Kesällä väki liikkuu

Kesä on kauneimmillaan ja ihmiset toteuttavat jo kesälomasuunnitelmiaan. Myös Vaasan seutu on valmis ottamaan kesävieraat vastaan. Tarjolla on kylpylä- ja huvipuistohoukutusten lisäksi muun muassa puhdasta luontoa ja elämyksiä moneen makuun.

Lentoliikenne on vilkastunut

Vaikka valtaosa kotimaan lomamatkailijoista liikkuu omalla autolla, ulkomaalaisia matkailijoita houkutellaan Vaasaan hyvillä lentoyhteyksillä: Vaasaan on säännöllistä reittiliikennettä Helsingin lisäksi myös Tukholmasta, Uumajasta ja Riikasta.

Matkustajamäärät ja laskeutumiset Vaasan lentoasemalla ovat kasvaneet selvästi viimevuotisesta.

- Huhtikuun loppuun mennessä matkustajia oli ollut yli 107 500, mikä on lähes neljännes enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Sekä bisnes- että vapaa-ajan matkustajien määrä on lisääntynyt, iloitsee lentologistiikkahankkeen vetäjä Riitta Björkenheim VASEKista.

Air Baltic lisää reittivuoroja ja lentää suuremmalla kalustolla, mikä kasvattaa Vaasan lentoaseman liikennemääriä tänä kesänä. (Kuva: Air Baltic)

Kesäkuun alusta lähtien lentojen määrä on lisääntynyt, sillä Air Baltic on muuttanut aiemmin neljä kertaa viikossa operoidut Vaasan ja Riian sekä Vaasan ja Uumajan välisen vuorot jokapäiväisiksi. Lisäksi yhtiö operoi reittejä nyt pystyvästi suuremmalla kalustolla.

Palvelutarjonta maailmanperintöalueella lisääntyy

Merenkurkun maailmanperintöalue tarjoaa tänä vuonna entistä enemmän palveluja matkailijoille. Monet saariston yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta turisteille pystytään tarjoamaan entistä parempia palvelukokonaisuuksia.

- Tänä kesänä palveluita on tarjolla entistä laajemmin jokaisessa maailmanperintöalueen kunnassa. Esimerkiksi Maalahden ja Korsnäsin kunnat ovat perustaneet yhteisen matkailun kehittämishankkeen, jonka myötä myös eteläisellä maailmanperintöalueella on uusia retkiä, kertoo saariston kehittäjä Kenth Nedergård VASEKista.

Esimerkiksi risteilytarjonta on lisääntynyt viime kesään verrattuna. Tämän kesän uutuustuote ovat majakkaristeilyt, joita järjestää Kvarkenturer heinäkuisina keskiviikkopäivinä.

- 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan kullekin aikataulutetulle ja opastetulle majakkaretkelle, lupaa yrittäjä Fredric Sandvik.

Koko päivän kestävien majakkaretkien lisäksi Kvarkenturer järjestää kotisatamastaan Svedjehamnista myös Valassaaren retkiä sekä räätälöityjä retkiä asiakkaan toiveiden mukaan.

Heinäkuussa järjestettäville majakkaretkille kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin.
(Kuva: Kvarkenturer)

Uudet kokous- ja saunatilat sillan pielessä

Risteily- ja kahvilabisnestä Raippaluodon sillan pielessä pyörittävältä yrittäjä Ralf Nygårdilta on vuosikausia kyselty risteilymatkojen yhteydessä, löytyisikö alueelta hyviä saunatiloja. Niiden rakentaminen Bernyn kahvilan ja ravintolan yhteyteen onkin muhinut hänen päässään jo useiden vuosien ajan. Viime vuonna hän viimein päätti toteuttaa suunnitelmansa, kun sai VASEKin avustamana myös ELY-keskuksen ja Finnveran mukaan hanketta rahoittamaan. Uudet tilat otettiin käyttöön toukokuussa.

- Olen todella iloinen myönteisestä investointitukipäätöksestä. Se innosti minua jatkamaan yrittäjänä, vaikka käytännössä olisin jo voinut jäädä eläkkeelle, virnistää Nygård, joka jo muutama vuosi sitten vuokrasi Bernyn ravintolatoiminnan nuorelle yrittäjäpariskunnalle.

Ryhmille vuokrattavien kokous- ja saunatilojen yhteenlaskettu pinta-ala on noin 185 neliömetriä. Kokoustilan yhteydessä on lasitettu kattoterassi ja myös saunasta pääsee terassille, josta on hieno näkymä merelle ja Raippaluodon sillalle.

- Hyvin varusteltu kokoustila ja yli 10 hengelle suunniteltu saunatila ovat herättäneet kiinnostusta varsinkin seudun suuryritysten keskuudessa ja niiden valmistumisaikataulua kyseltiinkin jo moneen otteeseen, Nygård kertoo.

Ryhmät ovat voineet vuokrata Bernyn upeita sauna- ja kokoustiloja toukokuun lopusta lähtien. (Kuva: Berny)

Saunan erikoisuutena on sisäallas, johon johdetaan lämmittämätöntä merivettä. Saunan terassilla voi kokouksen jälkeen rentoutua joko tavallisessa tai porealtaassa kaunista näköalaa katsellen.

Tervetuloa kesä ja turistit, seudun matkailuyrittäjät ovat valmiina teitä varten!

 

Lisätietoja:

www.finavia.fi/lentoasemat/lentoasema_vaasa
www.airbaltic.com
www.kvarkenturer.fi
www.berny.fi
www.pohjanmaanmatkailu.fi
 

Teksti: Johanna Haveri