Kapkem sai uudet omistajat

20.03.2017

Julkisivu 500pxKapKemin myymälä palvelee edelleen tutussa paikassa Myllärinkadulla. Mikan ja Sakarin ohella asiakkaista huolehtii myös Ukko-koira.

Myllärinkadun ja Sorakadun kulmassa sijaitseva siivousaineita, -välineitä ja -koneita sekä hygieniatuotteita ammattikäyttöön myyvä KapKem on vaihtanut omistajaa. Mika Kultti ja Sakari Rahtu ostivat vuoden vaihteessa yhtiön liiketoiminnan ansaituille eläkepäiville vetäytyvältä Timo Laaksoselta. Ensimmäiset viikkonsa yrittäjinä Mika ja Sakari ovat palvelleet asiakkaita, remontoineet ja järjestäneet myymälää sekä neuvotelleet toimittajien kanssa. Uudistuneen myymälän avajaiset on tarkoitus pitää alkukesästä.

Suunnitelmia ja sattumuksia

Miesten yhteisen yrittäjäuran alku on ollut kiinni useasta sattumasta. He olivat asiakassuhteessa aiemmissa työpaikoissaan ja ryhtyivät kerran lounaalla keskustelemaan halustaan ryhtyä yrittäjiksi. Koska molempien ajatukset olivat samansuuntaiset ja persoonina he täydentävät toisiaan, alustava päätös yhteisestä yrittäjyydestä syntyi.

Mika ja Sakari 400pxKapKemin valikoimiin kuuluvat erilaiset siivousaineet, -välineet ja -koneet sekä henkilöhygieniaan liittyvät tuotteet.

Mika ja Sakari etsivät aktiivisesti toteutettavaa yritysideaa tai ostettavaa yritystä, ja sitä tehdessään kävivät myös VASEKin yritysneuvojien juttusilla. Heillä oli jo kiikarissa mahdollisesti sopiva yritysidea, kun Mika eräänä päivänä kävi morjenstamassa naapuriliikehuoneistossa työskentelevää Timo Laaksosta. Kuultuaan tämän jo pidempään etsineen sopivaa ostajaehdokasta Kapkemille Mika soitti samalta seisomalta Sakarille. Vuosi sitten keväällä alkaneet ostoneuvottelut päättyivät loppusyksystä liiketoiminnan ostosopimukseen.

– Kapkem oli Timolle rakas työ, joten siitä luopumien ei ollut hänelle ihan helppoa. Hän oli jo pitkään etsinyt jatkajaa, joka täyttäisi hänen kriteerinsä, Mika muistelee.

Apua omistajanvaihdokseen

Mika ja Sakari saivat VASEKilta apua sekä oman liiketoimintasuunnitelmansa laatimiseen että omistajanvaihdosprosessiin. Vaikka Kjell Nydahl auttoi paljon etenkin omistajanvaihdosprosessissa, Mika ja Sakari kokivat kuitenkin liiketoiminnan aloittamisen työlääksi.

– Jollei oma usko yritysidean kannattavuuteen olisi ollut näin kova, en tiedä olisimmeko jaksaneet viedä prosessia päätökseen, Sakari miettii.

Mika 600pxPehmopaperit ovat KapKemin hittituotteita.

Samaan aikaan omistajanvaihdosneuvottelujen kanssa tuoreet yrittäjät tekivät kilpailija-analyysia ja kehittämissuunnitelmia yrityksen tulevaisuuden varalle. Se auttoi fokusoimaan ajatukset hetkeen, jolloin yritys olisi viimein heidän omistuksessaan. Myös yrittäjänä toimivat ystävät antoivat vertaistukea ja loivat kaksikkoon uskoa.

Yksi Suomen monipuolisimmista toimijoista

Ostoskarry 600px

Tältä näyttää myymälään piipahtavan keskivertoasiakkaan ostoskärry.

Kapkemin myymälä on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista ja monipuolisimmista siivoukseen ja henkilöhygieniaan keskittyvistä b2b-yrityksistä. Minkälainen se mahtaa ollakaan siinä vaiheessa, kun Mika ja Sakari saavat kehittämissuunnitelmansa toteutettua!

– Käytännössä myymälästä löytyy jo nyt kaikki, mitä ammattimaiseen puhtaanapitoon ja henkilöhygieniaan tarvitaan. Haluamme kehittää yrityksestä entistä paremman yhteistyökumppanin asiakkaillemme ja olla alamme innovatiivinen edelläkävijä, Mika sanoo.

Sakari 400pxYrityskäyttöön tarkoitetut pesuaineet myydään säästöpakkauksissa.

Lähikuukausina yrittäjät haluavat saada myymälän remontin päätökseen ja järjestää tuotteet entistä järkevämpiin kokonaisuuksiin. He uudistavat Kapkemin tilausjärjestelmän, avaavat yritykselle uudet verkkosivut, joille pystyy jatkossa luomaan myös verkkokaupan, sekä panostavat uusasiakashankintaan ja asiakaspalveluun. Tarkoitus on järjestää asiakkaille myös koulutuksia yhdessä tavarantoimittajien kanssa.

– Haluamme tuoda alueen suurimman ja monipuolisimman alan myymälän tälle vuosituhannelle, Sakari hehkuttaa.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Haveri



‹ Siirry "Artikkeleita"-sivulle