tekniikkaa, kuten esimerkiksi maasta ohjattavia pienoishelikoptereita.

Esa Siltaloppi Median tarjonta on laajaa ja monipuolista: valokuvauksia, videokuvauksia, mainoskuvauksia, ilmakuvauksia, henkilökuvauksia, videoblogeja, julkaisuja, paikallinen kaupallinen TV-kanava – siis melkein mitä vain visuaaliseen viestintään liittyvää.

– Meillä on uusille yrittäjille edullisia paketteja, joiden avulla he saavat tuotteilleen ja palveluilleen näkyvyyttä. Jo muutamalla satasella autamme yrittäjiä tuomaan esiin yrityksensä parhaat puolet ja parantamaan vähemmän vahvoja ominaisuuksia, Esa kertoo. – Meille on helppo tulla ja meiltä saa hyvin yksilöllistä palvelua. Kannattaa tulla kysymään, miten voimme auttaa uutta yritystä saamaan toimintansa näkyväksi.

Huipputekniikkaa ja uusia medioita

Uuden yrityksen perustaminen on tuonut Esan elämään uutta sisältöä ja uusia mahdollisuuksia.
– Minulla on yrittämisessä uusi kirivaihe menossa! Nuoret työkaverit opettavat minulle koko ajan uusia asioita ja pitävät minut ajan hermolla, hän virnistää.

Uuden tekniikan ja uusien medioiden omaksuminen onnistuu Nikon ja Priskan avulla. Uuden kaupunkimedian, verkkopohjaisen kaupallisen Vaasa TV:n perustamisen myötä Valkolinnaan on rakennettu uusi 6-kamerastudio, jossa kuvataan näyttävää monikameratuotantoa vain yhden kuvaaja-ohjaajan ja toimittajan voimin. Valokuvauksessa ja myös videokuvauksessa toteutetaan yhä enemmän 360-asteista kuvausta sekä hyödynnetään uusimman tekniikan tuomia mahdollisuuksia.

Esa on innostunut myös maasta ohjattavilla pienoishelikoptereilla tehtävistä ilmakuvauksista, mikä näkyy myös äskettäin ilmestyneen Vaasasta kertovan kuvateoksen kuvista.

Näkymisen lisäksi Esa muistuttaa aloittavia yrittäjiä myös henkilökohtaisen verkoston luomisen tärkeydestä.

– Vertaistuki on etenkin aloittavalle yrittäjälle tärkeää. Meillä on aktiivinen yrittäjäyhdistys, johon liittymällä saa paljon etuja ja löytää monia kokeneita yrittäjäkavereita.

 

Teksti: Johanna Haveri
Kuvat: Esa Siltaloppi

Startia logot fi



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle