Käytännöllinen yhdistelmä pankki- ja vakuutuspalveluja

31.05.2017

AsiantuntijaTietaaLogo web

Vaasan Osuuspankki ja OP Vakuutus ovat Uusyrityskeskus Startian uusia asiantuntijakumppaneita. Virallinen kumppanuus on vielä alkumetreillä, mutta Startian yhteyshenkilönä toimivan yritysmyyntineuvoja Nina Wallenius OP Vakuutuksesta kertoo, että yhteisiä tietoiskuja ja muuta infoa on jo suunnitteilla. Walleniuksen mukaan yhteistyö Startian kanssa on mielekästä, koska aloittavat yritykset ovat kiinnostava kohderyhmä pankeille ja vakuutusyhtiöille.

Nina Wallenius 400pxNina Wallenius toivottaa yrittäjät tervetulleiksi yrityspalveluyksikköön.
Ajanvaraus käy kätevästi esimerkiksi www.op.fi -sivuston kautta.

Vaasan Osuuspankin ja OP Vakuutuksen yrityspalvelut sijaitsevat fyysisesti samassa osoitteessa, HS Centerin Pitkänkadun puoleisessa päässä. Tällä tavoin yrittäjä pystyy hoitamaan sekä pankki- että vakuutusasiat yhdeltä luukulta. Kätevimmin pääset tapaamaan pankki- tai vakuutusasiantuntijaa varaamalla ajan etukäteen.

– Toki suurimman osan palveluista voi nykyään hoitaa myös verkossa, mutta meidän kanssamme pääsee juttelemaan myös kasvokkain. Varsinkin yrityksen perustamisvaiheessa on hyvä, jos aloittava yrittäjä ja pankki- ja vakuutusasioita hoitava henkilö tapaavat, Wallenius sanoo.

Sisaankaynti 400pxSisäänkäynti Vaasan Osuuspankin ja OP Vakuutuksen yrityspalveluihin tapahtuu samasta ovesta kuin elokuvateatteriin.

Suomalainen finanssialan moniosaaja

Osuuspankin ja vakuutusyhtiö Pohjolan fuusiosta syntyi suomalainen finanssialan moniosaaja, joka hoitaa tarvittaessa kaikki yrityksen pankki- ja vakuutuspalvelut. Yrittäjä saa samasta paikasta kaikki rahoitukseen, sijoittamiseen, vakuuttamiseen ja maksuliikenteeseen liittyvät palvelut.

Vaasan Osuuspankin ja OP Vakuutuksen yrityspalveluissa työskentelee noin 15 henkilöä. Maantieteellisesti heidän työkenttänsä on laaja, aina Närpiöstä Uuteenkaarlepyyhyn asti. Työtä tehdään tiimeinä, joten poissaolevalle asiantuntijalle löytyy helposti asioista perillä oleva sijainen. Tapaamisten lisäksi asiakasta palvellaan myös puhelimitse, verkossa ja sähköpostin välityksellä.

Ryhmakuva 600px

Toukokuisena aamuna näin iso joukko yrityspalvelun väkeä ehti ryhmäkuvaan.

– Oma tiimimme on sopivan suuri ja sen jäsenillä on niin paljon kokemusta, että käytännössä kaikkiin yrittäjää askarruttaviin pankki- ja vakuutuspalveluita koskeviin kysymyksiin löytyy vastaus. Tarvittaessa voimme kysyä lisätietoa myös laajasta OP-verkostostamme, Wallenius toteaa.

Suunnitteleminen kannattaa

Yrittäjiä rahoitus- ja maksuliikenneasioissa palvelevat Marika Mattsson-Prinkkilä, Jenny Råholm ja Riitta Makkonen keskustelevat yhdessä Nina Walleniuksen kanssa alkavien yrittäjien erityispiirteistä ja heidän palvelutarpeistaan. Yhdestä asiasta naiset ovat vahvasti samaa mieltä: varsinkin yrityksen perustamisvaiheessa asioiden suunnittelu ja niistä keskusteleminen asiantuntijan kanssa kannattaa. Startian käytössä oleva liiketoimintasuunnitelmamalli saakin heiltä kiitosta.

– Toivoisin yrittäjien kiinnittävän enemmän huomiota myös henkilövakuutuksiin. Ei riitä, että yritys ja henkilökunta on vakuutettu, vaan yrittäjän olisi syytä vakuuttaa myös itsensä, Wallenius muistuttaa.

Mattsson Prinkkila Wallenius Raholm Makkonen 600pxMarika Mattsson-Prinkkilä, Nina Wallenius, Jenny Råholm ja Riitta Makkonen juttelevat mielellään pankki- ja vakuutusasioista aloittavien yrittäjien kanssa.

Tommi Virkama Startiasta on vilpittömän iloinen asiantuntijakumppanuudesta Vaasan Osuuspankin ja OP Vakuutuksen kanssa.

– Hienoa, että meillä on uusi yhteistyökumppani, joka taitaa sekä raha- että vakuutusasiat.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri

 

Aiemmin Asiantuntija tietää -sarjassa ilmestyneitä:

Nettiin kannattaa panostaa   

Apuja ja neuvoja yrityksen talouteen ja kevytyrittäjyyteen   

Pieni pankki palvelee joustavasti   

Asiakkaan tarpeet ohjaavat Securitaksen tarjontaa    

StartiaUYKIns 400px



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle